SOHON KYTTYRÄSELKÄ (1966)

Der Bucklige von Soho/Puggelrycken från Soho
Ohjaaja
Alfred Vohrer
Henkilöt
Günter Stoll, Pinkas Braun, Eddi Arent
Maa
Länsi-Saksa
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
86 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Achtung! Länsisaksalainen Rialto-yhtiö filmatisoi Edgar Wallacen brittidekkareita urakalla. Studion iloisesti liioiteltu krimi-maailma yritti keinoja kaihtamatta olla huuruisempi, svengaavampi ja eksentrisempi kuin todellinen Lontoo. Rialton ykkösohjaajan Alfred Vohrerin (Der Hexer) villeimmässä hengentuotteessa perintöjuonia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita säestää Peter Thomasin vastustamaton musiikki.

***

”Nuorten tyttöjen kasvatuslaitos. Salaperäinen rikosten sarja! Murhaajat tavoittelevat miljoonaomaisuutta. Kylmäverisesti suunnitellaan täydellistä murhaa. Kenen laskuun tappaa Sohon kyttyräselkä? Pelko sulkee jokaisen suut. Miljoonaperijätär joutuu takaa-ajetuksi. Häikäilemätön rikollinen harjoittaa viattomien tyttöjen avulla korkeaa peliään. Kuka on Sohon kyttyräselkä? Sensaatiomainen ratkaisu on yllätys jokaiselle!”

– Sohon kyttyräselän traileri

Sohon kyttyräselkä on Rialto-studion ensimmäinen kokonaan värifilmille kuvattu Edgar Wallace -trilleri, jonka toteutuksessa on paljon muutakin ennennäkemätöntä. Tuottajat ja Wallace-sarjan hoviohjaaja Alfred Vohrer tuntuvat päätelleen, että 1960-luvun lopun yleisö ei enää jaksanut seurata pitkäjänteisiä juonikuvioita vaan tahtoi kokea räiskyviä elämyksiä jatkuvalla syötöllä.

Tarina miljoonaperijätär Wanda Mervillen kidnappauksesta, vankilamaisen tyttökodin salaisuuksista ja psykopaattisesta kyttyräselästä etenee hengästyttävän nopeasti. Vohrer korostaa murhia ja muita sensaatiomaisia tilanteita, mutta kaikki tapahtuu yliampuvan camp-tyylin ja mustan huumorin ehdoilla. Kerronnasta ei yritetäkään tehdä realistista, vaan eri aikakausien ja lajityyppien annetaan sekoittua huolettomasti. Selvästi 1960-luvun Lontoon keskustaa kuvaavia otoksia on editoitu paljon vanhanaikaisemman miljöön keskelle. Dekkaritarinaan heitetään yllättäen muista yhteyksistä tuttuja aineksia: goottilaisten kauhutarinoiden ”hirviöitä” ja ”kidutusvälineitä”, piilevällä lesboerotiikalla ladattuja naisvankilakohtauksia, agenttielokuvien mielikuvituksellisia vakoilulaitteita ja niin edelleen.

Kaikesta tästä olisi voinut seurata katselukelvoton sekamelska, mutta rytmitajuisen toteutuksen ansiosta kokonaisuus pysyy kasassa hämmästyttävän hyvin. Mielikuvitukselliset lavasteet ja puvut sekä Peter Thomasin villi musiikki ovat ensiluokkaista työtä. Kuvaus tarjoaa ahkeraa kameranliikuttelua ja hätkähdyttäviä syvätarkkoja otoksia, joissa aseet ja muut uhkaavat objektit ilmestyvät kuvaan juuri näkökentän alapuolelta. Sarjan toiseksi suosituin vakionäyttelijä (Siegfried ”Sir John” Schürenbergin jälkeen), lapsenkasvoinen Eddi Arent kunnostautuu poikkeuksellisen häijyssä roolissa petollisena pastorina, jolle peiliaurinkolasit ovat tärkeämpiä kuin kristilliset arvot.

– Lauri Lehtinen 15.12.2001