SHAJIABANG (1971)

Ohjaaja
Wu Zhaodi
Henkilöt
Tan Yuan-shou, Hung Hsueh-fei, Wan Yi-ying
Maa
Kiina
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
K7
Kesto
131 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
samannimisen Peking-oopperan elokuvaversio

Kulttuurivallankumouksen Kiinassa valmistui vain yhdenlaisia elokuvia: pieteettisiä filmatisointeja kahdeksasta sosialistisesta mallinäytelmästä. KAVI:n kokoelmahelmiin lukeutuva Shajiabang-ooppera sijoittuu japanilaismiehityksen aikaiseen pikkukylään, jonka teehuoneen emäntä on tosiasiassa kansanarmeijan viekas agentti.

***

Kultaiset kirjaimet piirtyvät punaista taustaa vasten, voitonriemuisen pistävä ääni lukee tekstin: ”Otteita puheenjohtaja Mao Tse-tungin teoksista. Vallankumouksellinen sota on kansanjoukkojen sotaa; sitä voidaan käydä vain mobilisoimalla kansanjoukot ja nojautumalla niihin. Ilman aseellista taistelua ei proletariaatilla eikä kansalla eikä kommunistisella puolueella olisi minkäänlaista asemaa Kiinassa, ja vallankumouksen olisi mahdotonta saavuttaa voittoa.” Alkutekstit leijuvat punaisen teatteriesiripun yllä. Henkilöhahmojen nimet on korostettu yli näyttelijänimien eikä kamerantakaista kuvausryhmää ole noteerattu lainkaan – näin painotetaan yksilöllisten taiteilijapersoonien mitättömyyttä ja kollektiivin voimaa. Ensimmäisessä kohtauksessa kyläläiset ja vallankumoustaistelijat tapaavat suonreunassa, hohtavan valkoisiin pukeutunut puoluesihteerisankari astuu puskista esiin. Alleviivatun karut, teatraaliset puitteet ja taustalla väreilevä Yangcheng-järvi (tai sitä markkeeraava kalvo) maalaavat kokonaisuuteen irvistyksenomaisen yleissävyn.

Katsomme elokuvaa Shajiabang, neljättä pitkää fiktiofilmiä joka Kiinassa kyettiin saattamaan ensi-iltaan kulttuurivallankumouksen aiheuttaman kaksivuotisen studiosulun 1966–68 jälkeen. Koko valtavan maan elokuvateollisuus suunnattiin nyt tuottamaan filmatisointeja sosialistisista ”mallinäytelmistä” (yangbanxi), joita oli aluksi vain kahdeksan kappaletta (myöhemmin kokonaisluku kasvoi viiteentoista). Tuotanto alkoi palata normaaleihin uomiin ja laajempaan aihepiirivalikoimaan asteittain vasta vuosien 1973–76 aikana.

Shajiabang on monipolvisesti jalostunut kollektiiviteos, jonka perustana ovat tositapahtumat. Japaninvastaisen sodan aikana vuonna 1939 siviilit kätkivät ja hoitivat kolmeakymmentä haavoittunutta kommunistista vastarintataistelijaa Shajiabangin pikkukaupungissa Jangtsejoen suistoalueella. Kertomus siirtyi ensin Shanghai-oopperaksi nimeltä ”Smaragdinhohtoista vettä ja punaisia lippuja” (1958–60), mistä se versioitiin edelleen Peking-oopperaksi ”Kipinöitä ruokojen keskellä” (1963). Mao näki teoksen vuonna 1964 ja ihaili sitä, mutta ehdotti nimenmuutosta koska piti mielikuvaa kipinöivistä vesikasveista typeränä. Uudistettu ooppera sai ensi-iltansa vuonna 1965 nimellä ”Shajiabang”; seuraavana vuonna se kohotettiin mallinäytelmien kaanoniin yhdessä samannimisen ja -aiheisen sinfonian kanssa. Kiinan kulttuurielämän nukkemestarina toimineen Maon vaimon Jiang Qingin johdolla esitykseen tehtiin tarinallisia ja koreografisia muutoksia aina vuoteen 1970 saakka, jolloin definitiivinen käsikirjoitus julkaistiin. Kaikki kristallisoitiin valkokangasversiossa, joka oli ensimmäinen kulttuurivallankumouksen jälkeen pääkaupungin ulkopuolella (Changchunin elokuvastudioilla) tuotettu elokuva – näyttelijäkaarti tosin koostui kokonaisuudessaan alkuperäisestä näyttämöproduktiosta vastanneen Pekingin Peking-oopperan esiintyjistä.

Shajiabang rakentuu mallinäytelmille tyypillisen soluttautumistarinan, vallankumouksellisten ja taantumuksen välisen kissa- ja hiirileikin varaan. Keskushenkilö on sisar Ah-ching, kommunistien viekas agentti, joka hurmaa ja jallittaa kansanvihollisia teehuoneen emännäksi tekeytyen. Vihollisia edustavat japanilaisjoukkojen, näiden kanssa (mukamas) kimpassa olleen Kuomintangin sekä – pahnanpohjimmaisena luihuna – kiinalaisen kollaboraattoriarmeijan upseerit. Epätoivon hetkellä Ah-ching ammentaa voimaa ajattelemalla puhemies Maoa, samoin kuin kaislikossa näyttävään kärrynpyörähyökkäykseen valmistautuvat sotilaatkin: ”Puhemies Maon opit on printattu kalloihimme!”. Jiang Qing oli tehokkaasti häivyttänyt mallinäytelmistä kaikki vallankumouksen naissankareita romanttisen rakkauden nimissä alentaneet sävyt, emotionaalisten purkausten tuli ennen kaikkea kohdistua puhemieheen, puolueeseen ja kansanarmeijaan. Ulkoinen toteutus noudattaa mallinäytelmäfilmatisointien mahdollisimman lähellä teatteria pysytellyttä ilmaisurekisteriä. Pieteetissä on oma voimansa, ja esimerkiksi keskeinen miljöö – kukkulalla sijaitseva teehuone – muodostaa juuri esteettis-dramaturgisen ahtauden vuoksi unohtumattoman elokuvallisen tilan.

– Petteri Kalliomäki 25.7.2021. Elokuvan alkutekstisitaatit ovat peräisin kahdesta eri kohdasta kokoelmasta Otteita puheenjohtaja Mao Tse-tungin teoksista eli ”Pienestä punaisesta kirjasta”, toisesta suomenkielisestä laitoksesta (at-print oy Helsinki 1971) ne löytyvät sivuilta 89 ja 63.