KAUPUNGIN VALOT (1931)

Charles Chaplinin ensimmäisessä äänielokuvassa näkemisen teema esiintyy monin tavoin. Itsetuhoisa miljonääri ”näkee” kulkurin vain humalassa. Kulkuri auttaa sokeaa neitoa saamaan näkönsä takaisin.

***

Äänielokuvan läpimurto tapahtui Kaupungin valojen ollessa vielä varhaisessa tuotantovaiheessa. Chaplin kuitenkin päätti toteuttaa alkuperäisen suunnitelmansa mykkäelokuvasta. Yritystä pidettiin uhkarohkeana, mutta vastoin odotuksia Kaupungin valoista tuli menestys, jonka loisto ei myöhemminkään ole himmennyt. Kun se 1950-luvun alussa lähti uusintakierrokselle, se päihitti kassatuloissa useimmat uutuuselokuvat.

Taustamusiikki 1930-luvun alussa toki piti olla: sen sävelsi Chaplin itse. Näin hän ensimmäisen kerran esiintyi myös säveltäjänä — tuottajan, ohjaajan, kasikirjoittajan ja näyttelijän tehtävien lisäksi. Tämän ainutlaatuisen työsuorituksen hän toteutti kaikissa myöhemmissä elokuvissaankin.

Kaupungin valot on Chaplinin kaupunkielokuvien keskeisteos, ehein tragikomedia. Hiljainen katu (1917), Koiranelämää (1918) ja Chaplinin poika (1921) ovat kuin Kaupungin valojen alkusoittoa. Nykyaika (1936) puolestaan kiristää sen asetelmia. “Pantomiiminen komediaromanssi”, kuuluu Kaupungin valojen alaotsikko. Tässä tunteellisessa, surumielisessä ja tietysti tavattoman hauskassa elokuvassa kulkuri rakastuu sokeaan kukkaistyttöön, joka sattuman kautta luulee pikkumiestä miljonääriksi. Kulkuri onnistuu pitämään luuloa yllä, koska hän on pelastanut erään todellisen miljonäärin itsemurhasta ja ystävystynyt tämän kanssa. Tosin niin, että selvin päin miljonääri ei edes tunne kulkuria, mutta humalassa pitää tätä ylimpänä ystävänään. Vuosikymmentä myöhemmin Bertolt Brecht ja Hella Wuolijoki lainasivat tämän nimenomaisen idean yhdeksi keskeiseksi aiheeksi näytelmäänsä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti.

Chaplinin kulkurihahmo on Kaupungin valoissa lempeimmillään ja tunteellisimmillaan. Epäitsekkäästi ja romanttisesti hän tarjoutuu pelastamaan kukkaistytön näön, oman elämänsä kustannuksella ja vastoin omia etujaan. Vavahduttavassa loppukohtauksessa näkönsä saanut tyttö tunnistaa pahoin rapistuneen hyväntekijänsä; tunnelataus, jonka heidän vaihtuvat, ristiriitaiset ilmeensä välittävät, ei unohdu eikä selity helposti. Varsinainen ratkaisu jää auki.

Chaplinin toistuvan ja kenties olennaisimman teeman voi nähdä murskaavien yhteiskunnallisten voimien ja ulkopuolisen, kaltoin kohdellun yksilön yhteenotossa. Suuri lamakausi antoi aiheelle erityistä kantavuutta juuri Kaupungin valoissa tai Nykyajassa. Asia esitetään pähkinänkuoressa jo elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa. Kaupungin silmäätekevät ovat kokoontuneet vihkimaan patsasta nimeltä “Rauha ja hyvinvointi”. Verhon pudotessa syrjään patsas tuo lähinnä mieleen sodan ja armeijan. Ironinen vastakohta korostuu edelleen, kun kulkuri löytyy nukkumasta patsaan sylistä eikä pääse alas ennen kuin erinaisten irvokkaiden kommellusten jälkeen. Kenties tässä on Chaplinin taiteen ydin: traaginen asetelma, joka silmänräpäyksessä kääntyy farssiksi.

— Sakari Toiviaisen (1977) ja muiden lähteiden mukaan