Ruotsalaiseksi Miyazakiksikin kutsuttu Per Åhlin (1931–2023) oli ruotsalaisen animaation visionääri ja edelläkävijä. Hänen tyylinsä kiteytyy Tuulihattu-elokuvassa käytetyssä näytelmäelokuvan ja animaation kekseliäässä yhdistelmässä. Mielikuvituksellisessa tarinassa peikkomainen Tuulihattu ja Jens-poika seikkailevat maagisena näyttäytyvässä pohjoisessa kesäyössä.

***

Per Åhlinin piirroselokuvan kiinnostavuus perustuu puhtaaseen satuun ja pohjois-Ruotsin suurpiirteiseen luontoon. Skenaristi Beppe Wolgers ja piirroksien tekijä/ohjaaja Åhlin ovat kummatkin pohjoisen poikia, jotka ovat pitäneet pohjois-Ruotsia legendojen maana. Tämä kaunis pohjoinen maa elää yhden vuorokauden ajan kävelevine tuntureineen ja ihmeolentoineen. Elokuva kiinnostaa aikuistakin vaikkei siinä ole mitään klassista tahtojen taistelua tai dramaattista ristiriitaa.

Tarinan käynnistää metsästä tuleva pieni mies, Tuulihattu, joka lainaa 8-vuotiaalta Jönsiltä ja tämän pikkusisarelta leikkikaluja. Tuulihatulla ei ollut lapsuudessa aikaa leikkiä, nyt hän ottaisi vahingon takaisin. Jöns lähtee hakemaan leikkikaluja takaisin. Tuulihattu pakenee tuntureille, Jöns perässä oppaanaan Kimalainen, josta piti kerran tulla lentävän poliisin nopein. Nuket ovat alkaneet Tuulihatun kosketuksesta puhua, kukin luonteensa mukaisesti. Ja luonteita riittää.

Metsässä laulelee iloinen Elviira Fattigan -täti, joka on vain nimen yhtäläisyydessä sukua erään ruotsalaiselokuvan surulliselle Elvira Madiganille.

Vanha lato haluaa sille pidettävän seuraa. Yksisilmä-niminen pettynyt idealisti painelee pyörällä soita ja korpia ja vihaa vimmatusti ihmisiä kunnes saa todistuksen siitä etteivät kaikki ihmiset olekaan ahneita ja petollisia. Uusi toivo syttyy elokuvan ainoan äreän olennon, tämän idealistin, rintaan.

Taustat, piirretyt olennot ja niiden liikehdintä on täsmällistä työtä. Figuureissa on pientä maneeria, muistumia Disneyn Prinsessa Ruususen haltijatädeistä.

Elokuvan satu on hilpeä ja rento. Se ei vaadi pieneltä katsojalta mitään. Ketään ei nöyryytetä eikä rangaista. Asiat selviävät suhteellisen sovun merkeissä. Jokainen saa olla oma itsensä – ihanteellinen lastenelokuva.

– Inkeri Lius, Suomen Sosiaalidemokraatti 24.12.1975