ARABIAN LAWRENCE (1962)

70 mm -projektori hurisee Kino Reginan konehuoneessa jälleen syyskuussa, kun valkokankaalle levittäytyy seitsemällä Oscarilla palkittu brittieepos Arabian Lawrence. T. E. Lawrencen huimiin kokemuksiin perustuva elokuva kertoo sivistyneestä luutnantista (Peter O’Toole), josta tulee arabiprinssi Faisalin (Alec Guinness) neuvonantaja taistelussa turkkilaisia vastaan. Freddie Young vangitsi upeasti 70 mm -filmille aavikon laajuuden ja taisteluiden tuoksinnan.

***

”Kaikki ihmiset uneksivat; mutta eivät samalla tavoin. Ne jotka uneksivat yöllä sielunsa sameissa sopukoissa heräävät päivällä ja huomaavat että se oli turhuutta: mutta päiväuneksijat ovat vaarallisia ihmisiä, sillä he voivat näytellä unensa avoimin silmin, tehdäkseen sen mahdolliseksi. Tämän minä tein. Aioin tehdä uuden kansakunnan, saattaa kadotetun vaikutusvallan taas voimaan, antaa kahdellekymmenelle miljoonalle seemiläiselle perustukset joille rakentaa heidän kansallisaatteittensa innoittunut unelmapalatsi. Niin korkea päämäärä toi esiin heidän sielunsa myötäsyntyisen jalouden ja sai heidät esittämään suurenmoista osaa tapahtumissa: mutta kun me voitimme, minua vastaan nostettiin syyte että brittien öljyoikeudet Mesopotamiassa olivat käyneet epävarmoiksi ja ranskalaisten siirtomaapolitiikka viety perikatoon Levantissa.” (T.E. Lawrence: SEVEN PILLARS OF WISDOM).

T.E. Lawrence kuuluu vuosisatamme arvoituksellisimpiin ja kiehtovimpiin hahmoihin ja hänen kirjansa SEVEN PILLARS OF WISDOM on, kuten Irving Howe on maininnut, yhtä välttämätön vuosisatamme ymmärtämiseksi kuin Brechtin runot, Kafkan romaanit tai Pirandellon näytelmät. Lawrence oli moderni sankari introspektiossaan, itse-epäilyssään ja rauhattomuudessaan; häpeä ja syyllisyys painoivat hänen psyykeään. Lawrencesta tuli jo 1919-20 romanttinen sankari, ”matineaidoli Lowell Thomasin elokuva/luento-ohjelman ”With Allenby in Palestine and Lawrence in Arabia” perusteella. Leanin elokuvassa Jackson Bentley on kyynisesti väritetty Lowell Thomas, jonka kirja WITH LAWRENCE IN ARABIA (1924) oli vahvistanut ”Arabian Lawrencen” legendaa.

Luonnollisesti elokuvassa jouduttiin tiivistämään ja yksinkertaistamaan T.E. Lawrencen (1888-1935) Arabian-kokemuksia, yhdistelemään henkilöitä, supistamaan ja dramatisoimaan aikaskaalaa, karsimaan Lawrencen kompleksisen persoonallisuuden piirteitä ja taipumuksia, sivuuttamaan poliittisia aspekteja. Elokuvan ja historian suhteista kiinnostuneet tutustukoot Gary Crowdusin ja Frank W. Brecherin artikkeleihin.

”Vihjaileva, avoin, itsetajuinen, mystifioiva, viimeistelemätön, kompleksinen ARABIAN LAWRENCE pysyy yhtenä rikkaimmista ja tyydytystä tuottavimmista moderneista eepoksista” (Michael A. Anderegg).

