SOFIEN VALINTA (1982)

Keskitysleiriltä selviytynyt Sophie (Meryl Streep) yrittää sopeutua elämään New Yorkissa amerikanjuutalaisen Nathanin (Kevin Kline) kanssa. Sophien valintojen raskaus alkaa purkautua, kun hän ystävystyy tarinan kertojaan, Stingoon (Peter MacNicol). Kaikki tunnetilat suvereenisti hallitseva, sujuvasti puolaa ja saksaa puhuva Streep on elokuvan ehdoton keskipiste.

***

Alan J. Pakulan oli luontevaa tarttua William Styronin romaaniin, olihan hänellä itselläänkin puolalas-juutalainen perhetausta. Vuonna 1979 ilmestyneestä keskitysleiriltä selvinneestä puolalais-katolisesta naisesta kertovasta romaanista tuli välittömästi suuri menestys. Useat kriitikot lukevat sen 1900-luvun merkittävimpiin kirjallisuusteoksiin. Pakula on itse kertonut, että elleivät hänen vanhempansa olisi muuttaneet Yhdysvaltoihin ennen toista maailmansotaa, he olisivat luultavimmin päätyneet keskitysleirille.

Kirjailija Styron osallistui myös elokuvan roolitusvaiheeseen ja hänen suosikkinaan Sophien rooliin oli Ursula Andress, kun taas ohjaaja Pakula olisi halunnut Liv Ullmanin ja hänen ulkomaalaisen aksenttinsa. Lopulta rooli meni kuitenkin amerikkalaiselle Meryl Streepille. Maanisdepressiivisen Nathanin rooliin valittiin Streepin suosituksesta Kevin Kline, jolle elokuva oli hänen Hollywood -debyyttinsä. Nuorta maalta kaupunkiin muuttanutta kirjailijanalkua Stingoa näyttelee puolestaan Peter MacNicol (Ally McBeal -tv-sarjaa katsoneet saattavat muistaa hänet neuroottisena Pullana).

Meryl Streepin roolisuoritusta Sophiena pidetään yleisesti yhtenä elokuvahistorian hienoimmista. Arvostettu elokuvakriitikko Roger Ebert kuvailee Streepin suoritusta huomaamattoman häikäiseväksi, missä näyttelijätär käy vaivattomasti läpi koko tunteiden kirjon. Elokuvan alkupuolella hän pursuaa elämäniloa ja sensuellia kainoutta, mutta elokuvan edetessä Sophien hahmo saa lähes huomaamattomasti tummempia sävyjä, heijastuksia hänen menneisyydestään. On vaikea uskoa, että Streep puhuu äidinkielenään englantia, niin taitavasti ja tarkasti hän toistaa puolalaisenglannin aksenttia.

Pakulan elokuva on varsin uskollinen alkuperäisteokselle, aina kahden kertojaäänen käyttöä myöten. Sophien kertomat välähdykset keskitysleireiltä vievät tarinaa hänen menneisyyteensä ja antavat pilkahduksia hänen piinattuun persoonaansa. Stingon kertojaääni edustaa puolestaan nykyhetkeä, mistä käsin hän kertoo kokemaansa kesää Brooklynissä vuonna 1947, jolloin hän tapasi Sophien ja Nathanin. Nämä kaksi aikakautta yhdistyvät Stingossa, joka on ainoa henkilö kuulemassa Sophien menneisyydestä ja oppii samaan aikaan katsojan kanssa äärimmäisen kärsimyksen vaikutuksista henkilön persoonaan. Stingo rakastuu paitsi Sophieen, mutta myös kuvaan itsestään, jonka hän näkee Sophien ja Nathanin silmin. Vähitellen tarinan painopiste muuttuu Stingon omasta kasvukertomuksesta syyllisyyden ja menneisyyden taakan tarkasteluksi. Sophien epätoivoinen selvitymistaistelu yrittää määrittää rajoja, kuinka paljon pahuutta ja vastoinkäymisiä yksi ihminen voi kestää. Sophien henkinen taistelu heijastaa myös laajemmin sodan jälkeistä aikaa Yhdysvalloissa. Koetut kauheudet olivat vielä tuoreena kansakunnan muistissa, ja niiden jättämien jälkien vaimentamiseksi näkyvä ilo ja hauskanpito olivat lähes kansallisvelvollisuuksia.

Kuvaaja Néstor Almendrosin unenomaiset takautumat Sophien menneisyyteen ovat kuin pieniä ikkunoita hänen mielensä syvyyksiin ja ikkunan läpi kuvatut vangitsevat lähikuvat hänen verevistä kasvoistaan korostavat vertauskuvaa. Kuvien sävy muuttuu tummemmaksi mitä pidemmälle elokuva etenee, aivan kuten Sophien mieli ja hänen hiipuva toivonsa elämästä ilman menneisyyden sietämätöntä painolastia.

Styronin kirjan ja Pakulan elokuvan populaarikulttuurista merkitystä lisää myös se, että sen nimestä on muodostunut yleisesti käytetty idiomi englannin kieleen. ’Sophie’s choice’ on alkanut englanniksi tarkoittamaan mitä tahansa valintaa, missä molemmat vaihtoehdot tuntuvat mahdottoman vaikeilta.

– Juha Nurminen 10.10.2014