VIIMEINEN MIES (1971)

The Omega Man/Den sista mannen
Ohjaaja
Boris Sagal
Henkilöt
Charlton Heston, Anthony Zerbe, Rosalind Cash
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
96 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Richard Mathesonin romaanista Olen legenda

Olen legenda (I Am Legend) -kirjaan perustuvassa elokuvassa maapallon viimeinen mies yrittää löytää merkitystä elämälleen kemiallisen onnettomuuden lakaistua maapallolta kaikki paitsi vaarallisen albiinoiden kulttiperheen. Jeesus-symbolismia, Charles Manson -viittauksia ja rotujännitteitä sisältävä sovitus on aikamatka 1970-luvun alkuun ja tulevaisuuteen.

***

Väkevästä visuaalisuudestaan huolimatta Richard Mathesonin I Am Legend –romaania ei ole onnistuttu tyydyttävästi siirtämään valkokankaalle. Vaikkakin Charlton Hestonin osasuoritus Robert Nevillenä on huomattavasti johdonmukaisempi kuin Vincent Pricen aikaisemmassa filmatisoinnissa, häneltä puuttuu se tunnusomainen mathesonilainen paranoia, joka saisi hänet jahtaamaan uhrejaan valkosipulin ja teroitettujen varnojen kanssa. Sen sijaan hän tarttuu asiallisesti konekivääriin, ja hänen vastustajansa ovat pelkkiä pirullisesti koikkelehtivia, mustiin laseihin sonnustautuneita psykopaattialbiinoja. Teknologia-vastaan-ihminen –kiistan yksinkertaistaminen tällä tavoin saattaa olla anteeksiannettavaa, mutta Viimeinen mies paljastaa värinsä pian masentavan selvästi Hestonin katsellessa suosikkielokuvaansa Woodstock, jonka rauhaarakastavien nuorten on määrä ilmentää tavallisten ihmisten viattomuutta ja naiiviutta.

John ja Joyce Corrington, jotka laativat käsikirjoituksen myös Roger Cormanin elokuvaan Red Baron, lienevät tunteneet vetoa teemaan ”tuhoon tuomittu sankari, joka tuo pelastuksen jälkeenjääville”. Valitettavasti Viimeisen miehen potentiaalinen ironisuus on joko niin liioiteltua, että se muuttuu banaaliksi tai sitä sekoittavat sellaiset henkilöhahmot kuin lapsi, joka uskoo Hestonin olevan Jumala sekä vastustamattoman kiihottava sankaritar, josta tulee Hestonin ensimmäinen musta vuodekumppani. Elokuva on usein kuvalliselta asultaan yhtä räikeä kuin käsikirjoitukseltaan. Sen lavasteet ovat liioitellun synkät, sen valaistus on ylettömän kirkasta, ja leikkauksessa on haparointia (varsinkin takaa-ajokohtauksessa moottoripyörällä, jossa mukana on ilmiselvästi stuntmies).

Silti elokuvassa on jotenkin säilynyt muistumia Mathesonin alkuperäisteoksen kouraisevuudesta vaikkakin loppuratkaisua on muutettu niin, että Hestonin veriveljien henkiinjäämisestä annetaan lupaus. Katastrofin visio on kiehtova: autio suurkaupunki, hoitamattomat talot, ruumiita täynnä olevat sairaalan vuoteet, soihdunkantajien outo uhkaavuus kaduilla öisin – paikka paikoin, vaikkakaan ei läheskään tarpeeksi usein, Viimeinen mies tarjoaa aitoja pelon värähdyksiä.

– Philip Strickin mukaan (Monthly Film Bulletin, March 1972) AA 1990