TAPAUS SILKWOOD (1983)

Nora Ephronin ja Alice Arlenin käsikirjoittama Tapaus Silkwood kertoo tosielämän aktivistista Karen Silkwoodista, joka pyrki paljastamaan ydinvoimateollisuuteen liittyviä väärinkäytöksiä. Meryl Streep piirtää Karenista realistisen muotokuvan naisena, joka näkee työpaikallaan vääryyden ja päättää olla katsomatta poispäin.

***

Mike Nichols on elokuvissaan Kuka pelkää Virginia Woolfia? (1966), Miehuuskoe (1967) ja Miehuusvuodet (1971) tutkinut viattomuuden ja kokeneisuuden kohtaamista, seksuaalisia patoutumia, estoja ja moraalikriisejä miehen ja naisen välisissä suhteissa. Uudessa elokuvassaan, lähes kymmenen vuoden luovan tauon jälkeen valmistuneessa Tapaus Silkwoodissa Nichols laajentaa tämän tematiikan koskemaan yhä laajempia ulottuvuuksia, työn ja rakkauden yhteenkietoutuvia voimia tilanteessa, jossa suuryhtiön voitonnälkä ja kaikkialle ulottuva kontrolli saattaa vaaraan yksityiset ihmiset ja eräässä mielessä koko ihmiskunnan tulevaisuuden.

Tarina on tosipohjainen: Karen Silkwood oli Oklahomassa sijaitsevan Kerr-McGeen ydinvoimalan työntekijä, joka kuoli 28-vuotiaana hämäräperäisissä olosuhteissa 1974. Hän oli matkalla tapaamaan New York Timesin reportteria mukanaan todisteita tehtaalla tapahtuneista turvallisuuden laiminlyönneistä, mutta hän ei päässyt koskaan perille eikä todisteita myöskään löydetty. Silkwoodista tuli ydinteollisuuden ensimmäinen marttyyri, kanonisoitu sankaritar sekä ydinvoiman vastustajille, rauhanliikkeelle että naisliikkeelle. Silkwoodin tapauksesta on kirjoitettu kirja sekä Yhdysvalloissa että Englannissa ja BBC teki hänen kohtalostaan ohjelman jo 1970-luvun lopulla.

Nicholsin tulkinnassa Karen Silkwoodista muotoutuu amerikkalaisen työväenluokan, kadonneen proletariaatin edustaja, joka vähitellen kasvaa tiedostamaan vastuunsa ja omistautuu täysin moraalisesti oikeutetulle asialleen. Työtoverinsa säteilykokemusten herättämänä huolettomasti elämäänsä ja tulevaisuuteensa suhtautuvasta Karenista kasvaa määrätietoinen ammattiyhdistysaktivisti henkilökohtaisten uhrausten hinnalla. Karenin tiedostamisprosessin myötä työyhteisössä syntyy ristiriitoja ja hänen oman elämäntilanteensa kotikeskeinen idylli särkyy. Karen tuo työn kirjaimellisesti kotiinsa ja ihmissuhteisiinsa: tämä tematiikka käy ilmeisesti viimeistään silloin, kun yhtiön saastetorjuntaryhmä repii Karenin ja hänen ystäviensä asunnon hajalle.

Nicholsin elokuva kehittää hienovaraisen näkökulman moraalin ja siviilirohkeuden merkitykseen tilanteessa, jossa lojaalius elämälle nousee yli omakohtaisten pyyteiden. Nicholsin ohjaus korostaa näyttelijätyön keskeisyyttä tavalla joka muistuttaa hänen aikaisemmista elokuvistaan. Nichols viljelee hillittyä, taltioivaa arkirealismia ja tekee niin dramaattisen tehon ja laajempien kysymyksenasettelujen terävyyden kustannuksella. Karen Silkwoodin elokuvaelämäkerta ei yllä samanlaiseen todistusvoimaan kuin monet ydinvoiman vastaiset dokumentaarit, joilla on mahdollisuus laajempaan näkökulmaan ja aineistoon. Elokuva lukkiutuu ”dokumentaarisen elämäkerran” pakkopaitaan: Silkwoodin kuoleman selittämättömyys sulkee tiet selityksiltä ja ydinvoiman vaarojen laajemmilta hypoteeseiltä.

–  Jarmo Valkolan (1984), Richard Combsin (Monthly Film Bulletin, April 1984) ja muiden lähteiden mukaan