George Orwellin (1903–50) pieni, mutta merkittävä tuotanto huipentui romaaneihin Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984. Maailmankirjallisuuden klassikoiksi nousseet teokset käsittelevät totalitarismia allegorisesti faabelin ja dystopian keinoin. Maaseudun eläinten valtapelin kautta Orwell kuvasi Stalinin kaltaisten diktaattorien korruptoivaa vallanhimoa. Vuonna 1984 -romaanista, jossa ”isoveli” valvoo alati kansalaisia, on muodostunut profeetallinen näkemys valvontayhteiskuntamme ahdistavuudesta. Orwellin epäsuora vaikutus elokuvataiteeseen on huomattava, mutta myös filmatisointien saralta löytyy kaksi nyt esitettävää merkkipaalua.

***

”Se on ainoa kirjani, jonka parissa todella hikoilin”, sanoi George Orwell Eläinten kapinasta, tästä eläinfaabelin muotoon puetusta, yksinkertaisesta ja koskettavasta poliittisesta satiirista, joka sisältää kaikki hänen esseissään esittämänsä ideat ja jota voidaan pitää arvovaltaisena johdantona teokseen 1984. Orwellin aiheena on totalitäärinen valtio, lähinnä Neuvostoliitto, mutta vain huolimaton lukija saattaa uskoa, että vain tämä yhteiskuntamuoto oli hänen leikkaavan satiirisen älynsä kohteena. Orwell oli menettänyt uskon ihmiskunnan kykyyn löytää ikinä kunnollista hallitusmuotoa eikä hän myöskään uskonut ihmisen kykyyn käsittää politiikan harharetkiä tai ottaa niistä myönteisellä tavalla opikseen. ”Yleistä mielipidettä” hän kammosi; uuden ajan demagogeja ja heidän utooppisia visioitaan hän vihasi. ”Jokaisessa suuressa vallankumousliikkeessä massoja ajaa epämääräinen unelma inhimillisestä veljeydestä, ja sitten kun uusi hallitseva luokka on vahvistanut valtansa, heidät heitetään takaisin orjuuteen.” Oikeastaan vain Orwellin oikeamielisyys ja sääli erottavat heidät Swiftistä.

Huonosti hoidetun maatilan yli sietokyvyn piiskatut eläimet nousevat kapinaan, kukistavat tyrannimaiset isäntänsä ja luovat tasa-arvoisen yhteiskunnan, johtajinaan siat, jotka ovat heistä älykkäimpiä. Mutta vähitellen siat pettävät kaikki periaatteensa ja luovat diktatuurin, joka ei mitenkään eroa heidän kumoamastaan ihmistyrannien vallasta. Animaatiosovituksessaan Orwellin tekstistä John Halas ja Joy Batchelor ovat siirtäneet painopistettä erityisestä yleiseen, mutta kaikista muutoksista huolimatta kirjan ja elokuvan perusmerkitys säilyy samana. Lehtiensä poliittisesta suunnasta riippumatta useimmat kriitikot ovat puhuneet kirjan lopusta ”surullisena” ja elokuvan lopusta ”onnellisena”. Kummassakaan tapauksessa poliittisia viitteitä ei olisi niin laajalti hyväksytty, jos sankarihahmot eivät olisi onnistuneet herättämään henkilökohtaista myötätuntoa. Ero kirjan ja elokuvan välillä on tosiaan painotuksissa. Kummassakin siat pettävät ihanteensa, mutta jos Orwellin johtopäätös kuuluu, että kommunismi = kapitalismi (toivottomat eläimet eivät tee mitään ahdinkonsa eteen), niin elokuva näyttää, että ulkopuolisella väliintulolla tilanne saattaa muuttua (eläimet nousevat kapinaan yhdessä muiden maatilojen eläinten kanssa).

Eläinten kapina on ensimmäinen vakava ja ensimmäinen täyspitkä brittiläinen animaatioelokuva, mutta sen mielenkiinto menee ohi tämän. Myönnettäköön, että piirrostyyli ei ole mitenkään uusi; pitäytyessään Orwellin realismissa se on esitettävä ja muistuttaa sen vuoksi Disneystä, mutta mukana on joitakin jännittäviä kuvallisia tehosteita ja leikkaus on loistelias. Muutamat jaksot, kuten kapina ja sisään tunkeutuminen, kehittävät huomattavan dynaamisen liikkeen leikkauksella yhdestä hämmästyttävästä kuvasta toiseen. Ja monet pitemmistä kohtauksista, eteenkin hevoseen ja aasiin liittyvät, osoittavat niinikään huomattavaa animaation käyttöä; teknisesti epätäydellisinäkin ne ovat täynnä ilmeikkyyttä ja yksilöllisyyttä. Yleisesti ottaen myös eläinten liikkeet ovat luonnollisia ja hyvin tutkittuja ja monet niistä kasvavat vaikuttavaan vertauskuvalliseen tehoon.

– Jerker A. Erikssonin (1956) & Catherine De La Rochen (Sight and Sound, Spring 1955) mukaan