TUNTEMATTOMAT SANKARIT (1969)

L'Armée des ombres/Okända hjältar
Ohjaaja
Jean-Pierre Melville
Henkilöt
Lino Ventura, Simone Signoret,Serge Reggiani, Claude Mann, Jean-Pierre Cassel
Maa
Ranska/Italia
Tekstitys
English subtitles
Kesto
145 min
Teemat
Lisätieto
Joseph Kesselin romaanista * pitkä versio
Ikäraja

Jean-Pierre Melvillen Tuntemattomat sankarit pohjaa ohjaajan omiin kokemuksiin toisen maailmansodan vastarintaliikkeessä. Melvillen tiukan, tarkan kerronnan tenho on ajatonta: vähäilmeinen näyttelijäntyö, kameran keskittyminen olennaiseen ja ääniraidan savuinen musiikki vievät vastustamattomasti mukanaan.

***

“Löysin Kesselin kirjan L’Armée des ombres Lontoossa 1943 ja siitä lähtien olen halunnut filmata sen. Kun vuonna 1968 kerroin Kesselille, että vanha unelmani oli viimeinkin tulossa todeksi, hän ei uskonut että kukaan voisi pitää yhdestä ideasta niin tiukasti kiinni 25 vuoden ajan. Tässä elokuvassa näytän ensimmäistä kertaa asioita, jotka olen tuntenut ja kokenut. Tietysti minun totuuteni on subjektiivinen eikä sillä ole mitään tekemistä varsinaisen totuuden kanssa. Aikaa myöten meillä on taipumus muistaa se mikä sopii meille, ei niinkään sitä mitä todella tapahtui. Kesselin tapahtumien pyörteessä 1943 kirjoittama kirja on pakostakin hyvin erilainen kuin minun vuonna 1969 kuvaamani elokuva. Kirjan monia ihmeellisiä asioita on mahdotonta filmata nykyään. Ylevästä vastarintadokumentista olen luonut takautuvaa haaveilua; nostalgisen pyhiinvaellusmatkan aikaan joka syvästi leimasi sukupolveni. ”Onnettomat muistot! Tervetuloa kaikesta huolimatta, sillä olette minun kaukaista nuoruuttani” – tämä lainaus Georges Courtelinelta, joka toimii elokuvan mottona, vastaa tavattoman hyvin tunteitani.” (Melville)

Tuntemattomat sankarit on Melvillen kolmas elokuva, joka käsittelee saksalaismiehityksen aikaa Ranskassa, mutta ensimmäinen joka niveltyy suoraan hänen omiin kokemuksiinsa vastarintaliikkeen jäsenenä. Jo siihen aikaan, jolloin valkokankaalta yleensä sai käsityksen, että melkein kaikki saksalaiset olivat pahoja ja melkein kaikki ranskalaiset olivat hyviä vastarintaliikkeen uurastajia, Melville oli elokuvissaan Meren hiljaisuus (1947) ja Kiusaus (1961) tarjonnut monivivahteisempaa näkemystä ja rakentanut elokuviensa monimielisen moraalin enemmän yksilöllisille tuntemuksille kuin ideologisille olettamuksille; näin hän epäilemättä tuli raivanneeksi tietä sellaisille teoksille kuin Marcel Ophulsin Suru ja sääli sekä Louis Mallen Lacombe Lucien, jotka ylsivät lähemmäksi totuutta. Tuntemattomista sankareista tekee kuitenkin ainutlaatuisen sen pyrkimys ylistää kunniaa ja sankaruutta läpi muistojen joihin vähitellen on hiipinyt häiritsevä tietoisuus, että moraaliset velvoitteet eivät kenties olleetkaan niin selväpiirteisiä kuin miltä ne kerran näyttivät ja että vääriä asioita saatettiin tehdä oikeista syistä. Melvillen vastarintakuvaus ei turhan takia muistuta film noiria, gangsterielokuvaa, jossa hyväksytyt moraaliset koodit on hylätty vahvimman eloonjäämisen hyväksi.

– Tom Milne (MFB, May 1978