CUJO – KAUHUN SILMÄT (1983)

Vaikka Cujo on piirtynyt monien katsojien traumatisoiduille verkkokalvoille vesikauhuisen koiran takia, mainettaan parempi elokuva keskittyy pitkälti perhedraaman ja ihmissuhdejuonilinjojen kehittelyyn. Hyvin rakennettu draama lähtee uusille urille äidin ja pojan jäätyä vangiksi auton sisälle.

***

Stephen King on sanonut Stanley Kubrickin Hohdosta, että se on kuin ”mahtava, iso, kaunis auto ilman moottoria”. Lewis Teaguen ohjaamaa Cujoa voi katsoa kääntäen: se muistuttaa kolhittua ja ruosteista vaihtoautoa, jonka moottori jyrisee monia muita tehokkaammin pelon maantiellä. B-elokuvan oloinen Cujo onkin Stephen Kingin suosikki hänen teoksistaan tehtyjen elokuvasovitusten joukossa;

”Se [Cujo] säilyttää teoksen tyylin ja sävyn; se on iso, tyhmä elokuvanköriläs. Se vain seisoo paikallaan ja iskee iskemistään. Siinä ei ole hienovaraisuutta, ei luuloja itsestään. Minusta Dee Wallacen olisi kuulunut olla Oscar-ehdokkaana.”

Cujossa on Kingille tyypillinen teema: perusperheen, ”tavallisten” ihmisten elämä joutuu törmäyskurssille kuoleman ja kauhun kanssa. Poikkeuksellista on se, että uhka ei tällä kertaa ole yliluonnollinen. Trentonin ja Camberin perheille jakavat oikeutta vesikauhuinen bernhardilaiskoira ja ihmisen paras ystävä, henkilöauto.

Tarkoituksellisen ironista on, että nimenomaan auto, amerikkalaisen unelman ja vapauden symboli osoittautuu tappavaksi ansaksi.

Cujon tehoa lisää ohjaaja Teaguen ilmeinen halu keskittyä juonen vääjäämättömien käänteiden lisäksi henkilökuvien tarkempaan rakentamiseen. Tätä halua tukee etenkin Dee Wallacen peräänantamaton roolisuoritus. Teague kertoo:

”Ymmärrän ihmisiä, jotka kokevat pelkoa ja haluan tutkia asiaa. Pelko on määräävä tunne elämässämme – pelko, että et saavuta tavoitteitasi, pelko, että et tee työtä ensi viikolla, pelko, että et voi maksaa vuokraa ensi kuussa, pelko, että sinua ei rakasteta… listaa riittää. Merkittävää on, että nämä ovat kuviteltuja pelkoja. Näitä asioita ei ole. Mutta jos teet niistä pakkomielteen, ne muuttuvat demonisiksi.”

”Tämän perheen [Trentonien] jäsenet sallivat itsensä uskoa pelkoihin, jotka olivat epäkonkreettisia, ja näin toimiessaan tekivät niistä oikeita mielikuvituksissaan. Minusta Cujon materialisoituminen on heidän sisäisten pelkojensa ilmentymä, hirviöiden, jotka elävät heidän sisällään. Se viehätti minua – se on suosikkiteemani.”

Teaguen ihmiskuva ja amerikkalaisen elokuvan lainalaisuudet vaikuttivat todennäköisesti yhdessä siihen, että Kingin kirjan armoton loppuratkaisu on elokuvassa vesitetty kohti tyypillisempää ”happy end”-päätöstä. King itse on todennut, että ”[jos olisimme pitäneet alkuperäisen lopun] meidät olisi todennäköisesti lynkattu elokuvateattereiden edustoille”. Ehkä on parempi näin.

– SM. Lähteet: Stephen King Companion (George Beahm ed. 1989) ja Stephen King at the Movies (Jessie Horsting 1986)