SAATTOKEIKKA (1973)

Juna- ja bussiodysseialla Virginiasta New Hampshireen merivoimien sotilaat maistavat vapautta, kun kaksi jermua (kärjessä Jack Nicholson omimmillaan) toimittaa nuorta kleptomaania vankilaan. Hal Ashbyn paras elokuva on melankolisen huumorin maustama pikkufilmi, luuserirealismia tihkuva elämän oppitunti, jonka huippukuvaaja Michael Chapman esitteli Sodankylässä 2011.

***

Hal Ashby (1929–1988) oli uuden Hollywood-elokuvan keskushahmoja. Ashbyn nimi ei ole suurelle yleisölle yhtä tuttu kuin monen aikalaisensa, mutta tinkimättömänä ohjaajana hän jätti merkittävän jäljen uuteen amerikkalaiseen elokuvaan. Hänen jalanjäljillään marssii sellaisia elokuvatekijöitä kuin Wes Anderson, Sean Penn ja Coenin veljekset.

Utahilaisen mormoniperheen vesa koki ennen 19. ikävuottaan vanhempien avioeron, isän itsemurhan sekä oman eroon päättyneen avioliiton. Ashby jätti koulun kesken ja muutti Kaliforniaan. Töitä löytyi elokuvastudioista ja erinäisten vaiheiden jälkeen Ashbysta tuli Oscar-palkittu (Yön kuumuudessa, 1967) elokuvaleikkaaja. Leikkauspöydästä ohjaajan tuolille Ashby siirtyi 1970 elokuvassa Vuokraisäntä.

Ashbyn omalaatuinen draaman ja huumorin yhdistävä tyyli houkutteli sellaisia eturivin näyttelijöitä kuin Warren Beatty ja Julie Christie (Shampoo, 1975), Jon Voight ja Jane Fonda (Katkera paluu, 1979) sekä Peter Sellers ja Shirley MacLaine (Tervetuloa Mr. Chance!, 1979). MGM-studiossa työskennellessään Ashby oli tutustunut erääseen Jack Nicholson -nimiseen nuoreen lähettiin. Nicholson on pääosassa Saattokeikan (1973) rääväsuisena merivoimien sotilas Budduskyna. Roolisuorituksesta huomaa, että Ashby antoi Nicholsonille vapaat kädet esittää hahmonsa isosti, ja siitä tulikin Nicholsonille lopullinen läpimurto.

”Badass” Buddynsky saa yhdessä kollegansa ”Mule” Mulhallin kanssa tehtäväksi saattaa nuori sotamies Meadows sotilasvankilaan. Poika on yrittänyt varastaa väärältä henkilöltä ja häntä odottaa kahdeksan vuoden tuomio. Joukko testaa armeijan hierarkkisuuden ja käskyjen rajoja, kun he päättävät tarjota märkäkorvalle kokemuksia ennen vankilaa. Matkan varrella käydään läpi miehistymisriitit ryyppäämisineen, tappeluineen ja naisineen – onneksi myös itseironian sävyttämänä. Lopulta elokuva kysyy olisiko pojalle ollut sittenkin armollisempaa virua nuoruusvuotensa vankilassa ilman parempaa tietoa elämän nautinnoista.

Ashbyn elokuvat avaavat 1960- ja 1970-luvun vaihteen sosiaalista ilmapiiriä terävän rehellisesti. Saattokeikassa sivutaan ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita mustien oikeuksista Vietnamin sodan traumaan. Pohjavire on ajoittaisesta riehakkuudesta huolimatta pessimistinen. Yksilön oikeudet jauhautuvat suurten koneistojen rattaisiin. Ei ole yllättävää, että Yhdysvaltain armeija kieltäytyi yhteistyöstä elokuvaa tehtäessä. Kuvauskiellot eivät kuitenkaan ulottuneet ulkotiloihin ja mahdollisimman autenttista ympäristöä tavoitellut tiimi kävi omin lupineen Norfolkin laivastotukikohdan ulkopuolella kuvaamassa.

Elokuva nojaa kolmeen erilaiseen ihmistyyppiin ja heidän mehukkaisiin keskusteluihinsa. Badass on kuumaverinen ja kukkoileva hahmo, joka kovuudestaan huolimatta tuntee sympatiaa epävarmaa nuorukaista kohtaan. Mule edustaa porukan malttia. Varsinaisesti elokuva on Meadowsin hienovarainen kasvutarina. Tämä oppii ilmaisemaan itseään, pitämään puolensa ja pyytämään haluamaansa. Lohdutonta on, ettei se vankilaolosuhteissa taida riittää.

Huolimatta yleisömenestyksestä, palkinnoista ja kriitikoiden arvostuksesta Ashby ei koskaan päässyt pakoon menneisyytensä haamuja, eikä sopeutunut 1980-luvun studioilmapiiriin. Huumeriippuvuus, terveysongelmat ja erakoituminen johtivat työttömyyteen ja ohjaaja menehtyi syöpään 1988.

–  Maija Iltanen 28.2.2012. Lähteet: Nick Dawson: Being Hal Ashby. Life of a Hollywood Rebel (2009); Christopher Beach: The Films of Hal Ashby (2009); IMDb