Epäilemättä kyseessä on innostavin elokuva mitä aavikoista on ikinä tehty: David Leanin ”Erämaa elää”! Elokuva rakentuu Lawrencen liikenneonnettomuuden ja hautajaisten jälkeisestä jättiläismäisestä takautumasta, sen neljästä päävaiheesta: Aqavan valtaus turkkilaisilta; Lawrence turkkilaisen Beyn vankina, kidutuksen ja brutaalin halvennuksen uhrina Deraassa; Tafasin verilöyly; Yhtyneen Arabineuvoston luhistuminen Damaskoksessa. Deraan (Der’an) tapaus muodostui ilmeisen ratkaisevaksi käänteeksi Lawrencen elämässä, jos kohta modernit tutkijat (kuten Desmond Stewart) ovat kyseenalaistaneet Lawrencen oman selonteon. Marraskuu 1917 on elokuvankin käännekohta, niin viitteellisesti ja epäsuorasti kuin se onkin kuvattu, niin että kidutuksen seksuaalinen luonne, johon Lawrence viittaa kirjassaan, on jätetty tarkentamatta. Deraan tapahtumien seurauksena huomataan Lawrencen löytävän itsensä pimeyden sydämestä. Arabien puolijumala ”El Aurensista” tulee sadomasokistinen, itselleenkin pelottava vieraantuneisuuden ja hulluutta sivuavan yksinäisyyden henkilöitymä. Voitaneen Andereggin tavoin todeta että elokuvassa sadomasokismi on tekstiä ja homoseksuaalisuus piilotekstiä – historian T.E. Lawrence mahdollisesti oli (passiivinen) homoseksuelli tai homoeroottinen aseksuelli, naiseton mies joka tapauksessa, ja naiseton on Leanin elokuvakin. Kuvatessaan persoonallisuuden yöpuolen ilmaantumista, väkivallan ja petomaisuuden irtipääsyä ARABIAN LAWRENCE tietysti viistää läheltä Joseph Conradin moderneja ydinalueita ja ennakoi merkitsevästi Coppolan kurimusnäkyä ILMESTYSKIRJA. NYT. (1979).

Ilmeisimmin ARABIAN LAWRENCE on merkinnyt innoitusta Lean-aficionadoille Martin Scorsese (KUIN RAIVO HÄRKÄ, 1980) ja Steven Spielberg (AURINGON VALTAKUNTA, 1987), jotka ovat julkituoneet ihailunsa ja myöntäneet vaikutteet. Enpä ihmettelisi jos John Milius (TUULI JA LEIJONA, 1975), Warren Beatty (PUNAISET, 1981) ja Kevin Costner (TANSSII SUSIEN KANSSA, 1990) jonakin päivänä avoimesti kertoisivat miten paljon Leanin elokuva on heille antanut. Kenties Costnerin romanttinen maisemakuvaus viittaakin yhtä paljon ARABIAN LAWRENCEEN kuin John Fordin ikiwesterneihin? Ainakin päähenkilön sitoutuminen vieraaseen kulttuuriin tuo mieleen Leanin eepoksen, joskaan Costner ei tavoittele moderneja ambivalensseja…

David Leanin hyveet ovat epämuodikkaita, klassisia hyveitä, kuten Stephen Farber havaitsi: kuri, selkeys ja kontrolli pikemminkin kuin intohimo ja spontaanisuus kuuluvat ohjaajan ihanteisiin ja luovuuden lähteisiin. Kuitenkin David Leanin (25.3.1908 Lontoo – 16.4.1991 Lontoo) työt ovat henkilökohtaisempia tutkielmia kuin miltä aluksi ehkä näyttää: Leanin omakohtaiset pakko-mielteet on vain etäännytetty ja objektivoitu. Varmasti Farberin huomio pitää paikkansa: Lean syttyy eloon vieraissa maailmoissa, hänen elokuvansa tekevät eksotiikasta eloisaa ja aistikylläistä. ARABIAN LAWRENCEN ”uljuus ja kantama tekevät siitä yhden viimeisistä romanttisista elo-kuvaeepoksista. (…) (Se on) kansaanmenevä spektaakkeli, samalla raastava ja musertava taideteos.” (Farber)

Elokuva on myös essee sankaruuden paradokseista: Peter O’Toolen osin leikittelevässä tulkinnassa Lawrence näyttäytyy nykyajan sankarina, joka on tietoinen ja itseään dramatisoiva, ekshibitionistinen ja suorituspainotteinen rooliminuus. Lawrence on näyttelijä ja Arabia on hänen (mielensä) näyttämö, Arabia Deserta. Kun Dryden ja Allenby edustavat ilmeisiä, ”pahoja” imperialisteja, niin Lawrencessa henkilöityy valistunut, idealistinen, ”hyvä” imperialisti, Itseään pettävästä Lawrencesta tulee yhtäaikaisesti imperialisti ja imperialismin uhri. Hänen syyllisyydessään projisoituu imperialismin nimellä tunnettu yhteisöllinen sairaus. Lawrence yrittää tulla arabiksi, voittaa kohtalonsa (”mikään ei ole valmiiksi kirjoitettua”, ”Nothing is written!” on hänen avainlauseensa), mutta itse asiassa hän vieraantuu yhä enemmän kaikesta ympärillään.

