Stephen Kingin kirjaan perustuvassa scifi-elokuvassa opettajalla on edessään lupaava tulevaisuus, kunnes hän vajoaa autokolarin seurauksena koomaan viideksi vuodeksi. Herättyään hän huomaa pystyvänsä koskettamalla näkemään ihmisten menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden. Mutta joka kerta kun hän käyttää kykyään, hän on itse lähempänä kuolemaa.

***

Videodromen jälkeen The Dead Zone on lepoa ja terapiaa, sillä siitä on karsittu Cronenbergin rajuin visuaalinen kauhu ja inho. Stephen Kingin sympaattinen Johnny Smith saa pitää vetovoimansa Christopher Walkenin osuvassa luonnehdinnassa.

Kauhuelokuvana The Dead Zone on rajatapaus, sillä tapahtumat etenevät surullisesti ja rauhallisesti. Marraskuisen tunnelman viileyden katkaisevat säästeliäästi annostellut shokit, jotka tihenevät kohden lopullista palvelusta ihmiskunnalle. Cronenbergin suosimien avoimien kauhutekojen kirjosta ainoana tekijän puumerkkinä on seksuaalimurhaajan kohtalo. Epämiellyttävä saksi-itsemurha ja sitä seurannut ammuskelu on turhankin räikeästi erottuva lataus muuten kirjalle uskollisena pysyttelevässä elokuvassa.

Cronenbergin raju ja vakuuttava kuvaus ihmisen mielen ja ruumiin välisestä taistelusta tekevät hänestä uusimman kauhuelokuvan erottuvimman originaaliohjaajan. Hän on toiminut genren tyypillisillä elementeillä, mutta kuitenkin visusti sitoutumatta perinteen yleisiin ajatuskaavoihin. Hänen työnsä eivät lähde pelotteluviihteestä tai mukaansatempaavasta tarinoinnista. Cronenbergin elokuvissa ollaan jatkuvasti olemassa olevan todellisuuden ulottuvuuksilla. Visuaaliset shokit on perusteltu arkikokemukset lävistävinä sisäisinä voimina. Cronenbergin elokuvat eivät vie pelon fantasioihin. Ne ovat suureksi osaksi valmiina meissä itsessämme.

Telepatia-aiheen läpimurto uudessa kauhuelokuvassa tapahtui Brian De Palman elokuvassa Carrie, joka oli paitsi vahvin Stephen King -filmatisointi myös vahvin telepaattisten voimien kuvaus. Myöhemmät King-filmatisoinnit, Kubrickin The Shining (1980), Cronenbergin The Dead Zone ja Mark Lesterin Firestarter (1984) käyttivät kukin erilaisella lähestymistavallaan aiheen suomia mahdollisuuksia.

The Dead Zone käsittelee ihmisen sopeutumista hänessä puhjenneeseen näkemisen lahjaan/kiroukseen. Äkkinäisinä sävähdyksinä koetut toisten ihmisten salatut asiat tekevät Johnny Smithistä erakoituneen yksineläjän. Vieraantuneisuutta lisää myös se, että Johnny on maannut vuosia koomassa rajun autokolarin jälkeen.

Kosketusyhteydessä tapahtuva siirtyminen toisen ihmisen kokemuksiin vie keskelle epämiellyttäviäkin totuuksia, kuten murhatun tytön viimeisiin hetkiin. Brian De Palman The Furyssa tehokkaasti käyttämän taustaprojisoinnin sijasta näkijä siirtyy kokonaan itse tapahtumapaikalle, mikä voimistaa kokemusta suuresti. Pelottavampiin näkyihin tullaan, kun Johnny tajuaa voivansa vaikuttaa näkemäänsä tulevaisuuteen. Presidenttiehdokkaan kädenpuristus asettaa Johnnyn eteen kysymyksen koko ihmiskunnan kohtalosta.

– Asko Alanen, teoksesta Musta peili (1985), AA 1988