STALKER (1979)

Huom! Molemmat näytökset ovat loppuunmyyty.

Stalker oli jälleen science fictionia, vastakohta Solarikselle. Elokuva on antiutopia, jossa opas johdattaa vieraansa kielletylle vyöhykkeelle. Valmistumisaikanaan elokuva nähtiin allegoriana reaalisosialismista, mutta post-apokalyptisen elokuvan mestariteos resonoi kylmän sodan jälkeenkin. Omaperäinen tuhon estetiikka on vaikuttanut taiteilijoihin yli rajojen.

***

Stalker liikkuu samassa ajatuksen, mielentilan, moraalin konkreettisessa maastossa kuin Solaris. Siinä on Alue, joka avaruudesta tulleiden vieraiden tai meteoriitin jäljiltä on saanut tuntemattomia ominaisuuksia. Perustilanne on peräisin Strugatskien kertomuksesta ”Piknik tienpientareella”, mutta elokuvan tapahtumia kirjassa ei esiinny. Alue on suljettu poliisivoimin, pääsy on kielletty, mutta tuntemattomilla ominaisuuksillaan se kiehtoo ihmisten mieliä. Erityisen kiinnostava on Alueella sijaitseva Huone, johon astuva toiveitten kerrotaan toteutuvan. Näin on syntynyt stalkereitten ammattikunta: nämä ”tilanvartijat” opastavat halukkaita rangaistusta ja poliisivartion luoteja uhmaten läpi Alueen vaarojen.

Alueelle lähtee Stalkerin opastuksella kaksi miestä: Kirjailija ja Professori. Kirjailija siksi, että hän on menettänyt otteensa elämään, että hän tarvitsee yhä voimakkaampia kokemuksia, että Alue ei ole se lainalaisuuksien maailma, josta hän on saanut tarpeekseen. Professori siksi, että hän kaipaa inhimillisen tiedon pohjaa, että hän haluaa tuhota Alueen ihmisiä kiehtovan salaperäisyyden. Myös Stalker käy alueella yhä uudestaan, intohimosta.  Hänelle elämä on pettymys, se on tarjonnut hänelle rakkaudesta nalkuttavan vaimon ja ramman tyttären. Hän tarvitsee uskoa johonkin, kuten Alueeseen ja Huoneeseen. Vielä hän ei ole nähnyt uskonsa käyvän toteen, koska kukaan ei jaa tätä uskoa hänen kanssaan. Ja sitä uskoa ja rakkautta, jotka hänellä on kätensä ulottuvilla vaimossa ja tyttäressä, hän ei näe. Arkipäivä on liian lähellä, ja siksi niin kaukana.

Stalkerissa Tarkovski on jälleen lyönyt kuvan, joka vastaa ihmisen totuutta. Solaris-planeetan lailla Alue on konkreettinen maisema, joka vastaa ihmisen moraalista tilaa. Tässä juuri on Tarkovskin taiteellinen ehdottomuus. Elokuvan jokainen kuva on moraalinen tila: maisema, jossa henkilöt kahlaavat on sitä. Maisema, kuva, ei enää ole kommentti, ihminen ei ole yksinkertaisessa dialektisessa suhteessa maisemaan, eikä kyseessä ole myöskään sielunmaisema tai vastavoima, seikkailuelokuvien tuntematon, vaan se sisältää itsensä ihmisen historian ja on lisäksi historian aktiivinen osapuoli. Elokuvan ratkaiseva totuuden hetki on, kun Huone pakottaa ihmisen katsomaan itseään silmästä silmään. Koko elokuvan dramaturgia on jännitetty tähän hetkeen. Huoneella on karu moraalinsa, se ei siedä tekopyhiä, kuten kertomus Villisiasta ja hänen veljestään paljastaa.

Stalkerilla on itse asiassa kaksi loppua. Ensimmäinen loppu on masennusta, pettymystä ihmisten heikkouden edessä, toinen on uskoa, toiveikkuutta, uusia näköaloja, jos vain voimaa rakkauteen riittää. Tämä rakkauden voima ja syyllisyys rakkaudettomuuden edessä vaikuttaa perusosana jokaisessa Tarkovskin elokuvassa. Rakkaus on rehellisyyttä, ja vaikka toivioretkeläisiltä puuttuukin rohkeutta katsoa itseään silmiin, Huone näyttää heille ja meille katsojille sen ihmeen – konkreettisena, todellisena. Beethovenin yhdeksännen sinfonian, Oodin ilolle, sävelet pyrkivät tuskaisasti ilmoille.

”Inhimillinen rakkaus on juuri se ihme, joka kykenee vastustamaan mitä tahansa kuivaa teoretisointia maailman toivottomuudesta. Juuri siihen ihminen tukeutuu.” Tämä ihme on päähenkilön vaimon uskollisuus, mutta asiaan jää kuitenkin ristiriita, sillä miten rakkaus – Stalkerin itsensä puolelta – voi olla aitoa ja vapautunutta, jos hän kuitenkin epäilee, että ihminen ja hän itse saattaisivat olla pahat? Stalkerin loppunousu ilmaisee tekijän uskon, että ihmisessä on kaikesta huolimatta se tietoisuuden voima, joka tulee vapauttamaan hänet hallitsemaan itseään ja päästää hänet irrationalisuuden kahleista.

– Velipekka Makkosen (Projektio 3/1980) ja Risto Mäenpään (Studio 10) mukaan. Tekijätietoa päivitti AA 30.5.2000