VALKOTUKKAINEN TYTTÖ (1972)

Vappuviikonlopun kunniaksi palaamme perustotuuksien äärelle kumoukselliseen Kaukoitään. Shanghain balettiryhmän tour de forcessa köyhän maanomistajan tytär myydään feodaaliherran jalkavaimoksi. Tyttö karkaa vuorille, missä hänen hiuksensa muuttuvat valkoisiksi ja sydän tulipunaiseksi…

***

Kiinan Suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen alku kesällä 1966 merkitsi monen muun asian ohella täyttä halvaustilaa maan elokuvatuotannolle. Uutiskatsauksia lukuunottamatta uusien elokuvien tuotanto pysähtyi, ja lähes kaikki vanhemmat filmit kiellettiin – niitä näytettiin ainoastaan punakaartien järjestämissä tilaisuuksissa, joissa niitä kritisoitiin. Ensimmäisen katkonjälkeisen fiktioelokuvan kuvaukset alkoivat Pekingin elokuvastudioilla elokuussa 1968 pari viikkoa sen jälkeen, kun punakaartien ylivalta järjestysvallan edessä oli peruttu. Kyseessä oli oopperafilmatisointi Tiikerivuoren valloituksen strategia, joka laskettiin levitykseen vuonna 1970. Kiinalaiset kävivät katsomassa tätä ainoata markkinoilla ollutta tuotetta useita kertoja, lopputuloksena yli seitsemän miljardia katsojaa.

Tiikerivuoren jälkeisinä vuosina nähtiin kourallinen muita ensi-iltoja, jotka kaikki perustuivat ”kahdeksaan mallinäytelmään” (yangbanxi, joita itse asiassa oli lopulta 15 kappaletta).[1] Mallinäytelmät olivat Maon näyttelijävaimo Jiang Qingin uuden kulttuuripolitiikan selkäranka. Niiden tarkoituksena oli korvata perinteisen näyttämötaiteen monarkistiset ja feodaaliset aiheet uusilla, ideologisesti oikeaoppisilla luokkataistelukuvauksilla. Tarinat sijoittuivat yleensä japanilaisia miehittäjiä ja Tšiang Kai-šekin joukkoja vastaan käytyjen taistelujen vuosiin. Ne uudistivat näyttämöperinteitä karsimalla kaiken pukuloiston ja yhdistämällä kiinalaisiin konventioihin länsimaista estetiikkaa. Voimakas feministinen eetos oli monissa mallinäytelmissä keskeistä: niin myös Valkotukkaisessa tytössä, jonka elokuvaversion uhmakkaista eleistä päällimmäisenä jää mieleen punaisiin pukeutuneen päätähden nyrkkiin pusertunut käsi.

Mallinäytelmien filmatisoinnit pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman vähän alkuperäisestä teatterikokemuksesta irtaantunein keinoin siten, että niitä jo omana aikanaan kutsuttiin ”näytelmädokumenteiksi” (wutai yishupian). Teokset sijoittuivat korostetusti näyttämöllisiin puitteisiin, joissa kamera ei koskaan kääntynyt oletetun katsomon suuntaan. Tyyli oli lähellä samanaikaisia neuvostoliittolaisia, arvovaltaisia balettifilmatisointeja (mm. Apollinari Dudkon Joutsenlampi). Parhaimmillaan molemmat elokuvatyypit käänsivät ahtaat raamit voimakseen, ja ylsivät pieteettisiin mutta silti uhkeisiin ilotteluihin värien, valojen ja tilaulottuvuuden kanssa.

Valkotukkainen tyttö oli alun perin Yan Jinxuan säveltämä ooppera, joka esitettiin ensimmäisen kerran 1945. Oopperan suosittu ja myös kaukaisen Suomen valkokankailla nähty elokuvaversio sai ensi-iltansa vuonna 1950. Tarina muokattiin Peking-oopperaksi vuonna 1958, ja edelleen baletiksi Shanghain tanssiakatemian toimesta vuonna 1965. Kyseessä oli historian toinen varsinainen kiinalaisbaletti edellisenä vuonna ensi-iltansa saaneen Punaisen naiskomppanian jälkeen.

