AVIOERO ITALIALAISEEN TAPAAN (1961)

Ferdinando (Marcello Mastroianni) on rakastunut serkkuunsa (Stefania Sandrelli) ja pähkäilee miten päästä eroon vaimostaan (Daniela Rocca). Hän päätyy mustasukkaisuusmurhaan ja ryhtyy järjestelemään vaimolleen rakastajaa. Lopulta kuvioon sekaantuu myös paikallinen mafioso. Mustasävyisessä elokuvassa vieraillaan myös skandaalimaisen Ihana elämä -elokuvan ensi-illassa.

***

1960-luvulla politiikka tunkeutui jopa italialaisen komediatyylin viisikymmenvuotisiin kuvioihin. Monien yllätykseksi Pietro Germistä kehittyi tämän lajin huomattavin edustaja satiirisessa trilogiassa, joka käsitti elokuvat Avioero italialaiseen tapaan (1961), Vietelty ja hylätty (1963) ja Hyvät naiset ja herrat (1966). Näissä teoksissa Germi kävi käsiksi sosiaalisiin epäkohtiin samalla purevalla tavalla joka oli ollut luonteenomaista hänen neorealistisille melodraamoilleen Lain nimessä (1948) ja Toiveitten tie (1950).

Avioero italialaiseen tapaan tutkii niitä järjettömiä ja kirjoittamattomia käyttäytymiskoodeja, jotka hallitsevat sukupuolten välisiä suhteita miesvaltaisessa, eristetyssä kulttuurissa. Se on kronikka dekadentin sisilialaisen aatelismiehen Ferdinando Cefalùn koomisista yrityksistä saada avioero vaimostaan Rosaliasta jotta hän voisi naida rakastamansa Angela-serkun. Hänen on kekseliäästi ajettava vaimonsa uskottomuuteen jotta hän hyvällä syyllä voisi murhata tämän ja saada näin vain nimellisen tuomion asiasta jota Sisiliassa pidetään välttämättömänä ”kunniarikoksena”. Germin elokuvan juoni on siis tyyppiä reductio ad absurdum, jonka mukaan sosiaalinen kysymys ensin suurennetaan, toiminta kehitetään kaaokseksi ja itse ongelma absurdiksi.

Kuitenkaan Avioero italialaiseen tapaan ei ole pelkkä kaupallinen tapainkomedia provinssista. Germin kerronta käyttää varsin kompleksista rakennetta kehittäessään tarinan linjaa. Avauskohtausta, joka näyttää Ferdinandon kotiinpaluun lyhyen vankilatuomion jälkeen, seuraa takautumana hänen oma versionsa siitä miten hän itse asiassa sai omalaatuisen italialaisen ”avioeronsa”. Kertojan ääni kommentoi tapahtumia. Samalla kun mies itse kertoo oman yksipuolisen näkemyksensä murhaan johtaneista tapauksista, Germi liittää monologiin joukon kuvitteellisia kohtauksia jotka kuvittavat miehen fantastisia murhasuunnitelmia. Ironialtaan vielä tehokkaampi on Ferdinandon puolustus sellaisena kuin mies sen kuvittelee tulevan oikeudenkäynnin aikana; loppupuheenvuoro rinnastuu humoristisesti kameran objektiiviseen selontekoon, jolloin korostuu Ferdinandon absurdi luottamus kunniakoodiin harkitun murhan oikeutuksena. Näiden erilaisten kerronnallisten näkökulmien sovittamattomuus pakottaa katsojan hyvin kriittiseksi sisilialaista elämänmuotoa kohtaan.

Germi onnistuu myös luomaan osuvasti sisilialaiskylän tukahduttavan atmosfäärin mestarillisin kameranliikkein jotka tallettavat loputtomasti tuijottavia, virnuilevia asukkaita. Yhteisön paine, tirkistely ja tukahdutettu seksuaalisuus näyttävät muodostavan perustan Germin näkemykselle Sisiliasta: miehet pyrkivät viettelemään toistensa vaimoja ja pilkkaavat kuitenkin ystäviään joista tulee aisankannattajia; ihmiset vahtivat toisiaan alinomaa ikkunoista, ovista, parvekkeilta, oopperan aitioista ja kaduilla; isät alistavat tyttärensä nöyryyttäviin fyysisiin tutkimuksiin varmistaakseen heidän neitsyytensä; nimettömät kirjeet uskottomuus- ja petossyytöksineen työllistävät koko postitoimiston. Myöskään naiset eivät ole puolisoidensa yläpuolella: he hyväk­syvät vallitsevat seksistiset moraalinäkemykset, pitävät avionrikkojia huorina ja pyrkivät kostamaan loukatun kunniansa väkivaltaisesti – usein tehokkaam­min kuin miehet. Juuri pinttyneiden sisilialaisten tapojen yksityiskohtaisena kuvaajana Germi loistaa komedian ajoituksellaan ja kehittää sarjan mainioita gageja jotka pyörivät keskeisen teeman ympärillä.

– Peter Bondanellan (Italian Cinema from Neorealism to the Present, 1983) ja Mira Liehmin (Passion and Defiance – Film in Italy from 1942 to the Present, 1984) mukaan