HUOM.1. Lontoon ensi-illan jälkeen, New Yorkin ensi-iltaan (16.12.1962) mennessä, teos lyheni 200 minuuttiin. Vuoden 1971 uusintaensi-illassa elokuvan pituus oli Sam Spiegelin saksien jäljiltä 184 minuuttia. Restauraatioprosessi oli poikkeuksellisen hankala ja vaativa tehtävä.

HUOM.2. Elokuva kuvattiin Jordaniassa, Marokossa ja Espanjassa. Studiokohtaukset kuvattiin Englannissa. Kuvauksiin kului 12 kuukautta toukokuusta 1961 lähtien.

HUOM.3. David Lean osallistui kaikkiin käsikirjoitusversioihin, ilmeisesti myös Sam Spiegel, ainakin keskustelujen myötä. Ensimmäiset kolme versiota kirjoitti silloin mustalla listalla ollut skenaristi Michael Wilson 1959–61, 15 kuukauden aikana. Robert Bolt ei vuosina 1960-62 laatimissaan versioissa, joista lopullinen käsikirjoitus kuoriutui, tiennyt mitään Michael Wilsonin teksteistä, joiden rakenneratkaisut ja dramaattiset keksinnöt kulkeutuvat Boltin hahmotuksiin mitä ilmeisimmin keskusteluissa Leanin ja Spiegelin kanssa, vaikka nämä virallisesti hylkäsivätkin Wilsonin versiot. Brittiskenaristien ammattiliitto (British Screenwriters Guild) julisti päätöksessään 1963, että Wilsonille kuuluu jaetun käsikirjoituksen krediitti, yhdessä Robert Boltin kanssa, mutta liitto ei pystynyt vaikuttamaan Spiegeliin eikä Wilsonin kreditoimiseen alkuteksteissä. Korostettakoon että elokuvan dialogi, luultavasti kokonaan, on Boltin luomusta. Sekä Wilson että Bolt tunsivat toki Lawrencen omaelämäkerrallis-filosofis-poliittisen SEVEN PILLARS OF WISDOM -teoksen ohella tärkeimmät Lawrence-elämäkerrat mitä siihen mennessä oli ilmestynyt, mutta kirjojen ristiriitaisuuksien hämmentäminä he nähtävästi palasivat Lawrencen omaan selontekoon sen arvoituksista ja kiertelyistä huolimatta ja pitivät sitä hedelmällisimpänä lähtökohtana.

LÄHTEITÄ: Michael A. Anderegg: DAVID LEAN (1984), Frank W. Brecher: ”Lawrence of Arabia as History”, FILM & HISTORY XIX:4/ December 1989, 92-94, Richard Combs: ”Lawrence of Arabia – adrift in the empire of the sun”, MONTHLY FILM BULLETIN 56:665/ June 1989, 167-169, Gary Crowdus: ”Lawrence of Arabia: The Cinematic (Re)writing of History”, CINEASTE XVII:2/ 1989, 14-21, Derek Elley: ”Lawrence Rides Again”, FILMS AND FILMING May 1989, 28-41, Stephen Farber: ”Lean and

Lawrence: The Last Adventurers”, kirjassa FAVORITE MOVIES: CRITICS’ CHOICE. Edited by Philip Nobile, 1973, 76-86, Irving Howe: A WORLD MORE ATTRACTIVE (1963), David Robb: ”Battle of the Giants Involving Screenplay Credit for ’Lawrence Of Arabia’, DAILY VARIETY 25.10. 1988, 29, 52, 54, 60, Stephen M. Silverman: DAVID LEAN (1989). Moderneja Lawrence-biografioita: Suleiman Msusa: T.E. LAWRENCE: AN ARAB VIEW (1966), John E. t”feck: A FRUCE OF CUR DLSCKDER: THE LIFE OF T.E. LAWRENCE (1976), Desncnd Stewart: T.E. LAWRENCE (1977), Thomas J.O’Donnell: THE CONFESSIONS OF_T.E. LAWRENCE (1979), Jeremy Wilson: LAWRENCE OF ARABIA (1988).

– Matti Salo (1986, 1991), krediittejä täydensi Pasi Nyyssönen 30.11.2014