NATALIA (1979)
Arto Paasilinnan alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuvassa komediassa herkutellaan ulkopolitiikalla ja Suomi-kuvalla. Asia on vakava: rajaloikkariksi joutunut Natalia-lehmä pitäisi palauttaa Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan Karjanjalostusministeriön luoteisen piirin toimeenpanevalle komitealle Suomen ulkoasiainministeriön avustuksella.
***
Lehmä on karannut Vapaa Isänmaa -sovhoosista ja jalkautunut Suomen puolelle Pelkosenniemelle, Itä-Lappiin. Kaverukset löytävät Natalia-lehmän, mutta kiintyvät siihen eivätkä halua teurastaa sitä. Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan Karjanjalostusministeriön luoteisen piirin toimeenpanevan komitean ja Suomen ulkoministeriön kesken sovitaan, että Natalia palautetaan Neuvostoliittoon. Matkaan tulee kuitenkin mutkia. Oulun rautatieasemalla tapahtuu sekaannus, jonka seurauksena lehmää kuljettanut vaunu suuntaakin Kostamuksen sijasta Helsinkiin. Lehmäkin ehtii välillä hävitä.
Natalialla on vertailupohjaa Risto Jarvan Jäniksen vuoteen (1977), joka perustui samoin Arto Paasilinnan aiheeseen ja jossa puolustettiin niinikään eläintä, liikuttiin erähenkisesti pohjoisen Suomen luonnossa ja vierastettiin byrokratiaa. Natalia on suuremmassa määrin kansankomedia, johon on myös ympätty rakkaustarina. Martti Järvisen laulama tunnusmelodia, venäläistyyppinen romanssi, on rakkaudentunnustus yhtä paljon naiselle kuin lehmälle!
Varsinaisesti kyse on naapuruussuhteista 1970-luvun virallisen konsensuslinjan hengessä. Kassila kertoo itse tarinaa Suomen YK-edustustosta New Yorkista käsin ja haluaa kumota asiantuntemattomat suomettumispuheet. Puolisokea pohjalaismies on sitä mieltä, että jos Neuvostoliitosta on jotain rajan yli tullut niin se pitää viedä sinne heti takaisin. Mutta lehmästä tulee diplomatian vertauskuva, kansojen ystävyyden ja Helsingin hengen (ETYKin) symboli. Neuvostoupseeri toteaa: ”Tämä on humanismin kysymys. Itse Vladimir Iljitsh kirjoituksissaan puolustaa elämää sen kaikissa muodoissa.” Haapamäen (Kassilan synnyinpitäjän) asemapäällikkö opettaa metsäläiselle kansallemme venäläistä kirjallista sivistystä ja oman maan historian tuntemusta: ”Venäläiset teki meistä kansakunnan (Aleksanteri I Porvoon valtiopäivillä 1809). Kyllä meillä Paasikivi-vainaan jälkeen on erottelukyky parantunut niin historiassa kuin ulkopolitiikassakin.” Elokuva saatettiin nähdä todistuksena perustavaa laatua olevasta pelosta ja varovaisuudesta. Kassila on myöhemmin todennut, että hänellä olisi ollut verraton tilaisuus tehdä poliittinen satiiri, jos olisi uskaltanut. ”Ystävyyden lässytykset, mahtava neuvostobyrokratia, korruptoitunut valtaeliitti siellä ja idänsuhteiden poliittis-taloudellinen valtaeliitti täällä olisivat tarjonneet materiaalia satiiriselle juonelle.”
Ohjaajan tyylitaju pettää elokuvan tempoillessa eri suuntiin. Hän löysi kuitenkin kosketuksen suureen yleisöön. Kauniita luonnonnäkymiä ja itse lehmää voi ihastella.
– Markku Varjola 14.7.2004