PUNCH-DRUNK LOVE – RAKKAUDEN VÄRIT (2002)

Elokuva, joka paljasti sekundaelokuvien stigmaan kahlitun Adam Sandlerin potentiaalin. Sandler esittää pähkähullussa tarinassa neuroottista ja ahdistunutta yrittäjää, joka joutuu vaikeuksiin parittajan kanssa, hyödyntää vanukaspakettien tarjousta ja tapaa lumoavan naisen. Jon Brionin romanttinen musiikki antaa technicolor-kokonaisuudelle silauksen eskapismia.

***

Pitkän ja teemoiltaan vakavan Magnolian (1999) jälkeen Paul Thomas Anderson ohjasi varsin erityyppisen, komediallisia ja absurdejakin ulottuvuuksia tavoittelevan Punch-Drunk Loven. Se on kummallinen ja kiehtova elokuva Barry Eganista, miehestä, joka työkseen myy yksilöllisen mallisia viemäripumppuja ja ostaa vapaa-ajallaan tuhottomat määrät edullisia vanukaspurkkeja, koska on valmistajan mainoksesta lukenut, että tuotteista merkkejä keräämällä saa palkinnoksi ilmaisia lentomaileja. Barrylla on seitsemän sisarta, jotka puheluillaan, illalliskutsuillaan ja uteluillaan stressaavat hänen säntillistä, rauhaan ja tavallisuuteen pyrkivää elämäänsä. Kun Barryn elämään astuu yllättäen viehättävä nainen, ja lisäksi tuntemattomat tahot ryhtyvät kiristämään ja ahdistelemaan häntä, elämä ei enää olekaan niin yksitoikkoista ja rauhaisaa.

Barry on hyväntahtoinen ja huomattavan yksinkertainen ihminen, jolla on naiivi käsitys siitä, että ihmisten kanssa tulee toimeen pelkästään olemalla rehellinen. Rauhallisen ja korrektin pinnan alla hänessä on myös pikkuhiljaa kertynyttä tukahdutettua raivoa, joka purkautuu yhtäkkisesti ja voimakkaasti aika ajoin, mutta kohdistuu fyysisesti vain elottomiin esineisiin. Häneen ihastuva Lena on Barryn sisaren työkaveri, joka nähtyään valokuvan miehestä sisarparven keskellä päättää saada tämän omakseen ja järjestää omalaatuisen kohtaamisen tavatakseen miehen kasvotusten. Barry ja Lena ovat kumpikin omintakeisia, arvaamattomia ihmisiä, ja heidän rakkaustarinansa on vilpitön ja sympaattinen.

Elokuvan äänimaailma on mielenkiintoinen. Musiikki on muutamaa erillistä varsinaista musiikkikappaletta (joista Shelley Duvallin esittämä, Kippari-Kalle-elokuvaan tehty He Needs Me sopii ihastuttavasti juuri tähän tarinaan) lukuunottamatta rummun pärinästä ja erilaisista kilkuttimista koostuvaa erikoista äänimattoa, joka etenkin elokuvan alkupuolella on tuotu suorastaan häiritsevästi aivan pintaan: tämä korostaa Barryn maailman oudosti lisääntyvää kaoottisuutta.

Adam Sandler oli ennen Punch-Drunk Lovea tehnyt kasan melko tyhjäpäisiä, komediallisia rooleja, ja tässä elokuvassa hänen näyttelijäntyönsä sai aivan uusia, syviä ulottuvuuksia. Sandlerin kasvot ja koko olemus ilmentävät hienosyisesti Barry Eganin erikoista persoonaa, joka on sekoitus vilpitöntä lapsenomaisuutta, muiden ihmisten dominoivuuteen turhautuneisuutta ja sitä myöten kasvavaa ahdistuneisuutta. On selvää, että Lenan astuminen Barryn elämään muuttaa kaiken – kuten Barry neljästä häntä pahoinpitelevästä pikkuroistosta suit sait suoriutuessaan itsekin suorastaan viisaasti toteaa: ”Elämässäni on rakkautta. Se tekee minusta voimakkaan.”

– Mervi Herranen 20.4.2013