KUOLEMA NIILILLÄ (1978)

Ylellisellä Niilin risteilyllä murhataan äveriäs perijätär, mutta onneksi paikalla on Hercule Poirot. Agatha Christien murhamysteerejä on sovitettu elokuvaksi jo 1920-luvulta alkaen. Tässä 1970-luvun tuotannossa Peter Ustinov nähdään Poirot’na ensimmäistä kertaa, apurinaan on David Niven. Tähtikaarti on komea sikermä näyttelijöitä Bette Davisista Jane Birkiniin.

***

Sidney Lumet ohjasi tähtiä vilisevän versionsa vuonna 1974 Agatha Christien kaupallisesta menestysteoksesta Idän pikajunan arvoitus pääosassa Albert Finney Hercule Poirotina. Kritiikki kiitti elokuvaa ja ohjaustyö sai kuusi Oscar-ehdokkuutta Ingrid Bergmanin voittaessa palkinnon parhaasta sivuosasta. Myös yleisön reaktio oli innostunutta. Niinpä enemmän samojen tuottajien töitä alkoi ilmestyä valkokankaille. John Guillerminin (Liekehtivä torni, King Kong) ohjaama Kuolema Niilillä (1978) jäi kuitenkin kuuluisaa edeltäjäänsä vaatimattomammaksi menestykseksi, joskin kyseessä on yksi keskeisimmistä Christie-filmatisoinneista.

Agatha Christien luoma mysteeri sijoittuu tällä kertaa luksusmatkajunan klaustrofobisen tunnelman sijasta Niilillä kulkevaan risteilyalukseen eli majesteettisiin siipihöyrylaivan luonnonkauniisiin näkymiin. Kuten Idän pikajunan arvoitus, on myös Kuolema Niilillä nautittava, juonitteluja sisältävä ja täynnä tähtiä. Hercule Poirotina nähtiin ensimmäistä kertaa Peter Ustinov apurinaan David Niven eversti Racen hahmossa. Tällä kertaa belgialaisetsivä on selvittämässä perijättären murhaa. Jälleen kerran epäilyksen alaisena on monta murhan läheisyydessä olevaa henkilöä, joilla monilla näyttää olleen kaunoja uhria kohtaan. Kuolema Niilillä onkin teos, jolta ei tarinan edetessä puutu yllättäviä juonenkäänteitä.

Peter Ustinovilla Hercule Poirotina on erilainen lähestymistapa hahmoon kuin Albert Finneyllä. Ustinovin Poirot on maailmallisempi ja fyysisesti lähempänä Christien Poirot’n kuvausta. Kuitenkin sekin poikkeaa melko lailla romaanien ja novellien luonteesta. Finney puolestaan kykeni vangitsemaan Poirot’n omituisuudet, erityisesti hänen temperamenttinsa ja hermostuneisuutensa. Ustinov pyrki sen sijaan tekemään hahmosta enemmän inhimillisemmän jopa pehmoisempaan asti. Vaikka tämä tekee Ustinovista helposti lähestyttävämmän ja miellyttävämmän, se tekee myös Poirotista vähemmän mielenkiintoisen ja erottautuvan. Kun Sherlock Holmesin tapaan Poirot on tullut tunnetuksi älykkyyden ja eksentrisyyden yhdistelmästä, on hän nyt vain fiksu etsivä. Kuolema Niilillä huipentuu kohtaukseen, jossa Poirot kokoaa kaikki epäillyt samaan huoneeseen ratkaistuaan murhaajan henkilöllisyyden. Kaikki on melko kaukaa haettua ja kaavamaista, mutta on varsin ymmärrettävää, miksi Christietä pidetään whodunit-genren kuningattarena. Tämä on auttanut Anthony Shafferia käsikirjoittajana luomaan käsikirjoituksen, jonka avulla ohjaaja Guillermin saa aikaan vauhtia, jännitystä sekä tyylikkään ilmeen elokuvalleen.

Kokonaisuutena Kuolema Niilillä oli omassa lajissaan todellinen tapaus ja ensemble-elokuvana näyttelijöiden sekä dialogin juhlaa, olivathan pääosassa Peter Ustinov Hercule Poirotina ja mukana nähtiin muissa rooleissa tähtiä kuten Bette Davis, Mia Farrow, Jane Birkin, Angela Lansbury, George Kennedy, David Niven sekä Maggie Smith. Kuolema Niilillä sai Oscarin Anthony Powellin puvustuksesta. Muutkaan tekijät eivät olleet vaatimattomimmasta päästä, sillä musiikista vastasi Fellinin, Coppolan ja Viscontin kanssa yhteistyötä tehnyt Nino Rota ja elokuvaajana toimi Jack Cardiff, jota yleisesti on pidetty yhtenä kaikkien aikojen lahjakkaimmista omalla alallaan. Cardiffin kädenjälki näkyy muun muassa Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin värikylläisissä töissä Kysymys elämästä ja kuolemasta (1946), Musta narsissi (1947) ja Punaiset kengät (1948), Alfred Hitchcockin epookkielokuvassa Kauriin merkeissä (1949) sekä John Hustonin Afrikan kuningattaressa (1951).

–  Ken Andersonin (Dreams Are What Le Cinema is For…), Stuart Galbraith IV:n (DVD Talk), Peter Hansonin (Every ‘70s Movie) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 6.9.2023