IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS (1974)

Murder on the Orient Express/Mordet på Orient-Expressen
Ohjaaja
Sidney Lumet
Henkilöt
Albert Finney, Ingrid Bergman, Martin Balsam, Lauren Bacall, Jacqueline Bisset, Sean Connery
Maa
Iso-Britannia
Tekstitys
suom. tekstit/svenska texter
Kesto
128 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Agatha Christien romaanista
Ikäraja

Istanbulin ja Lontoon välisellä junamatkalla tapahtuva bisnespohatan murha saa matkustajat ja rikosta tutkivan Hercule Poirot’n varpailleen. Jännäriohjaajana kunnostautunut Sidney Lumet ohjasi Agatha Christien romaanin pohjalta kenties tunnetuimman Poirot-valkokangasfilmatisoinnin, joka oli myös kirjailijan omia suosikkeja tuotantonsa elokuvaversioinneista. Albert Finneyn Poirot’n rinnalla nähdään mittava tähtikaarti, josta Ingrid Bergman palkittiin parhaan naissivuosan Oscarilla.

***

Ingrid Bergmanin elämäkerturi Donald Spoto toteaa, että ohjaajan Sidney Lumetin ei ollut vaikeaa saada hänet mukaan tähtiä vilisevään elokuvaansa, joka perustui Agatha Christien (1890–1976) romaanin Idän pikajunan arvoitus. Edellisen kerran romaani oli saatettu nitraattifilmille 1934. Bergmanille suunniteltiin alun perin prinsessa Dragomiroffin roolia, mutta Ingrid vaati ja sai näytellä hassua ruotsalaista lähetyssaarnaajaa. Muutaman päivän työstä maksettiin kohtuullisesti: 100 000 dollaria.

Filmausta on luonnehdittu viihdyttäviksi, hauskoiksi ja jännitystä täynnä olevaksi. Kun tähtinäyttelijöitä oli sentään aika liuta: Albert Finney, Lauren Bacall, Jacqueline Bisset ja Wendy Hiller. Sean Connery, Anthony Perkins ja Vanessa Redgrave monien muiden lisäksi, ei Bergmanin rooli voinut kasvaa suureksi. Itse asiassa hän esiintyy elokuvassa vain muutamassa kohtauksessa. Mutta siitä hän iloitsi, että Lumet antoi hänen näytellä ainoan pitkän kohtauksen keskeytymättömänä ottona. ”Hän antoi hyvin virheettömän suorituksen”, Lumet luonnehti Bergmanin suoritusta jälkeenpäin. ”Hän ei yrittänyt näyttää kauniilta tai romantisoida osaansa”.

Tämä neljä ja puoli minuuttia kestävä kohtaus, jona aikana Bergman käy inhimillistä tunnerekisteriä läpi surusta pelon kautta hermostuneeseen herttaisuuteen yhdistää voimakkaalla mimiikalla höystettyä komediaa ja paatosta. Oleellista on kuitenkin se, että yleisö rakasti Bergmanin suoritusta, eikä maksava yleisö ollut ainoa kiittelijä: Bergman sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden, yhden viidestä. Se on samalla kiitosta myös ohjaajalle. Jos nimittäin joku onnistuu esittelemään ja luonnehtimaan vaikeuksitta 17 henkilölle ja heitä esittäville supertähdille uskottavan identiteetin, ei kyse ole huonosta suorituksesta. Raskaasta kalustostaan huolimatta Lumetin elokuva on kevyt ja sellaisena se pitää myös ottaa: kyse on dekkarin kaltaisesta viihtymisestä, ei draaman jalostavasta voimasta.

Idän pikajunan arvoituksen valmistamisen logiikkaa ei sinänsä tarvitse arvailla: jos kerran ihmiset menevät katsomaan valkokankaalta tähtiä, mikseivät he tungeksisi kylkimyyryssä elokuvateattereihin silloinkin, kun tähtiä on loistavien lavasteiden ja pukujen keskellä esillä kasapäin. 1970-luvun alkupuoli oli täynnä suuribudjettisia spektaakkeleita maajäristyksistä ja tornitalojen tulipaloista. Idän pikajunan piti elvyttää henkiin Britannian kuihtunut elokuvateollisuus. Sen verran yritys kannatti, että elokuvalle tehtiin neljää vuotta myöhemmin jatko-osa Kuolema Niilillä.

– Jari Sedergren 8.4.2004