KUOLEMA KORJAA KOKIT (1978)

Who Is Killing the Great Chefs of Europe?/Döden i grytan
Ohjaaja
Ted Kotcheff
Henkilöt
George Segal, Jacqueline Bisset, Robert Morley
Maa
Länsi-Saksa/Yhdysvallat/Italia/Ranska
Tekstitys
svensk text
Kesto
113 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Ruokakriitikko Max Vandeveer (Robert Morley) kutsuu newyorkilaisen Nat O’Brienin (Jacqueline Bisset) Britanniaan valmistamaan kuuluisia leivonnaisiaan kuningattaren juhla-aterialle. Lontoossa käynnistyy kansainvälinen huippukokkien murhasarja. Ilahduttava gourmet-dekkari perustuu Nan ja Ivan Lyonsin suosittuun romaaniin.

***

Kuolema korjaa kokit on onnellisimpia makaaberin ja hilpeän yhdistelmiä mitä valkokankaalla on nähty pitkään aikaan. Se on ripeätahtinen, älykäs elokuva, tähtinään komea joukko kansainvälisiä ammattilaisia, jotka tekevät täyttä oikeutta Peter Stonen sovitukselle Nan ja Ivan Lyonsin romaanista. Tuottaja William Aldrich on varustanut projektin vaatiman kalliin ylöspanon ja ohjaaja Ted Kotcheff on käsitellyt kokonaisuutta lujalla mutta kevyellä kosketuksella. Toteutuksessa on visuaaliset ilonaiheensa, mutta ennen kaikkea se on erinomaisesti kirjoitettu: Stone on ottanut vapauksia alkuperäisromaanin kustannuksella, mm. muuttanut roistohahmoja, mutta tilalle hän on tuonut terävää ja nopeaa dialogia, joka istuu näyttelijäkaartin suuhun.

Kuolema korjaa kokit on reipas jännitysfarssi, joka vauhtiin päästyään tasapainoilee kaiken aikaa ns. hyvän maun rajoilla. Katsojan henkilökohtaisesta sietokyvystä riippuu, miten hän suhtautuu huumoriin, joka kirpoaa syömisen, ylensyömisen, herkuttelun ja erotiikan yhdistelmistä tai vaikkapa grillaamalla murhaamisen kuvioista. Arvovaltaisen ruokalehden makutuomari Max on syönyt itsensä haudan partaalle rakastamiaan herkkuja nauttien. Hän ei voi kerta kaikkiaan vastustaa sveitsiläisen kokin grillattuja kyyhkysiä, italialaisen puserrettua ankkaa eikä kauniin amerikkalaiskokin jäätelöpommia. Miesparka joutuu kuitenkin dieetille juuri kun jäätelötytön on määrä valmistaa herkkunsa suorassa tv-lähetyksessä, ja kummia alkaa tapahtua: kokki toisensa perästä löydetään murhattuna tavalla, joka selvästi viittaa hänen erikoisruokalajinsa valmistustapaan. Epäiltyjen listalla ensimmäisenä on jäätelötytön amerikkalainen ex-aviomies, joka on ansainnut omaisuuden ”roskaruualla” kuten hampurilaisilla ja joka nyt on koko korkean keittiökulttuurin kauhuksi perustamassa omelettiravintoloiden ketjua.

Vaikka George Segal ja Jacqueline Bisset on sijoitettu tähtikaartiin ensi riviin ja he lähinnä vastaavat romantiikasta ja juonen etenemisestä, elokuvan yhtä kaikki varastaa Robert Morley hienoimmassa elokuvaosassaan vuosiin. Hän on hilpeä show sinänsä taputtaessaan gargantuamaista vatsaansa yhtä hellästi kuin lapsi teddykarhuaan tai kohottaessaan tuuheita kulmakarvojaan niin korkealle että katsoja odottaa niiden sipaisevan kattoa. Hän kääntää pelkän lounaspöydästä nousemisen herkulliseksi koomiseksi baletiksi. Kun lääkäri pyytää häntä pudottamaan painoaan, hän ilmoittaa vaikuttavimmalla äänellään: ”Minä olen syönyt tieni huipulle. Minä olen Euroopan hienoimpien kokkien luoma taideteos.” Robert Morley on tosiaankin taideteos, jolle Stonen dialogi on silkkaa herkkua.

Teknisesti elokuva on kauttaaltaan ensiluokkainen: amerikkalais-saksalaisen yhteistuotannon jokainen dollari ja markka näkyvät kankaalla. Lontoon, Pariisin ja Venetsian näkymät, aitojen merkkiravintoloiden käyttö tekevät elokuvasta varteenotettavan broshyyrin sekä gourmet- että elokuvaväelle.

–  Varietyn (Robe., 20.9.1978) ja muiden lähteiden mukaan