MIES IDÄSTÄ (1972)

Helsingistä maailmalle lähtenyt Kirsti Somersalo alias Yanti Somer (s. 1948) tavoitti massayleisöt Terence Hill -länkkärien sankarittarena. Kroatian maisemissa kuvatussa westernissä tähtien rakastunut henkilökemia on aitoa ja oikeaa, vaikka romanssi ei edennyt yhteisiä metsäkävelyitä pitemmälle. Hill vaihtaa rähjäisen ilmeen brittiherrasmiehen tyyliin. Huom! Peruuntuneen Carnal Contractin 9.2. 19.45 näytöksen tilalla esitetään uusinta Mies idästä -elokuvasta.

***

Yanti Somer -taiteilijanimeä käyttänyt Kirsti Somersalo (s. 1948) päätyi menestyselokuvien tähdeksi kaukana Hollywoodista. Somer esitti sankaritarta E.B. Clucherin eli Enzo Barbonin komediawesternissä Trinity ratsastaa jälleen (…continuavano a chiamarlo Trinita, 1971), joka keräsi Italiassa ennätysmäiset 14,5 miljoonaa maksanutta katsojaa ja oli aikansa katsotuinta viihdettä kautta Euroopan. Pääosanesittäjä Terence Hill (alias Mario Girotti), Barboni ja Somer jatkoivat yhteistyötä saman lajin elokuvassa Mies Idästä. Tuottajaksi ryhtyi United Artistsin italialainen kumppani Alberto Grimaldi, eturivin italowesternien ja ohjaajavetoisten taide-elokuvien taustahahmo.

Jätkähenkisten Terence Hill -elokuvien useimmissa kohtauksissa ei esiinny naisia, mutta herttaiset rakkausjutut kuuluvat kaavaan. Mies Idästä -elokuvassa edesmenneen isänsä jalanjäljissä Villiin Länteen saapuva Sir Thomas Moore (Hill) ihastuu junamatkalla suurtilallisen tyttäreen Candida Olseniin (Somer). Liioitellun lyyrinen romanssi saa paikallisen vävypyrkyrin sotajalalle. Isävainajan rosvokaverit järjestävät hillitylle brittiälykölle cowboy-toiminnan peruskurssin. Lännensankarin ikoninen tyyli kuoriutuu esiin finaalivaiheessa, kun mies on kasvanut ulos turhasta sivistyksestä.

Ennen ohjaajaksi ryhtymistään Enzo Barboni (1922–2002) tunnettiin italowestern-alalla kuvaajana, joka filmasi mieleenpainuvaa kuvastoa muun muassa Sergio Corbuccin teoksiin. Hänen omien ohjaustensa visuaalinen ajattelu keskittyy hauskojen tyyppien pitämiseen kuvassa. Helikopterista kuvattu avausotos seuraa vuoristossa kulkevaa höyryjunaa jylhästä lintuperspektiivistä, mutta lennokkuus loppuu, kun varsinainen tarina alkaa. Barboni välittää hahmoistaan ja rytmittää punchlinet sekä hiljaiset hetket luontevasti. Passiivisen leppoisuuden ja riskittömän nujakoinnin yhtälö jää kuitenkin toisinaan tasapaksuksi. Henkilökaartissa on Bud Spencerin mentävä aukko, vaikka isoin roikale Bull (Gregory Walcott) on kenties ideoitu Spenceriä ajatellen.

Ideat eivät ole uusia: Mies Idästä varioi Barbonin aiemmin käsikirjoittamaa lännenkomediaa Bullet for a Stranger (Gli fumavano le colt, lo chiamavano Camposanto, 1971). Giuliano Carnimeon ohjaus on pulp-henkinen mutta hyvällä maulla jalostettu perinteensä jatkaja, jossa huumoria täydentää kahden genrekonkarin, Gianni Garkon ja William Bergerin sielukkaaksi syvenevä vastakkainasettelu. Elokuvien vertailu osoittaa, että Barbonin western-maailmasta puuttuu kunnian idea, jonka on korvannut kunnollisuus ja sen pehmeät veijarisovellukset. Mies Idästä lopetti Barbonin western-vaiheen melkein kokonaan: Sons of Trinity (Trinità & Bambino… e adesso tocca a noi!, 1995) täydensi Trinity-saagan trilogiaksi kauan sen jälkeen, kun yleisöä olisi saattanut kiinnostaa. Ilman tuttuja tähtiä valmistunut comebackin yritys jäi ohjaajan epäonniseksi jäähyväiselokuvaksi.

Terence Hill & Bud Spencer -verkkosivuston haastattelun mukaan Yanti Somerin ihastuminen Terence Hilliin oli aitoa. Muistojen sävy ei ole kaukana elokuvan luontoa ja yksiavioisuutta ihannoivasta romantiikasta: ”Olin todella korviani myöten rakastunut häneen, mutta tiesin, että hänellä oli vaimo ja poika. Vietimme paljon yhteistä aikaa Miehen Idästä kuvauksissa. Ihastuimme luontoon, ulkoilimme ja keskustelimme Jugoslavian kauniissa metsissä. Mutta siinä kaikki! Terence oli aina asiallinen ja uskomattoman charmikas, todella mukava ja kiinnostava mies. Jos hän ei olisi ollut naimisissa, kukapa tietää. Ikävä kyllä en koskaan myöhemmin nähnyt häntä, paitsi elokuvissa ja Isä Matteo -sarjassa. Toivottavasti tapaamme vielä jossakin.”

– Lauri Lehtinen 5.2.2020