KOLMAS SUKUPOLVI (1979)

Kolmas sukupolvi on musta komedia terrorismista. Elokuva seuraa amatöörimäistä vasemmistolaista terroristiryhmää, joka suunnittelee kidnappaavansa varakkaan yritysjohtajan.

***

Jos terrorismia ei olisi olemassa, valtion pitäisi keksiä se, koska se on kapitalismin paras keino suojella itseään. Näin kulkee Kolmannen sukupolven temaattinen linja, järkeily josta elokuvan poliisiupseeri ja teollisuusmies ovat yhtä mieltä. Kuitenkaan Fassbinderin kuvaus terroristisolusta ei lataa mitään kumouksellista uhkaa. Fassbinder välttää tietoisesti kaikkea stereotyyppistä maanalaisen toiminnan kuvausta ja esittää terroristinsa illuusiottomina mutta hyväluontoisina porvarillisina liberaaleina, joiden älyllisestä ja poliittisesta umpikujasta hän kehittää swiftiläisen satiirin keskiluokkaisesta vasemmistosta. Yksityiset terroristimuotokuvat ovat tuttuja Fassbinder-karikatyyrejä.

Fassbinderin mukaan “kolmannen sukupolven” terroristeilla ei enää ole poliittista motivaatiota. He toimivat pelkän toiminnan vuoksi, mutta heidän väkivaltansa ilmentää sitä yhteiskuntaa, josta he ovat lähtöisin. Ensimmäistä sukupolvea motivoi idealismi ja yliherkkyys suhteessa järjestelmään; toinen sukupolvi ainakin ymmärsi ensimmäisen motiivit ja puolusti sitä usein; kolmas sukupolvi täyttää vain tyhjiötä joka järjestelmässä on syntynyt.

Elokuvan epäkunnioittava pintataso kätkee vain vaivoin perustavanlaatuisen murheen. Varhaisten gangsterielokuviensa tyyliin Fassbinder ei tee mitään eroa poliisien ja terroristien välillä. Menettely saattaa olla kyseenalainen, mutta samalla siinä on jotakin vapauttavaa. Mitkään ideologiset verhot eivät erota yhtä puolta toisesta. Elokuvan provokaatio piilee juuri siinä että se välttää keskustelun periaatteista, olivatpa nämä sitten psykologista tai poliittista laatua. Ja kuitenkaan tämä miltei kevytmielinen näkemys vakavasta ongelmasta ei voi peittää Fassbinderin pohjimmaista surua petoksesta, turhuudesta ja kuolemasta. Kun useimmat Fassbinderin elokuvat päättyvät epätoivoon, Kolmas sukupolvi sallii itselleen satiirisen päätöksen: komedia asettaa melodraaman oikeaan perspektiiviin.

Fassbinderin mukaan ihmiset, jotka ovat menettäneet poliittisen motivaationsa, ovat helposti toisten hyväksikäytettävissä. Ohjaajan lausunnon mukaan juuri tämä idea toimi Kolmannen sukupolven perustana. Äänen käytöllä Fassbinder tekee selväksi “kolmannen sukupolven” epäitsenäisyyden, innottomuuden ja hajanaisuuden: radio on auki miltei kaiken aikaa, se välittää uutisia lakoista, Iranista, Kiinan ja Vietnamin sodasta, mutta kukaan ei näytä kiinnittävän uutisiin mitään huomiota. Toinen äänitaso sisältää television, musiikin, lainauksia kirjoista. Vuoropuhelu ei koskaan mene ohi banaliteettien, poliittisista aiheista ei keskustella.

– Wilhelm Rothin (Fassbinder, 1981) ja Martyn Autyn (Monthly Film Bulletin, October 1980) mukaan