KRAMER VASTAAN KRAMER (1979)

Kramer vastaan Kramer on psykologinen ja yhteiskunnallinen kertomus avioliiton päättymisestä ja sen vaikutuksesta lapseen. Meryl Streep ei alun perin kokenut lapsensa hylkäävää roolihahmoaan uskottavaksi, joten hän kirjoitti uusiksi muutaman avainkohtauksen. Viidellä Oscarilla palkittu oikeussaliklassikko avasi myös Streepin palkintouran.

***

HUOM! Dustin Hoffman, tuottaja Stanley R. Jaffe ja Meryl Streep osallistuivat käsikirjoitusten muokkaukseen. Kaikkeaan tehtiin parikymmentä versiota tai luonnosta. Hoffmania sopii oikeastaan pitää toisena ohjaajana: hän näet harjoitteli kaikki 7-vuotiaan Justin Henryn kohtaukset. Hoffmanin ja Streepin panokset johtuivat heidän improvisoinnin lahjoistaan, ja Benton ymmärsi ottaa varteen huippunäyttelijöittensä parannusehdotukset. Franꞔois Truffaut oli ensin ehdolla ohjaajaksi; hänen vaikutuksensa tuntuu mm. Vivaldin mandoliinikonserton valinnassa taustamusiikiksi; Truffaut käytti samaa musiikkia mestarityössään Kesytön, jossa siinäkin oli kyse lapsen kasvatuksesta ja hoidosta.

”Elokuva puhuttelee varmasti ihmisiä, joilla on kriisi avioliitossa. Se oli todentuntuinen, mutta olipa mahdottoman hyvä isä! Antoi lapselle mitä lapsi tarvitsee, aikaa omasta ajastaan. Hän osasi panna lapselle myös rajat, poika selvästi toivoikin että isä sanoisi jyrkän ein kun tarvitaan. Silmä kostui kun tätä elokuvaa katseli. Niin läheinen oli isän ja pojan suhde.” (vaimonsa jättämä kahden pikkulapsen yksinhuoltajaisä Olavi Helsingin Sanomissa 19.3.1980).

Kalifornia merkkaa amerikkalaisessa elokuvassa usein vastuuttoman nautinnon hinkuamisen ja kuoleman tukahduttamisen pesäpaikkaa, arveluttavia elämänmuutoksia. Oireellisesti Kramer vastaan Kramer -elokuvassakin aviovaimo lähtee miehensä ja pikkupoikansa luota juuri Kaliforniaan itsenäistymään ja kypsyyttä hakemaan. Tästä matkasta vain kuulemme; Robert Bentonin elokuva sijoittuu kokonaisuudessaan ja tiukasti New Yorkiin, lähinnä kuudennen avenuen itäpuolelle, hyvin toimeentulevien kansalaisten keskuuteen. Kyseessä on tavallaan taas yksi New York -romanssi, kuvaus yksinhuoltajaisä Tedin ja hänen 6-vuotiaan Billy-poikansa rakkaudesta. Isän esitellessä Billylle pilvenpiirtäjätyöpaikkansa ikkunasta New Yorkin nähtävyyksiä koemme ”tavanomaisten” kaupunkiromanssien tutut värinät.

Myönnetään että elokuvan kortit on jaettu puolueellisesti. Kramer vastaan Kramer on isien elokuva, äiteihin ei vastaava ymmärrys ulotu. Tedin tie käy erilaisten menetysten (vaimo, työ, vapaus) kautta voittoon. Uralla kilvoittelun asemesta tämä työnarkomaani kehittyy tunteissaan: oppii rakastamaan poikaansa ja ymmärtämään ex-vaimoaankin lopulta. Ted hellittää miehen roolin kireydestä, macho-asenteista äidilliseen hoivaamiseen, uhraa itsekkäitä intressejään poikansa hyväksi.

Erik H. Eriksonin käsitteellä ilmaisten Ted saa uutta voimaa kasvuun kulkiessaan kriisin kautta generatiivisuuteen. Termi viittaa ihmisen oma-aloitteeseen velvoitteeseen välittää toisista ihmisistä kaikkein laajimmassa mielessä. Voitaneen puhua keski-iän häiriötilan luovasta ratkaisusta, minän uudistumisesta.

Elokuvassa rohjetaan irtautua vanhoista Hollywood-kliseistä ja näyttää avioero lopullisena ratkaisuna, mutta siltä ei liikene aikaa todellisen irrallisuuden ja harhailun tavoitteluun. Avery Cormanin romaanissa Ted kuleksi aikansa epätyydyttävästä suhteesta toiseen; elokuvaversiossa hänellä siististi on yksi ainoa koominen eroottinen seikkailu.

Ted Kramerina Dustin Hoffman oppii välttämättömyyden pakosta omaksumaan äidin perinteisen roolin lapsen kasvattajana. Johdonmukaisena askeleena Hoffman näyttelijän roolissa elokuvassa Tootsie kolmisen vuotta myöhemmin omaksuu hyvin uskottavasti naisen roolin, jopa niin vakuuttavasti että joutuu sen vuoksi entistä enemmän solmuun omissa rakkauselämänsä vaiheissa.

–  Matti Salo (1981, 1997)