LAKEUKSIEN LUKKO (1951)

Vuoteen 1859 sijoittuva historiallinen elokuva pohjautuu Artturi Leinosen historialliseen romaaniin Pohjanmaalta. Nimen pohjana on Aku Korhosen jääräpäätalonpoika Kantola. ”Kassila ei tälläkään kertaa kosiskele halvoilla keinoilla yleisönsuosiota, niin kansallisia aineksia kuin hän on käsitellytkin”, totesi arvostelija Pohjanmaalta.

***

Matti Kassilan neljäs ohjaustyö Lakeuksien lukko perustui eteläpohjalaisen kirjailijan Artturi Leinosen samannimiseen romaaniin (1920). Kassilan käsikirjoituksen taustalla oli Toivo Särkän käsikirjoitus vuodelta 1947, joka kaivettiin esiin vastapainoksi Suomi-Filmin vuonna 1950 valmistuneelle elokuvalle Härmästä poikia kymmenen. Yhtiöiden kilpailu näyttäytyi varsin usein juuri aiheiden ja teemojen kopiointina.

Vuoden 1947 käsikirjoituksen ohjaajaksi kaavailtiin Ville Salmista, mutta hän ei pitänyt käsikirjoituksesta. Särkän suututtua kieltäytymisestä ohjaajaksi määrättiin Matti Kassila, tuolloin talon nuorimpia ohjaajia. Ei Kassilakaan asiasta aivan innostunut ollut varsinkaan kun Särkkä kehotti tekemään elokuvan täysin käsikirjoituksensa mukaisesti. Kassila muutti asioiden järjestystä, jätti osan pois ja korvasi sitä romaanin aineistolla. Näin mm. Kantolan käynti maaherran luona tuli mukaan elokuvaan.

Elokuva kuvaa vuotta 1859, Leinosen esikuvana on Östermyran eli Törnävän kartano Seinäjoella ja sen omistajasuvun, Wasastjernan, toiminta alueella. Maata runsaasti ostanut patruuna sai talonpoikien vihat niskaansa ja monenlaista kiusaa tehtiin puolin ja toisin. Sijoitusten epäonnistumisesta johtunut konkurssi jätti todellisuudessa patruunan puille paljaille ja entisen tilansa pehtooriksi, mutta kartanon maat pelastettiin pian uudestaan suvulle. Pojista ei kuitenkaan ollut tilaa enää hoitamaan. Elokuvan ja romaanin nimi viittaa Kantolan ukon ohella Umpinevalle rakennettuun patoon.

Lakeuksien lukko oli kuvaajansa, vain 42-vuotiaana (1970) kuolleen Pentti Unhon  – elokuvaohjaaja Ilmari Unhon ja näyttelijä Kaisu Leppäsen lyhyen avioliiton ainoan lapsen -, ensimmäinen itsenäisesti kuvaama elokuva.

Elokuva luettelee sujuvasti pohjanmaalaisen elämän ja suomenmielisen kiihkoilun perusfraasit: leppymättömän herravihan ja epäluulon vieraskielisiä kohtaan. Sanomattakin on selvää, että ruotsin kieli on vieras kieli. Mutta kuten niin usein, sovittelun sanomaa löytyy siitä yhtenäisen kansan homogenisoitumisen mallista, jolla patruunan rehti poika ja suomalaistalonpojan vaalea tytär sovitetaan toisilleen. Se kutistaa myös luokkaristiriidat ja taloudelliset ongelmat kuten vain viihde-elokuva kaikessa ideologisuudessaan ja sen poispyyhkimisessään voi.

Vaikka draama elokuvassa onkin ajoittain junnaava, Kassila onnistuu kääntämään kuluneen ja liiankin tutun tarinan edukseen. Henkilöiden luontevuus ja aitous saavat tällöin sijaa teemaan tavallisesti kuuluvan mahtipontisuuden sijaan. Aku Korhosen jämäkkä ukko on kliseisenäkin nautittava: suomalaistalonpoikainen ”paha silmä” se siinä muljauttelee ketkuille säätyläisille näennäisesti yksinkertaisena.

– Jari Sedergren 24.11. 2004