ORPOPOJAN VALSSI (1949)

Salminen teki useita elämäkertaelokuvia Suomi-viihteen suursuosikeista. Elämäkertaelokuva J. Alfred Tannerista (Halonen) kartoitti epäonnistuneen rakennusmestarin toiviotien kuplettien kuninkaaksi. Peter von Baghille teos, jossa ”yhdet ja samat Tannerin rallit revitään yhä uudelleen, kunnes ne ovat täysin yhtä laulajan elämänkaaren kanssa, kohotti suomalaisen elämäkertaelokuvan luovan hulluuden tasolle”.

***

Jyväskyläläinen Inkeri Marjanen tarjosi 1940-luvun jälkipuoliskolla useita elokuvakäsikirjoituksiaan Suomen Filmiteollisuudelle, mm. sovituksen Jarl Hemmerin romaanista Mies ja hänen omatuntonsa (ks. elokuva ”1918”, 1957). Kaksi hänen ehdotuksistaan pääsi elokuvaksi saakka: Orpopojan valssi ja Rion yö (1951).

Orpopojan valssi, ”elokuva kuplettien kuninkaasta”, oli vapaamuotoinen elämäkerta J. Alfred Tannerista (1884–1927). Ohjaaja Ville Salminen muokkasi ja täydensi Marjasen Tannerin lauluille rakentuvaa käsikirjoitusta varsin perinpohjaisesti. Salminen kertoi kesällä 1949 Elokuva-Aitassa: ”En ole aikaisemmin joutunut tekemään musiikkielokuvaa siinä mielessä kuin Orpopojan valssi on, joten filmi merkitsee minulle henkilökohtaisesti eräänlaista aluevaltausta, ja tästä lähtien ei musiikkifilmi minua enää peloitakaan. Kun kerran meikäläisen filmin on pysyteltävä ajanvietelinjalla, niin onhan musiikkifilmi eräs ratkaisu, joka voi tarjota kiinnostavankin työmaan. Kapellimestari Bergström on ollut erinomaisena apunani – tällaisessa filmissähän musiikki on otettava ensin, ns. etusynkronisointia käyttäen, ja kuvat sovellettava siihen. Lavastus tarjosi sekin yhtä ja toista uutta. Kolmikerroksisen rakennuksen sortuminen oli probleema, joka tuotti paljon päänvaivaa, mutta selvittiinhän siitäkin pienoismallin avulla — hauska kokeilu, jollaiselle tosin studiomme koko asettaa määrätyt rajoitukset. Ja sitten ulkokuvaukset – niitähän minulla aikaisemmissa filmeissäni oikeastaan ei ole ollut, mutta nyt tulin toteamaan, että on oma viehätyksensä etsiä luonnosta ’lavastuksia’.”

Vuonna 1968 Salminen sanoi Katso-lehdessä (46/1968): ”Kotimaiselle elokuvalle oli tuolloin tyypillistä, että jos joku jossakin onnistuu, niin siinä hänen oli pysyttävä. Kun minä jouduin ottamaan tehtäväkseni Orpopojan valssin, olin siihen niin kyllästynyt, että meinasin lyödä hanskat pöytään. Siihen oli joku jyväskyläläinen rouva kirjoittanut käsikirjoituksen, eikä hänellä ollut ylimalkaan muita edellytyksiä kirjoittaa kuin itsekritiikin puute. Tein sen sitten kuitenkin väkisin. Se oli ensimmäinen tällainen musiikkielokuva ja menestyi yllättävän hyvin. Ja maisteri Särkkä sanoo edelleenkin, että se on minun paras elokuvani. Siitä se sitten alkoi. Särkkä nauroi minut joka kerta ovesta ulos, kun menin sisään omilla käsikirjoitusehdotuksillani.” Kauniin Veeran jälkeen Orpopojan valssi oli toiseksi suosituin Salmisen elokuvissa.

Menestys poiki Orpopojan valssille Salmisen ohjaaman ja nyt itse käsikirjoittaman täydennysosan nimellä Tytön huivi (1951). Molempien elokuvien miespääosassa nähtiin Sakari Halonen ja naispääosassa Eija Inkeri. Haloselle Orpopojan valssi oli ensimmäinen elokuvarooli; Eija Inkeri oli jo esiintynyt sivuosassa elokuvassa Aaltoska orkaniseeraa (1949). Kolmattakin Tanner-elokuvaa työnimeltään Tanner on valttia suunniteltiin syksyllä 1951, mutta Tytön huivin kiinnostettua yleisöä odotettua selvästi vähemmän Sakari Halosen roolinimi muutettiin kuvausvaiheessa P. Waltteri Vitikaksi ja valmiin elokuvan nimeksi annettiin Mitäs me taiteilijat.

Humalaisen laulajan roolinimi Rulf Frapin sisältää humoristisen viittauksen sekä tunnettuun konjakkimerkkiin että SF:n tuolloiseen mainospäällikköön Ralf Rubiniin.

– Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan tekstiä tiivisti Jari Sedergren.