SHAMPOO (1975)

1970-luvun uuden amerikkalaisen elokuvan hienoimpiin ohjaajiin kuuluva Hal Ashby kertoi valtavirrasta poikkeavia tarinoita ja suosi realistista kuvausta. Shampoossa Warren Beatty on Hollywoodin tavoitelluin parturi, jonka taidot tunnetaan niin kampaamossa kuin makuuhuoneessa. Kameran takana on uuden amerikkalaisen elokuvan kärkikuvaaja László Kovács.

***

Shampoo tekee kampaajille saman kuin Rouva Chatterlyn rakastaja riistanvartijoille veisteli amerikkalainen kriitikkotähti Andrew Sarris. Pääosassa Beverly Hillsin kuumana kampaajana on Warren Beatty.

Beatty on Shampoon selkeä veturi: hän näyttelee Georgen pääroolin jota pidettiin yleisesti Beattyn alter egona. Beatty myös tuotti elokuvan ja käsikirjoitti sen yhdessä Robert Townen, The Last Detail ja Chinatown -elokuvien käsikirjoittajan kanssa. Hal Ashby suostui ohjaajaksi vaikka hän tiesi hyvin kenen käsissä ohjakset oikeasti olivat. Ohjaajakrediitti kuuluu kuitenkin Hal Ashbylle.

Beattyn kampaaja George -hahmon ensisijaisena intohimona ei ole kampaajan ura vaan sen luomat läheiset kontaktit naisasiakkaisiin. George tapailee samanaikaisesti lukuisia asiakkaitaan ja tyttöystäviään. Nykyisen tyttöystävän (Goldie Hawn) ohella George tapailee exäänsä Jackieta (Julie Christie), rakastajatar Feliciaa (Lee Grant) ja Felician tytärtä Lornaa (Carrier Fisher). George ei kuitenkaan ole vonkaava kiusankappale vaan hän saa haluamansa kuuntelemalla. Naisten motivaatiot avautuvat heille itselleen ja katsojille vähitellen.

Shampoon seksuaalinen aktiviteetti kohahdutti amerikkalaisia 1970-luvun puolivälissä. New Republic tyrmäsi elokuvat napakasti: ”Shampoo on kuvottava.” Konservatiivit päivittelivät maailmanmenoa ja elokuvan roisia kielenkäyttöä, mutta useimmat kriitikot pitivät sosiaalisen satiirin ja petifarssin yhdistelmästä. Yksi elokuvan rikkauksista on naisroolien moninaisuus. Shampoo leikittelee karikatyyreillä – ilotyttö, Lolita, leipääntynyt kotirouva, neuroottinen näyttelijätär – mutta ei sorru pinnallisiin kliseisiin.

Alkujaan Shampoon piti sijoittua silloiseen nykyaikaan mutta Beatty siirsi tapahtumat Nixonin presidentinvaalien vaalien aattoon 1966 jotta elokuva saisi enemmän yhteiskunnallista painoarvoa. ”Tunsin että tuolloin oli aika, jolloin amerikkalaisten oli kohdattava itsensä sellaisina kuin he olivat”, sanoi Ashby. Shampoon kiehtovin piirre on ehkä siinä, kuinka se välittää 1970-luvun puolivälin erityisen kulttuurisen hetken ja luo haikean surullisen katseen vuoteen 1968.

Culture Vulture, Criterion ja muiden lähteiden pohjalta

–  Pasi Nyyssönen 4.9.2018