DYYNI (1984)

Dune/Dyn
Ohjaaja
David Lynch
Henkilöt
Kyle MacLachlan, Francesca Annis, Brad Dourif, Sting, Max von Sydow
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svenska texter
Kesto
137 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Frank Herbertin romaanista
Ikäraja

Kuivalle aavikkoplaneetalle sijoittuva tieteisklassikko on kiehtonut lukemattomia elokuvantekijöitä ilmestymisestään lähtien. Frank Herbertin visiot tajuntaa laajentavien mausteiden ja jättimäisten hiekkamatojen kamppailuista kiinnostivat myös Lynchia. Ristiriitaisen vastaanoton jälkeen Lynchin eeppinen avaruusooppera on vuosien saatossa noussut omaan arvoonsa, ei vähiten rautakalsari Stingin parhaan roolisuorituksen myötä.

***

Dyynin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 10991. Kilpailevat Atreides ja Harkonnen -suvut taistelevat “maustetta”, ihmeitätekevää huumetta, tuottavasta Arrakis-aavikkoplaneetasta jonka pintaa vaeltavat jättimäiset pedot, hiekkamadot. Dyyni on tarina taistelijaksi ja johtajaksi kasvavasta Atreides-suvun prinssistä, joka johtaa Arrakiksen kansan voittoon keisarin ja Harkonnien hirmuvallasta. Tämän klassisen perustarinan sisältä löytyy monia uskonnollisia ja ekologisia teemoja sekä näkemys shakespearelaiset mittasuhteet saavuttavasta poliittisesta valtapelistä.

David Lynchin toinen pitkä elokuva Elefanttimies (1980) oli arvostelu- ja yleisömenestys, jonka jälkeen nuorelle ohjaajalle olivat avoinna monet ovet. George Lucas tarjosi Lynchille mahdollisuutta ohjata Star Wars -trilogian kolmas osa, Jedin paluu (1983). Lynch ei kuitenkaan halunnut sitoa käsiään tekemällä jatko-osaa, ja kieltäytyi kunniasta. Lynchin seuraava projekti oli sittenkin scifiä: tuottaja Dino De Laurentiisin tytär pyysi Lynchiä tekemään elokuvan Frank Herbertin eeppisen scifi-klassikon Dyynin (Dune, 1965) pohjalta. Lynch ei ollut aikaisemmin lukenut Herbertin romaania, mutta ihastui siihen heti: “Siinähän on vaikka mitä: realismia ja unia, erilaisia maailmoita, valtavasti sekä symboleja että toiminnallista seikkailua, fyysisestikin niin erilaisia olentoja. Harvoin yhteen aiheeseen on mahdutettu niin monia eri elementtejä” (Lynch).

Dyyniä oli yritetty filmata aikaisemmin jo pariin otteeseen: vuonna 1975 kulttiohjaaja Alejandro Jodorowsky kaavaili elokuvan pääosiin Salvador Dalia, Orson Wellesiä ja Mick Jaggeria. Elokuvan visuaalisesta puolesta olisivat vastanneet Dalin lisäksi Möbius ja H.R. Giger ja musiikista Pink Floyd. Projekti jäi kuitenkin toteutumatta ja romaanin oikeudet siirtyivät Dino De Laurentiisille, joka halusi Ridley Scottin ohjaamaan elokuvan. Jälleen projekti kariutui, Scott siirtyi ohjaamaan Blade Runneria (1982) ja Dyynistä tuli David Lynchin projekti oman aikansa ennätysbudjetilla, 40 miljoonalla dollarilla. Lynch kirjoitti itse elokuvan käsikirjoituksen Herbertin romaanin pohjalta pyrkien olemaan uskollinen alkuperäisteokselle ja sen miljoonille faneille. Käsikirjoitus saikin Herbertin hyväksynnän, ja filmin kuvaukset alkoivat Meksikossa 1983. Dyyniä kuvattiin samanaikaisesti ja osittain samoissa lavasteissa De Laurentiisin toisen produktion, Conan hävittäjän (1984) kanssa. Tuotanto oli täynnä ongelmia: paikalliset viranomaiset vaativat lahjuksia, kuvausryhmän jäsenet sairastelivat paljon, lavasteet olivat kuvauksen kannalta hankalia, kamerat olivat sopimattomia kuvaussuunnitelmiin, tuottaja Raffaella De Laurentiisin ja Lynchin välit olivat kireät. Suurin konflikti tuottajan ja ohjaajan välille syntyi elokuvan pituudesta: Lynchin mielestä romaanin lukuisten teemojen ja tapahtumien mahduttamiseksi elokuvaan pituutta olisi pitänyt olla enemmän kuin studion asettama 2,5 h yläraja. 140-minuuttinen lopputulos onkin kieltämättä sekava ja hajanainen. Dyyni saikin huonon vastaanoton sekä yleisöltä että kriitikoilta. Myös Lynch itse on sittemmin myöntänyt olevansa pettynyt Dyynin suhteen: “Sen oli tarkoitus olla salaperäinen, ei sekava.

”Vioistaan huolimatta Dyyni on kuitenkin kiehtova elokuva. Rembrandtin ja Caravaggion maalauksia muistuttava, keltaisen sävyjä hehkuva Freddie Francisin kuvaustyyli yhdistettynä Anthony Mastersin venetsialaista, egyptiläistä ja viktoriaanista tyyliä yhdistelevään lavastukseen luo valkokankaalle maailman, joka poikkeaa täysin siitä mitä scifi-elokuvissa on totuttu näkemään. Dyynin näyttelijäkaarti on varsin kunnioitettava: Max von Sydowin ja Sylvana Manganon kaltaisten suurien nimien lisäksi mukana on nuorempia kykyjä (Sean Young, Virginia Madsen), Lynchin vakionäyttelijöitä (Jack Nance, Dean Stockwell) sekä vielä rock-tähti Sting. Kenneth McMillanin esittämä ilmassa leijaileva ihotautinen paroni Harkonnen on loistava karikatyyri pahuuden pimeimmistä voimista Blue Velvetin Frank Boothin tapaan. Myöhemmin Twin Peaksin Dale Cooperina tv-katsojille tutuksi tullut Kyle MacLachlanin esittää pääosassa Paul Atreidesia tarkasti niin ympärillä tapahtuvaa valtapeliä ihmettelevänä nuorukaisena kuin itsevarmana taistelija-johtajanakin. Lynchin tapa käyttää toistuvia kuvia Paulin ennusnäkyinä ja toisaalta roolihahmojen sisäisen puheen käyttö ovat innovatiivisia ratkaisuja, jotka luovat osaltaan elokuvassa vallitsevaa unenomaista sävyä.

– Miemo Penttinen 1997 – Michael Chionin (David Lynch, BFI Publishing, 1995), Kenneth J. Caletan (David Lynch, Twayne Publishers 1993), Varietyn (5.12.1984) ja muiden lähteiden mukaan – tekijätietoa päivitti AA 15.5.2007.