PIENI RUMPALITYTTÖ (1984)

The Little Drummer Girl/Den lilla trumslagarflickan
Ohjaaja
George Roy Hill
Henkilöt
Diane Keaton, Yorgo Voyagis, Klaus Kinski
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
130 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
pohjautuu John le Carrén romaaniin
Ikäraja

Palestiinalaismyönteinen aktivistinäyttelijä (Diane Keaton) ajautuu Mossadin pelinappulaksi John le Carré -filmatisoinnissa. Idealismia ja rakkautta koetellaan sitkeän vihanpidon ympärille kasvaneella moraalisella harmaalla vyöhykkeellä. Päähenkilön esikuva oli poliittisesti äänekäs Vanessa Redgrave. Klaus Kinski teki merkittävimmän Hollywood-roolinsa Mossadin Martin Kurtzina.

***

Vakoiluromaaneistaan tunnettu englantilainen kirjailija John le Carré (1931–2020) työskenteli ensin Iso-Britannian tiedustelupalvelussa 1950- ja 60-luvuilla kunnes siirtyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi saavutettuaan suurmenestyksen romaanillaan Mies kylmästä (The Man Who Came from the Cold, 1963). Kaksikymmentä vuotta myöhemmin le Carré tarttui Israelin-Palestiinan konfliktiin romaanissaan Pieni rumpalityttö (The Little Drummer Girl, 1983). Kirjasta tuli menestys, ja sen filmausoikeudet myytiin välittömästi. Hollywood-sovituksen ohjaajaksi päätyi amerikkalainen George Roy Hill, joka oli saavuttanut tunnettuutta elokuvillaan Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat (Butch Cassidy and the Sundance Kid, 1969) sekä Puhallus (The Sting, 1973). Pieni rumpalityttö (The Little Drummer Girl, 1984) kuuluu kuitenkin ohjaajan heikommin menestyneiden elokuvien joukkoon.

Pieni rumpalityttö kertoo israelilaisen tiedustelupalvelu Mossadin yrityksistä napata palestiinalainen pommittaja Khalil (Sami Frey). Operaatiota johtaa israelilainen agentti Kurtz (Klaus Kinski), joka kaappaa sionismia vastustavan amerikkalaisen näyttelijättären Charlien (Diane Keaton) Mossadin kaksoisagentiksi. Charlien on määrä esittää Khalilin veljen rakastajaa päästäkseen lähelle palestiinalaisia. Tehtävään Charlieta kouluttaa Joseph (Yorgo Voyagis), johon Charlie rakastuu.

Elokuvaversion haasteeksi osoittautui paksun alkuperäisteoksen huolellisesti laadittu mutta monimutkainen juoni. Kun elokuvan ohjaaja George Roy Hill ja käsikirjoittaja Loring Mandel tapasivat le Carrén ensimmäistä kertaa keskustellakseen tämän tuoreimman romaanin sovittamisesta, he viettivät kolme päivää kirjailijan sveitsiläisessä lomamökissä. Alustavan mietinnän lopuksi Hill totesi: ”Hienoa, nyt meillä on kahdeksantuntinen elokuva.” Vaihtuvat tapahtumapaikat, useat kansallisuudet ja juonen kiemurat muodostivat oman haasteryppäänsä. Vielä isommaksi ongelmaksi paljastui kuitenkin pyrkimys tavoittaa le Carrén viisisataasivuisen romaanin tasapuoliseksi koettu sävy Israelin-Palestiinan konfliktin kuvauksessa. Saman tarinan kertomiseen tähtäävässä parituntisessa elokuvassa tuon poliittisesti herkän tulokulman tavoittaminen oli entistä vaikeampaa. Vaikka Hill väitti tekevänsä jotain muuta kuin ”poliittista elokuvaa”, häntä ohjasi vähintään halu kunnioittaa neutraaliksi kokemaansa romaanin näkökulmaa. Le Carré antoi tukensa teoksensa filmatisoinnille, mutta samalla hän tunnusti, että elokuvan luovilla valinnoilla oli myös ”poliittisia jälkikaikuja”.

Hillin Pieni rumpalityttö sai jokseenkin kielteisen vastaanoton. Etenkin käsikirjoitusta ja roolitusta on pidetty epäonnistuneina. Diane Keatonin on katsottu olevan liian vanha parikymppisen Charlien rooliin, joskin elokuvassa Keatonin voi myös nähdä ottavan Charlien hahmon omakseen tuoden Josephin ja Charlien suhteeseen lisäkerroksia. Roger Ebertille elokuva on tungettu niin täyteen hahmoja ja tapahtumia, että kaikki saavat lopulta vain ”samanarvoista, pintapuolista huomiota”. Le Carrén elävistä henkilöistä on jäljellä vain niiden ”kalpeita varjoja”, eikä tarinainformaation tulva jätä tilaa ”emotionaaliselle merkitykselle”. Myös Vincent Canbylle elokuva on pikemminkin ”hengetön kuin henkeäsalpaava, le Carrén tarinan yliyksityiskohtainen tiivistelmä”. Mukana on paljon hienoja kuvauspaikkoja, mutta lopputulosta Canby piti ”turistibussina, josta haluaa päästä pois”. Vaikka elokuva kalpenee alkuperäisen romaanin rinnalla, tarjoaa se vähintään kiinnostavan kurkistusikkunan 1980-luvun Hollywoodin ja kansainvälisen politiikan suhteeseen.

Lähteitä: Vincent Canby: “’Little Drummer Girl,’ Based on Le Carré Novel” (19.10.1984, The New York Times); Nina Darnton: ”Is ’Drummer Girl’ Political?” (The New York Times, 14.10.1984); Roger Ebert: “The Little Drummer Girl” (www.rogerebert.com/reviews/the-little-drummer-girl-1984)

– Ilpo Hirvonen 2.2.2024