Vuoden 1972 Valkotukkainen tyttö on nimenomaan tarinan balettiversion filmatisointi, ja monet alkuperäisen produktion esiintyjistä uusivat siinä maineikkaat roolinsa. Kulttuurivallankumouselokuville tyypillisesti teos alkaa punaisella pohjalla leimuavalla Mao-sitaatilla (Sergio Leone viittaa tähän käytäntöön Maahan, senkin hölmö! -teoksensa alkutekstiplanssissa). Ensimmäisissä kuvissa feodaalivasallit ruoskivat pelloilla raatavia talonpoikia. Tarinan päähenkilö on talonpoikaistyttö Hsi-erh, jonka isä on matkoilla velkojia paossa. Isä palaa kotiin tuoden tyttärelleen sydäntäsärkevän köyhät tuliaiset: punaisen nauhan tytön hiuksiin… Feodaaliherra yhyttää ja tappaa isän, anastaa maan sekä alistaa Hsi-erhin jalkavaimokseen. Tytön sulhanen vannoo kostoa, ja liittyy kommunistiseen Kahdeksannen tien armeijaan. Jalkavaimona palvellessaan Hsi-erh hurjistuu, ruoskii herransa äidin ja pakenee. Hän piilottelee vuorilla niin kauan, kunnes hänen hiuksensa muuttuvat valkoisiksi – tässä kohden sekä näyttämö- että elokuvaversiossa Hsi-erhin näyttelijä vaihtuu. Yhdessä muistettavimmista kohtauksista sankarittaremme pelottelee vuoristotemppelissä entistä herraansa, joka luulee tätä kummitukseksi. Lopulta Hsi-erh löytää sulhasensa, liittyy tämän joukkoihin ja marssii kotikyläänsä teloittamaan entiset feodaaliherrat. Punaisena porottava aurinko valaisee kovia kokeneen kansan uuden aamun.

– Petteri Kalliomäki 16.3.2018. Lähteitä: Zhuoyi Wang, Revolutionary Cycles in Chinese Cinema 1951–1979 (2014); Paul Clark, Chinese Cinema: Culture & Politics Since 1949 (1987); Zhang Yingjin, Chinese National Cinema (2004); Sun Jingchen, Luo Xiongyan & Zi Huayn, Excepts from Chinese Dance

(http://www.chinesedance.com/danceBookEnglish/chineseDance_3_2_4.html)

MALLINÄYTELMÄT JA NIIDEN FILMATISOINNIT

Alkuperäinen kahdeksikko

Peking-oopperat:

Haigang / On the Docks. Filmatisoitu 1973. Alkuperäinen ohjaaja Xie Jin, jonka Xie Tieli korvasi.

Hongdeng ji / The Legend of the Red Lantern, pohjana Qian Daoyuanin romaani (1958) ja sen pohjalta tehty elokuva (1963). Filmatisoitu 1970.

Qixi baihu tuan / Raid on the White Tiger Regiment. Filmatisoitu 1972.

Shajiabang. Filmatisoitu 1971, ohj. Wu Zhaodi.

Zhiqu wei Hushan / Taking the Tiger Mountain by Strategy, pohjana Qu Bon romaani. Filmatisoitu 1970, ohj. Xie Tieli.

Baletit:

Hong se niang zi jun / Punainen naiskomppania, pohjana Liang Xinin romaani (1926) ja Xie Jinin sen pohjalta ohjaama elokuva (1961). Ensi-ilta 1964 (Pekingin keskusooppera ja tanssiakatemia). Filmatisoitu 1970.

Bai mao nü / Valkotukkainen tyttö, pohjana Yan Jinxuan säveltämä ooppera (1945). Ensi-ilta 1965 (Shanghain tanssiakatemia). Filmatisoitu 1972.

Sinfoniat:

Shajiabang, samannimiseen Peking-ooppera -mallinäytelmään perustuva kantaatti.

Vuoden 1969 jälkeen tuotetut, myöhemmät mallinäytelmät

Peking-oopperat:

Du jua shan / The Azalea Mountain. Filmatisoitu 1974, ohj. Xie Tieli.

Long jiang song / Song of the Dragon River. Filmatisoitu 1972.

Pingyuan zuozhan / The Warfare on the Plain. Filmatisoitu 1974, ohj. Cui Wei & Chen Huaiai.

Panshiwan

Hong se niang zi jun / Punainen naiskomppania, samannimiseen balettimallinäytelmään perustuva Peking-ooppera.

Baletit:

Caoyuan ernü / The Brother and Sister on the Prairie. Filmatisoitu 1975.

Yi meng song / Song of the Yimeng Mountain. Filmatisoitu 1975.

[1] Tilanne helpottui asteittain. Vuoden 1972 jälkeen sallittiin kourallinen mallinäytelmien ulkopuolisia aiheita (mm. täyspitkä animaatioelokuva Xiao balu / Little 8th Route Army, ja tammikuussa 1974 nähtiin ensimmäiset ”tavalliset” näytelmäelokuvat yli seitsemään vuoteen). Maon kuoltua ja ”Neljän koplan” luhistuttua vuonna 1976 tuotanto palasi normaaleille urilleen.

***

Baletti puhuu! -sarja on toteutettu yhteistyössä 100 vuotta täyttävän Suomen kansallisbaletin kanssa. Tutustu kansallisbaletin juhlaohjelmaan täällä.