KRISTUKSEN VIIMEINEN KIUSAUS (1988)

Alun perin papiksi aikoneen Scorsesen pääteoksia on Níkos Kazantzákisin romaanisovitus Jeesus Nasaretilaisen elämästä. Elokuvan alussa puuseppä Jeesus valmistaa ristejä tietämättä, mitä kohtalolla on hänelle luvassa. Hollywoodin raamattuspektaakkelien sijaan Scorsesen visio pyhästä maasta on karu ja pelkistetty. Peter Gabriel ammensi musiikkiinsa autenttisuutta arabialaisista kansansävelmistä.

***

”Kristuksen kaksinainen olemus – ihmisen pyrkimys, niin inhimillinen, niin yli-inhimillinen, Jumalan saavuttamiseksi – on aina ollut minulle syvä ja tutkimaton mysteeri. Suurin tuskani ja kaikkien ilojeni ja surujeni lähde nuoruudesta saakka on ollut hengen ja lihan välinen alituinen, säälimätön taistelu… ja sieluni on taistelukenttä, jossa nuo kaksi armeijaa ovat iskeneet yhteen.”

– Nikos Kazantzakis

”Olen aina halunnut tehdä elokuvan Jeesuksesta. En tiedä, kumpi tuli elämääni ensin, elokuva vai kirkko. Ensimmäiset eloisat lapsuudenmuistoni liittyvät elokuviin, sitten katoliseen uskontoon. Nuo kaksi elivät mielessäni jonkinlaista rinnakkaineloa. Sitten vuonna 1972 Barbara Hershey antoi minulle Viimeisen kiusauksen. Heti alettuani lukea sitä tajusin, että se on materiaalia minulle. Perinteisesti Jeesus on aina esitetty puhtaasti Jumalana. Hän kävelee huoneeseen ja säteilee niin, että kaikki tietävät, että Hänessä on jotakin erikoista. Evankeliumit kuvaavat Häntä kuitenkin aivan toisin. Kazantzaksisin romaanissa on mielenkiintoista se, että hän esittelee Jeesuksen aluksi ihmisenä, ja siksi Hän eri vaiheissa kokee ja ymmärtää pettymyksiä, intohimoja ja muita inhimillisiä tunteita ja heikkouksia. En väitä, että tuo näkemys olisi ’totuus’, mutta se on kiehtova olettamus. Kazantzakisin Jeesus kamppailee inhimillisen puolensa kanssa oppiessaan tuntemaan Jumalan itsessään. Kaksinaisen luonteensa – inhimillisen ja jumalaisen – takia jokainen hetki hänen elämässään on kamppailua ja voittoa.”

Eikö Kazantzakisin Kristus ole hahmo, joka kulkee jatkuvasti inhimillisten rajoitustensa tuolle puolen? ”Kyse on suoran spirituaalisen yhteyden luomisesta, antamatta periksi inhimillisille esteille ja epäilyksille.” Mutta ajatus suorasta yhteydestä Jumalaan voi olla kiistanalainen? ”Sanon, että suora yhteys on mahdollinen, välittäjiä ei tarvita. Pidän kirkon ulkoisista puitteista, rituaalien tajusta ja ikonografiasta; ajatuksesta, että tarkoituksena on edistää Jumalan rakastamisen ajatusta ja lähimmäisenrakkautta. Kirkko pyrkii edistämään kristillisiä ihanteita ja rohkaisemaan ihmisissä halua niiden harjoittamiseen. Elokuvassani ei ole kyseessä hyökkäys kirkkoa vastaan. Mutta kyse on paluusta persoonalliseen jumalasuhteeseen.”

Sudenpesästä ja Taksikuskista lähtien keskushahmojanne ovat olleet ”God’s lonely men”, eksyneet sielut, jotka ovat etsineet synneilleen sovitusta, ei kirkossa vaan kaduilla. Mitä merkitsee olla pyhimys ihmisten keskuudessa? ”Ongelma on siinä miten elää tuon filosofian mukaan eikä vain puhua siitä. Lapsuudessani se oli todellinen ongelma. Seitsemänvuotiaana poikana Boweryn lähistöllä minua järkyttivät kadun eläjät, joita pidin ihmisraunioina. Sen sijaan että olisimme menneet apuun meitä kehotettiin katsomaan poispäin.” Sinulle Kristus on olemassa jokaiselle, pahimmillekin syntisille? ”Lapsuuteni Pikku Italiassa opetus tuntui olevan se, että täytyi olla vahva, darwinilaisittain, tai muuten joutui pulaan. Jos joku kiusaa sinua, lyö häntä, älä puhu rakkaudesta, vaan lyö! Muuten et selviä. Mutta noillekin ihmisille on olemassa Jumala. Saulus oli murhaaja, ja silti hänestä tuli kirkon kulmakivi.” ”Kristuksesta tuli ihminen, jotta Hän voisi täydellisesti ymmärtää meitä ja kokea myötätuntoa meitä kohtaan.”

– Martin Scorsese Michael Henry Wilsonin haastateltavana (The Last Temptation of Christ Pressbook, Universal Pictures 1988) AA 1994.