Siirry pääsisältöön

FLASH GORDON – ISKEVÄ SALAMA (1980)

FLASH GORDON – ISKEVÄ SALAMA Flash Gordon
Ohjaaja
Mike Hodges
Henkilöt
Sam J. Jones, Melody Anderson, Topol, Max von Sydow, Ornella Muti
Maa
Iso-Britannia/Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
110 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja
Ikäraja: K12

Suosittuun klassikkosarjakuvaan perustuvassa avaruusseikkailussa amerikkalaisen jalkapallon pelaaja saa tehtäväkseen pelastaa Maapallon kaukaisen planeetan pahan keisarin hyökkäykseltä. Lippuluukuilla odotettua heikommin menestyneen mutta merkittävään kulttisuosioon nousseen scifi-ilottelun uudelleenfilmatisointi on ollut Taika Waititin (mm. Thor-elokuvat) kehittelyssä jo vuosia.

***

Elokuva ja sarjakuva ovat alusta lähtien viettäneet symbioottista yhteiselämää; useimmat merkittävät sarjakuvahahmot ovat ruumiillistuneet myös valkokankaalla ja sarjakuviin on puolestaan syvästi vaikuttanut elokuvan tapaan rajata ja sommitella kohtaukset. Kahdella lajilla on muutenkin paljon yhteistä: kuvallisten ainesten ja menetelmien hallitseva osuus tarinan kertomisessa, montaasin ja mise-en-scène’n periaatteet rakenteessa, kummankin kehitys kulttuuripaitsiosta pop-kanonisaatioon. Silti siirtymät välineestä toiseen ovat harvoin olleet onnistuneita. Useimmat sarjakuvahahmot päätyivät sarjafilmeihin ja B-elokuviin. Ei-animaatioelokuvien realistinen ilmiasu ja kolmiulotteisuuden illuusio hiersivät vasten sarjakuvan konventioiden jumalaisia yksinkertaistuksia.

Tuotannollisena ilmiönä 1980-luvun Flash Gordon oli Dino De Laurentiisin vastaus Tähtien sodan ja Supermanin menestykselle (samoihin aikoihin myös Kippari-Kalle ja Buck Rogers saivat omat elokuvansa). Ensimmäisen kerran Raymondin Flash Gordon oli seikkaillut valkokankaalla Buster Crabben tulkitsemina elokuvissa Flash Gordon (1936), Flash Gordon’s Trip to Mars (1938) ja Flash Gordon Conquers the Universe (1940). Näissä sarjafilmeissä tyydyttiin pintaan, ilman itseironiaa tai tietoisuutta Raymondin työn pimeämmistä puolista.

Itse asiassa Alex Raymond oli sarjakuvatekijöistä elokuvallisin. Art deco –arkkitehtuuri, primitiiviset emootiot ja vähäpukeisuuden seksikkäät tilat ovat keskeisellä sijalla hänen avaruusfantasioissaan. Uudesta Flash Gordon –elokuvasta välittyy vaikutelma, että lavastaja-kuvasuunnittelija Danilo Donatilla oli hauskaa luodessaan uudelleen Raymondin visioita, että Lorenzo Semple käytti käsikirjoituksessaan puhekuplia ja että ohjaaja Hodgesilla oli käsillä pino vanhoja sarjakuvalehtiä antamassa innoitusta asetelmille. Raymondille tyypillinen seksuaalisen fantasian elementti on niin ikään mukana, joskin yhtä rutiinimaisesti käsiteltynä kuin juonen käänteet.

Kaikkiaan Hodgesin Flash Gordon edustaa kulmikasta, koreilevaa sarjakuvatyyliä niin hyvin kuin kohtuudella sopii odottaa. Se selviää haasteestaan kunniallisesti pitäytymällä pelkistykseen niin juonen kuin henkilöhahmojen ja muiden inhimillistä hienosäätöä vaativien osatekijöiden käsittelyssä. Johdonmukaisuuden ja tekniikan mutkat on pantu suoriksi, hyvän ja pahan ainainen taistelu on pidetty kyllin lapsenmielisellä ja taka-ajatuksettomalla tasolla – paitsi mitä nyt pahuuden ruhtinas Mingin hahmo nimeä myöten viittaa jonnekin itään. Sarjakuvahahmojen tulkkeina esiintyy sellaisia huippunäyttelijöitä kuin Topol ja Max von Sydow – he kuten muutkaan eivät liene saaneet työhönsä muuta osviittaa kuin rohkaisun ajoittaiseen leveään tyypittelyyn. Aina kun jännitys ja toiminta uhkaavat lopahtaa, Flash Gordon pannaan taistelemaan hengestään tai kankaalle ilmestyy uusi näyte Donatin upeista lavastuksista.

– Timen arvostelun (22.12.1980), Sakari Toiviaisen (1981) ja muiden lähteiden mukaan

Näytökset

Ei enää näytöksiä
Processing...
Thank you! Your subscription has been confirmed. You'll hear from us soon.
ErrorHere