AAMIAINEN RUOHIKOLLA (1959)

Säkenöivissä Eastmancolor-väreissä kuvatussa komediassa Jean Renoir pakenee modernia elämää maaseudulle isänsä värikylläisten maalausten maisemiin. Tärkeilevä keinohedelmöityksestä paasaava tiedemies uskoo tieteen ylivertaisuuteen. Kesäisellä piknikillä hän kohtaa valistuneen talonpoikaistytön ja oppii jotain uutta elämästä. Tieteen ja luonnon vastakkainasettelu kohoaa mestariohjaajan käsissä elämisen ylistykseksi.

***

Aamiainen ruohikolla on monesti nähty Virran (1936) jatkeena. Näin voi ajatella, mutta täsmällisemmin voisi kenties sanoa, että molemmat elokuvat soittavat samaa nuottia eri kielillä. Kaiku ei ole sama. Virta käsittelee heräämistä tajuamaan luonnon hienouksia ja levottomuutta siitä mitä seuraa. Se on impressionistinen elokuva. Aamiainen ruohikolla vie meidät sisälle niihin aistimuksiin, joita tarjoaa kosketus luontoon. Se on aistillinen elokuva ja yhtä lihallinen ja mehevä kuin toinen on viitteellinen ja hienovarainen. Edellinen on sentimentaalinen ja järkyttävä, jälkimmäinen uhraa kaiken nautinnon moraalille ja elämänilolle.

Kaikki tapahtuu ikäänkuin Renoir olisi ärsyyntynyt tai kauhistunut teknokraattisen kulttuurin synkästä luonteesta ja sen yhdenmukaisesta onnen käsityksestä ja olisi halunnut farssin sukuisen fantasian avulla luoda terveen ja vahvan vastapainon, antaa uuden maun elämälle ja olemassaolon viehkeille puolille. Ei siis ole hämmästyttävää, että tämän leikinlaskun ja ilonpidon alla piilee mitä vakavin sanoma.

Koskaan Renoir ei ole antanut suorempaa viitettä koko tuotantonsa perusideaan kuin mikä sisältyy kohtaukseen, jossa paimen soittaa huilua Dianan temppelissä: ristiriita apollonisen ja dionyysisen maailman välillä, olemassaolon jähmettyneet puitteet ja elämän vastustamaton liike, valmiiksi rakennettu teatterikohtaus ja sen elävöittävä, alati liikkuva ja muuttuva esitys, näytös ja toiminta. Lyhyesti sanoen kyseessä on ristiriita järjestyksen ja epäjärjestyksen välillä.

Selvästikin Renoir antaa etusijan dionyysiselle maailmalle, elämälle täydessä kukassaan ja lennossaan, ilman olemassaolon sovinnaisia rajoituksia. Elämän on jatkuvasti murrettava nämä rajoittavat puitteet jotta se voisi saavuttaa täyden kukkeutensa. Renoirille elämä on itse vapauden liikettä, joka voi tuntea itsensä ja siis toteutua vain törmätessään tähän vastukseen ja tehdessään sen tyhjäksi. Mutta kun ihminen, sellainen kuin professori Alexis, haluaa saattaa voimaan maailmankatsomuksen, joka kanavoi elämän muuttumattomiin uomiin, ja pitää sitä onnen ihanteena, on ymmärrettävää että luonto nousee kapinaan ja sotkee suunnitelmat (myrskykohtaus). Tällöin ihmisellä on tilaisuus päästä perille luonnon salaisuudesta. Näin hän voi saada selville, että luonnon perustavanlaatuinen ristiriitaisuus on varsinainen syy sen tasapainoiseen ykseyteen. Silloin ihminen saattaa ajatella, ”että onni kenties on vain alistumista luonnon lakeihin”.

Tässä elokuvassa Renoir käsittelee nykyajan ihmisen ja hänen ympäristönsä suhdetta, kymmenen vuotta ennen kuin siitä tuli muuan aikamme tärkeimpiä ongelmia. Ja ainoalla mahdollisella tavalla: poliittisesti. Eikä vain siksi, että hän asetti vastakkain kylmän, teollistuneen, tehokkaan ja teknisen Pohjois-Euroopan ja maatalousvaltaisen, alikehittyneen Välimeren-Euroopan. Vaan siksi että hän näin asetti vastakkain länsimaisen ajattelun kaksi valtavirtausta: Kreikasta lähtöisin olevan materialistisen ajattelun ja henkisen kristillisen ajattelun, jota seurasi ja jonka mitätöi rationalistien idealistinen ajattelu. Tätä ilmentää professorin ja kyläpapin vuoropuhelu jota monesti ei ole ymmärretty. Tehtaiden savu on korvannut kirkkojen suitsutukset ja nämä vihollispapit ymmärtävät toisiaan oikein hyvin. He ovat palvelleet ja palvelevat samoja etuja: rahaa ja omistusta. Renoir tekee edistyksen idealistisen uskonnon naurunalaiseksi. Hän paljastaa riistäjien teknokraattisen tieteen, jonka seuraukset voitontavoittelun vallitessa ovat “luonnonvastaisia” ja vieraannuttavia. Sensijaan että tämä tiede auttaisi ihmisiä elämään paremmin, se pyrkii saattamaan voimaan elämäntavan joka palvelee vain hallitsevan luokan etuja. Kyseessä on tähän päivään saakka ainoa elokuva, joka on käynyt käsiksi Euroopan Yhteismarkkinoiden eli EEC:n ongelmiin, ja Renoir osoittaa heti alussa tämän “uuden yhteiskunnan” ihmelupausten pettävän luonteen.

Jotta Eurooppa löytäisi tasapainonsa, tieteen on hylättävä idealistinen ajattelu ja turvauduttava materialistiseen ajatteluun: professorin on mentävä naimisiin “Nénetten” kanssa, koska tämä kantaa luonnollista lasta.

– Jean Douchet (Bazinin Renoir-teoksen kommenteista filmografiaan)