TAISTELUKALA (1983)

Jengisotien kulta-aikoja haikaileva Rusty James (Dillon) tuntee veljensä maineen painostavan varjon yllään valmistautuessaan illan tappeluun. Brandomaista energiaa huokuva Dillon ja hänen jenginsä elävät Coppolan rakentamassa nostalgian mustavalkoisessa usvassa ja ekspressionistisiin kuvakulmiin rajatussa todellisuudessa, jota rikkovat ajoittaiset värikkäät yksityiskohdat.

***

”Aika hassu juttu. Joo, aika on hyvin merkillinen asia. Kun on nuori, pentu, on aikaa, muuta ei olekaan kuin aikaa. Sitä voi panna menemään pari vuotta sinne ja pari vuotta tänne – ei mitään väliä. Mutta kun tulee vanhemmaksi, alkaa miettiä, paljonko sitä on. Enää 35 kesää jäljellä. Ajattele – 35 kesää!” (biljardisalin omistaja Benny).

Taistelukalan päähenkilöt ovat nuoria, niin nuoria, että heille 25-vuotias ihminen on jo todella vanha. Elämä on heille paljolti odottelemista, päämäärät eivät vielä ole selkiytyneet. Aika kuitenkin kuluu koko ajan vääjäämättä – Taistelukalan mustavalkoisissa, tyylitellyissä kuvissa (Coppolan tärkein visuaalinen esikuva oli Tohtori Caligarin kabinetti toistuvat ylinopeudella kulkevat jaksot (toisesta tärkeästä visuaalisesta vaikuttajasta, Koyaanisgatsista, lainattu kikka), musiikissa ja äänitaustassa on lähes jatkuvasti läsnä kiireinen kellontikitys ja kilkatus. Menneisyys on olemassa poikien mielessä jonkinlaisena kulta-aikana, jolloin huumeet eivät vielä olleet pirstoneet jengejä yksinäisiksi harhailijoiksi ja päämääristään tietoinen yksilö saattoi kohota sankariksi ja joukon johtajaksi. Rusty-Jamesin isoveli Motorcycle Boy on kasvanut myyttiseksi hahmoksi, jonka paluu ja tuhoutuminen saavat Rusty-Jamesissa aikaan sisäisen kasvun ja selkiytymisen prosessin. Perheessä, jonka vanhemmat muodostuvat juoposta isästä ja pois paenneesta äidistä, muodostuu veljesten välisestä suhteesta tavallistakin tärkeämpi ja herkempi. (Coppola on omistanut Taistelukalan vanhemmalle veljelleen Augustille, ”ensimmäiselle ja parhaalle opettajalleen”.) Rusty-James ajaa tragedian jälkeen veljensä moottoripyörällä meren rannalle seuraten kaupungin halki virtaavaa jokea, joka saavuttaa vapauden mereen laskettuaan.

Motorcycle Boyn hahmossa elokuva pohtii myös ihmisen herkkyyden, havainto- ja vastaanottokyvyn kysymystä: Onko Motorcycle Boy hullu vai onko hänellä vain sellaisia ominaisuuksia, jotka muilta puuttuvat? Vapauden puuttuminen johtaa aggressiivisuuteen. Motorcycle Boylle tulee pakkomielteeksi vapauttaa eläinkaupan taistelukalat ahtaista eristysaltaistaan: ”Ne kuuluvat jokeen. En usko, että ne tappelisivat, jos ne olisivat joessa. Siellä niillä olisi tilaa.” Saman ajatuksen tiivistää elokuvan lopun laulu pyyntöönsä ”Don´t box me in!”

Taistelukala sai alkunsa Coppolan edellisen elokuvan, The Outsiders/Outsiders (1983) kuvausten aikana. Matt Dillon kertoi S.E. Hintonille, että Rumble Fish oli hänen suosikkikirjansa ja että jonkun pitäisi tehdä siitä elokuva, jotta hän saisi näytellä Rusty-Jamesia. Outsidersin teini-ikäinen näyttelijäjoukko painosti Coppolan lukemaan kirjan. Hän innostui ajatuksesta ja päätti kuvata Taistelukalan heti Outsidersin kuvausten päätyttyä samalla paikalla (Tulsan kaupungissa Oklahomassa) käyttäen paljolti samaa teknistä henkilökuntaa. Kumpikaan elokuva ei valmistuttuaan sytyttänyt kriitikoita, mutta Outsidersista muodostui teini-ikäisen yleisön suursuosikki, joka tuotti kustannuksensa takaisin kymmenkertaisina. Taistelukala sen sijaan kompastui toisaalta realistisen kielenkäyttönsä aiheuttaman liian korkeaan ikärajaan (teini-ikäiset eivät päässeet katsomaan sitä ilman vanhempiaan), toisaalta se oli myös ehkä liian ”taiteellinen” kohdeyleisölleen – kun Coppola oli kuvaillut Outsidersia luonnehdinnalla ”Gone With the Wind for kids”, käytti hän Taistelukalasta vastaavasti määrettä ”Camus for kids”.

Lähde: Michael Goodwin & Naomi Wise: on the Edge. The Life & Times of Francis Coppola. New York, 1989.