KISSA JA KANARIALINTU (1978)

The Cat and the Canary/Katten och kanariefågeln
Ohjaaja
Radley Metzger
Henkilöt
Honor Blackman, Edward Fox, Olivia Hussey
Maa
Iso-Britannia
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
99 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
pohjautuu John Willardin näytelmään
Ikäraja

Miljonääri Cyrus Westin merkillinen testamentti hämmentää sukukartanoon kokoontuneita perillisiä, joita väijyy mielisairaalasta karannut sarjamurhaaja. Tyylitajuisena ja rohkeana erotiikkaohjaajana tunnettu Radley Metzger valitsi hillityn nostalgiatyylin John Willardin 1920-luvun menestysnäytelmän neljännessä filmatisoinnissa. Elegantti retrohenkisyys hallitsee säikyttelyn ja huumorin sekoitusta.

***

Miljonääri Cyrus Westin kuolemasta on 20 vuotta. Omaiset kokoontuvat sukukartanolle pitkään odotettuun testamentin julkistamiseen. Jättiomaisuuden perii muotisuunnittelija Annabelle West sillä ehdolla, että hän viettää yhden yön kartanossa sukulaisten kanssa ja säilyttää mielenterveytensä aamuun asti. Asetelma muuttuu uhkaavaksi, kun psykiatri ilmaantuu taloon varoittamaan, että Kissaksi kutsuttu sarjamurhaaja on paennut lähistöllä olevasta parantolasta.

Kissa ja kanarialintu on hyvä pukudraama. Valon ja varjon leikki osoittaa ekspressionistisen elokuvan vaikutusta, ja mustia nahkahansikkaita käyttävä tappaja tuo väistämättä mieleen myös Mario Bavan ja Dario Argenton giallo-hahmot. Brittihuumori ja todellinen innovaation henki, joka näkyy lopputeksteissäkin, kruunaavat tämän sivistyneen ja hyvin näytellyn trillerin.”

-Pierre Jouis / Ten Years of Terror, British Horror Films of the 1970’s (FAB Press, 2001)

 

John Willardin (1885–1942) jännitysnäytelmä The Cat and the Canary oli 1920-luvun Broadway-hitti, mutta humoristisia ja karmivia elementtejä yhdistävän trillerin vaikutus on näkynyt enemmän elokuvahistoriassa kuin teatterissa. Jäljet johtavat lukuisiin vanhoihin hämäriin taloihin, nokkeliin komediajännäreihin ja lopulta häijyyn slasher-kauhuun, jossa mystiset psykopaatit vaanivat sankarittaria.

1920–1930-luvulla The Cat and the Canarya filmatisoitiin tiuhaan tahtiin. Näytelmän ensimmäinen valkokangassovitus, suomalaiselta nimeltään Keskiyöllä, on Saksasta Hollywoodiin siirtyneen Paul Lenin ekspressionistinen mykkäelokuva vuodelta 1927. Seuraava adaptaatio The Cat Creeps (1930) lienee kadonnut lopullisesti mutta pysyy aikakirjoissa Universal-studion äänikauden ensimmäisenä kauhuelokuvana. Bob Hope ja Paulette Goddard nähtiin Paramount-studion vuoden 1939 versiossa. Komediatulkinta sai Suomessa nimen Kummitusyö.

Klassikko palasi valkokankaalle 1970-luvun lopulla, jolloin se näyttäytyi trendikkään psykopaattikauhun nostalgisena, vähemmän aggressiivisena edeltäjänä. Brittiläisen tuotannon ohjasi Radley Metzger (1929–2017), newyorkilainen elokuvantekijä ja -levittäjä. Metzgerin ominta lajia oli eurooppalaishenkinen erotiikka, jossa taiteellinen ja kaupallinen kunnianhimo täydensivät toisiaan ovelasti. Hän osti Mac Ahlbergin ohjaaman tanskalaisen kohuelokuvan Minä, nainen (Jeg – en kvinde, 1965) oikeudet noin 30 000 dollarilla. Se tuotti amerikkalaisteattereissa neljä miljoonaa dollaria, ja tanskalaiset jäivät nuolemaan näppejään Metzgerin Audubon Filmsin tehdessä massiivista tiliä.

Metzger on sekä softcore- että hardcore-erotiikan ohjaajana poikkeuksellisen arvostettu tekijä, jonka tuotantoa on talletettu New Yorkin Modernin taiteen museoon. Camille 2000, The Opening of Misty Beethoven, Score ja The Image kuuluvat normeja koetteleviin pääteoksiin. Suomalaisilla standardeilla Metzger meni aina hieman liian pitkälle. Hänen 1960-luvun elokuviaan juuttui täkäläiseen sensuuriin, ja The Private Afternoons of Pamela Mann läpäisi seulan 38-minuuttiseksi puolikkaaksi lyhennettynä. Kissa ja kanarialintu on hillitty mutta edustava näyttö ohjaajan tyylistä.

– Lauri Lehtinen 10.8.2023