Herkullisesti film noir -henkeä animaatio-slapstickiin yhdistävä elokuva sijoittuu 1940-luvun Los Angelesiin. Tarinan keskiössä on trauman seurauksena alkoholisoitunut yksityisetsivä Eddie, joka päätyy auttamaan murhasta syytettyä piirroshahmoa Roger Rabbitia. Teknisesti käänteentekevä elokuva oli sekä yleisö- että arvostelumenestys, ja se toi ensi kertaa yhteen ihmisnäyttelijät sekä Disneyn ja Warner Brosin animaatiotähdet.

***

Oikeiden näyttelijöiden ja piirroshahmojen, aineellisen maailman ja fantasiauniversumin yhdistäminen samoihin kuviin on lähes yhtä vanha keksintö kuin animaatioelokuva itsessäänkin. Historian ensimmäinen nykyiset standardit täyttävä animaatioelokuva, ranskalaisen Émile Cohlin Fantasmagorie, ensiesitettiin vuonna 1908; jo kahta vuotta myöhemmin amerikkalainen J. Stuart Blackton saattoi valkokankaalle elokuvan The Enchanted Drawing, jossa karikatyyri silinterihattuisesta miehestä eli vuorovaikutteista elämää piirtäjänsä kanssa. Sekä Fleischer-veljesten (Betty Boop, Kippari-Kalle) että Walt Disneyn ensimmäiset 1920-luvun menestykset perustuivat piirretyn ja oikean maailman rajankäyntiin: Out of the Inkwell -sarja (1918–29, päähahmona Koko the Clown) ja Alice in Cartoonland (1923–27). Hollywoodin kulta-aika näki mm. Jimmy Duranten ja Mikki Hiiren (Hollywood Party), Gene Kellyn ja Jerry-hiiren (Anchors Aweigh!) sekä Esther Williamsin, Tomin ja Jerryn (Dangerous When Wet) yhteisesiintymiset. Pakkomielteisimmin tekniikkaa hioi kuitenkin juuri Disney-yhtiö, jolla oli tarve ylittää omat saavutuksensa aina säännöllisin väliajoin: 1940-luvulla ”Zip-a-Dee-Doo-Dah” -numero elokuvassa Vanhat tarinat eli Song of the South, 1960-luvulla trippi katumaalarin taulujen sisään Maija Poppasessa.

Teknisesti tarkasteltuna Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? on pitkän kehityskaaren looginen huipentuma. Sisällöllisesti se on kuitenkin tuore avaus: uutta Hollywood-mytologiaa ja elokuvafilosofiaa harvinaislaatuisella vimmalla rakenteleva teos. Gary K. Wolfin alkuperäisromaani vuodelta 1981 sijoittui nykyaikaan ja sen piirroshenkilöt olivat sarjakuvahahmoja, jotka kommunikoivat päänsä yläpuolelle ilmaantuneiden puhekuplien avulla. Filmatisointi siirtää tapahtumat 1940-luvun jälkimmäisen puoliskon Hollywoodiin, jossa animaatiohahmot työskentelevät pääosin joko näyttelijöinä tai tarjoilijoina. Ajatus yhdistää samaan elokuvaan useiden eri studioiden piirrostähdet (lähinnä Disneyn ja Warnerin, mutta muitakin löytyy: Fleischerien/Paramountin Betty Boop, MGM:n Lurppa, Universalin Nakke Nakuttaja[1]) on enemmän kuin pelkkä viehättävä temppu: se tarjoaa välttämättömän pohjan kokonaisvision uskottavuuden kannalta, jota omalta osaltaan tukee myös todellisesta paikallishistoriasta kumpuava, raitiolinjojen hävittämiseen ja moottoritien rakentamiseen liittyvä korruptiojuoni. Kyse ei ole parodiasta, ei hommagesta, eikä edes kahden suuren amerikkalaisen tradition (film noir ja piirroselokuvan ”anarkian koulukunta”) synteesistä, vaan ennen kaikkea teoksesta, joka kutsuu hävittämään korkean ja matalan, näytellyn ja piirretyn elokuvan väliset fiktiiviset raja-aidat – ja arvioimaan esimerkiksi guest starina vilahtavaa Hessua (Goofy) tämän ”näyttelijäsuoritusten” ja valkokangaspresenssin ennemmin kuin animaattoreiden ammattitaidon kautta.

– Petteri Kalliomäki 3.9.2023

[1] Idea periytyy epäilemättä Wolfin romaanista, jonka vieraileviin tähtiin lukeutuivat mm. Ressu, Masi ja Harald Hirmuinen.