JÄÄTÄVÄ POLTE (1985)
Born AmericanKylmän sodan hyytäviä asenteita henkivässä toimintaseikkailussa kolme Suomessa matkailevaa amerikkalaisnuorta ylittää päähänpistosta itärajan, ja tie vie pimeyden sydämeen. Suomen sensuuri yritti kieltää teoksen, jossa oli havaitsevinaan kielteisiä asenteita Neuvostoliittoa kohtaan. Selkkaus teki Renny Harlinin esikoiselokuvasta kulttisuosikin.
***
Renny Lauri Mauritz Harjola (s. 1959), kirurgi Oiva Harjolan (ent. Harlin) ja sairaanhoitaja Liisa Harjolan poika, opiskeli Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen laitoksen kuvaajalinjalla, oli perustajajäsenenä Per-Olof Strandbergin Oy Mielikuva Ab -yhtiössä sekä toimi kamera-assistenttina ja näyttelijänä Janne Kuusen elokuvassa Läpimurto (1981). Lisäksi Harjola teki lyhyitä dokumentti-, teollisuus- ja mainoselokuvia ennen pitkää esikoistaan Born American/Jäätävä polte, jonka yhteydessä hän omaksui taiteilijanimen Renny Harlin. Opiskeluaikoinaan Lauri Harjola työskenteli myös suomalaisen maahantuontiyhtiön Cine-Studio Oy:n ostajana ja tutustui 1981 American Film Marketin messuilla Los Angelesissa Markus Seliniin (s. 1960), joka oli paikalla samoissa tehtävissä. Selin oli toiminut myös elokuvakriitikkona ja hänen vanhempansa ja isovanhempansa olivat työskennelleet elokuvateatterialalla mm. Lohjalla vuodesta 1927.
Harjolan ja Selinin ensimmäinen yhteinen projekti oli Suomessa kuvattavaksi aiottu Chuck Norris -elokuva Wild Force, joka kuitenkin kariutui Norrisin viime hetken kieltäytymiseen. Elokuvasta ehdittiin tehdä traileri, tosin ilman Norrisia. Valmiiksi rakennettua Lapin-kylän lavastusta hyödynnettiin Jäätävässä poltteessa, jonka miespääosa periytyi Chuck Norrisin pojalle Mike Norrisille. Jäätävän poltteen käsikirjoitus syntyi Harjolan ja Selinin yhteistyönä, ja he tekivät aiheesta, työnimeltä Arctic Heat, useita versioita — viimeinen eli seitsemäs on päivätty tammikuulle 1985. Kuvaukset olivat alkaneet jo syksyllä 1984: tällöin kuvatusta materiaalista raakaleikatun noin puolen tunnin koosteen perusteella Selin ja Harjola saivat elokuvan rahoittajaksi amerikkalaisen Cinema Groupin, joka oli tuottanut mm. Sylvester Stallonen ohjaaman John Travolta -elokuvan Staying Alive (1983). Kuvaukset jatkuivat maaliskuussa 1985, ja elokuvan valmistuttua joulukuussa 1985 tiedettiin, että Jäätävä polte oli tullut maksamaan 16,7 miljoonaa markkaa eli enemmän kuin yksikään suomalainen elokuvaa siihen asti, juuri ensi-iltansa saanut Mollbergin Tuntematon sotilas mukaan lukien. Venäjää puhuvien roolihenkilöiden (mm. Ismo Kallio, Jone Takamäki) jälkiäänitystyöt tehtiin Lontoossa englantilaisin näyttelijävoimin.
Jäätävä polte joutui välittömästi vaikeuksiin Suomen elokuvasensuurin kanssa. Tammikuussa 1986 Valtion elokuvatarkastamo kielsi sen yksimielisesti ”raaistavana ja Suomen suhteita ulkovaltoihin huonontavana”. Helmikuussa Valtion elokuvalautakunta — huolimatta fil. tri. Dan Steinbockin, vt. apulaisprofessori Kim Weckströmin ja kirjailija Ilkka Kylävaaran esityslupaa puoltavista lausunnoista — piti päätöksen voimassa, mutta perusteena oli yksinomaan ”raaistavuus”. Maaliskuussa elokuvatarkastamo sai nähtäväkseen 105 metrillä eli noin kolmella ja puolella minuutilla lyhennetyn version, mutta ei muuttanut päätöstään. Huhtikuussa toinenkaan valitus elokuvalautakuntaan ei tuottanut tulosta, vaan elokuva pysyi kiellettynä äänin 5—3. Vasta Korkein hallinto-oikeus kumosi lokakuussa tarkastamon ja lautakunnan päätökset, ja Jäätävä polte sai Suomen ensi-iltansa leikatussa muodossa joulukuussa 1986.
Jo vuotta ennen ensi-iltaa Jäätävä polte oli ilmestynyt romaanina, jonka Erkki Hyeena Hämäläinen oli kirjoittanut Harlinin ja Selinin käsikirjoituksen pohjalta. Kaiken kohun jälkeen Jäätävä polte keräsi Suomessa hieman yli 30 000 katsojaa. Harlinin ura jatkui Hollywoodissa pienimuotoisella elokuvalla Prison/Vankila (1987), kunnes hän teki läpimurron Hollywood-ohjaajien eturiviin elokuvilla A Nightmare on Elm Street 4/Painajainen Elm Streetillä 4 (1988) ja Die Hard 2/Die Hard 2 — vain kuolleen ruumiini yli (1990).
– Suomen kansallisfilmografia 10. Toim. Sakari Toiviainen et. al. (2002) / 4.9.2002
