NAISEN KOSTO (1945)

Jean Cocteau’n kanssa käsikirjoitetussa elokuvassa nähdään herkullisia seurapiirikeplotteluja. Hélène juonittelee skandaalimaisen syrjähypyn entisen aristokraattisen rakastajansa Jeanin ja kabareetanssijan välille. Toisen maailmansodan kriittisinä hetkinä tehty elokuva tuo machiavellilaisiin juonitteluihin uuden psykologisen tason.

***

Ollessaan Arts-lehden kriitikkona François Truffaut pani merkille Naisen kostosta: ”Bressonin Diderot-sovitus on samalla sekä hyvin uskollinen että hyvin vähän uskollinen.” Sovitus on kiistattomasti uskollinen siinä määrin kuin Bresson seuraa Diderot’n Jacques le Fataliste’ssaan sommittelemaa juonta ja siinä määrin kuin Cocteau on dialogissaan osannut käsitellä Rameaun veljenpojan kirjoittajan kieltä (joka on ikään kuin puolivälissä 1700-lukua ja 1900-lukua). Diderot’n tarinassa on lyhyesti kysymys siitä, miten Mme de la Pommeraye jouduttuaan rakastajansa markiisi des Arcisin hylkäämäksi kostaa onnistumalla naittamaan entisen rakastajansa Mlle d’Aisnonille, ”katutytölle”. Nuoren vaimonsa katumuksen hellyttämänä mies kuitenkin antaa anteeksi.

Kuitenkin Bresson on tehnyt tärkeitä muutoksia alkuteoksen tyylilajiin ja sisältöön. Diderot’lla toiminta näyttää katkelmalliselta, sävy on leikkisä. Bressonilla dramaattisen jännitteen voimaviivat eivät hetkeksikään katkea, rakenne on tarkkaan harkittu, sävy on muuttunut traagiseksi ja Jean Sémolué on aivan oikeassa todetessaan, että ”hilpeys on muuttunut tragediaksi.” Diderot’n Jacques le Fataliste on ensisijaisesti tapainkuvaus: Mme de la Pommerayen päämääränä oli kostaa provosoimalla aikaan epäsäätyinen avioliitto. Bressonin elokuvassa, päinvastoin kuin pinnallinen näkemys antaisi aihetta luulla, Hélènen koston merkitys on kokonaan toinen. Varmasti on huomattu, Truffaut on sen tehnyt ensimmäisenä, miten määrätietoisesti Bresson on muuttanut henkilöidensä luonteita, vaimentaen Mme d’Aisnonin kavaluutta ja tekopyhyyttä, korostaen Mme de la Pommerayen voimaa, tehden Mlle d’Aisonin sympaattiseksi – siis Madame D:n, Hélènen ja Agnèsin.

Näistä muutoksista huolimatta Bressonia on moitittu siitä, että hän on tiedottomasti ollut uskoton Diderot’lle, kun ei ole tarpeeksi korostanut Hélènen koston sosiaalista ulottuvuutta. Georges Sadoul kirjotti vuonna 1945: ”Heittämällä sankarit yhteiskunnan ulkopuolelle ei synny draamaa, jonka koko kaikupohja on yhteiskunnallinen”. Kuusi vuotta myöhemmin itse André Bazin vakuutti kuuluisassa artikkelissaan: ”On totta, että Diderot’lla vasta aikakauden tavat oikeuttavat koston. On myös totta, että elokuvassa tämä kosto esitetään abstraktina lähtökohtana, jonka oikeutusta nykyaikaisen katsojan saattaa olla vaikea ymmärtää.”

Elokuvassa Hélènen kosto siis saisi ”abstraktin” luonteen. Syytös näyttää vakavalta; silti se ei käsittääkseni kestä, jos elokuvaa tarkastellaan huolellisesti. Siinä missä Diderot painottaa ”yhteiskunnallista”, Bresson korostaa ”psykologista”. Ja sanottakoon tässä painokkaasti: Hélènen koston merkitys on psykologista laatua – ja vielä enemmän, hän kuvittelee hyökkäävänsä tunteiden alueella. Enää ei ole kysymys siitä että hän aiheuttaisi kärsimystä Jeanille naittamalla tämän ”katutytölle” vaan kärsimyksen aiheuttaminen naiselle, joka on valehdellut huomaamattaan. Hélènelle on tärkeää, että Jean kärsii ylpeydessään, mutta ennen kaikkea rakkaudessaan, joka perustuu rakastetun luuloteltuun arvoon. Tässä mielessä kostossa ei ole mitään ironista, sillä autenttinen rakkaus olisi saattanut kuolla provosoidussa ja Agnèsin valheellisesti hyväksymässä avioliitossa. Ja tässä mielessä Bressonin elokuvan hienoin uutuus on ratkaisu keskittää samaan päivään Jeanin pako ja paluu samalla kun katsojan annetaan koko ajan epäillä Agnèsin mahdollista kuolemaa. Tunteiden samaten kuin elokuvataiteen tasolla Naisen koston loppu on ihailtava. Agnèsin kuolema olisi merkinnyt dramaattista loppua. Agnèsin henkiinjääminen merkitsee anteeksiannon voittoa ylpeydestä ja Hélènen demonisen koston tappiosta: anteeksianto, todellisen rakkauden merkki, on voittanut traagisen.

– Eri lähteiden mukaan ST, tekijätietoa päivitti AA 20.12.2000