COFFY (1973)

Ensimmäisessä soolopääosassaan vain 23-vuotias Grier on kuin veteraaniesiintyjä karismallaan. Coffy on sairaanhoitaja, jonka kostoretkeä rikollisuutta vastaan motivoi siskon kuolema. Elokuvan alkuperäinen mainoslause on myöhemmin tarkasteltuna profeetallinen: ”She’s the GODMOTHER of them all! The baddest One-Chick Hit-Squad that ever hit town!”.

***

Coffy, modernin toimintaelokuvan merkkiteos on tehty aikana, jolloin uuden Hollywoodin aikakausi määritteli yhdysvaltalaisen toimintaelokuvan estetiikan ja asenteen uudelleen. Esteettisesti graafisemman väkivallan sekä seksin näyttäminen katsottiin hyväksyttävämpänä kuin ennen sekä temaattisesti yhteiskunnallisten ongelmien käsittely tuli yhdeksi toimintaelokuvan peruskonseptiksi. Yhdysvaltojen poliittisesti turbulenttien vuosien aikana 1960- sekä -70-lukujen taitteessa myös tasa-arvon kannalta sukupuoli- sekä rotukysymykset nousivat keskeisiksi. Tätä taustaa vasten Coffy esitteli uudenlaisen toimintasankarin yhdysvaltalaiseen elokuvaan.

Pohjois-Carolinasta alun perin kotoisin ollut Pam Grier löysi tiensä muutamien kauneuskilpailuvoittojen jälkeen Kaliforniaan American International Pictures (AIP)-elokuvayhtiön sihteerin pöydän taakse. Ohjaaja Jack Hill aisti halpaelokuvayhtiön sihteerissä poikkeuksellista kauneutta ja karismaa, jonka uskoi purevan nuoreen elokuvayleisöön, joka oli innostunut tuoreesta mustan elokuvan, blaxploitaation, aallosta. Hillin ja Grierin yhteistyössä tekemien naisvankilaelokuvien The Big Doll House (1971) sekä The Big Bird Cage (1972) jälkeen ohjaaja katsoi näyttelijälupauksensa olleen valmis ensimmäiseen soolopäärooliinsa.

Coffy (Grier) on sairaanhoitaja, joka elokuvan alussa kostaa koviin huumeisiin sekaantuneen siskonsa huumekauppiaalle ampumalla tämän pään haulikolla. Siskon kuollessa myöhemmin sairaalassa vammoihinsa, Coffy vannoo jatkavansa kostoretkeään rikollisuuden huipulle korruption kerros kerrallaan. Rikollisuuden portaita ylöspäin meneminen vaatii Coffylta suunnitelmallisuutta, toiminnallisuutta sekä nokkeluutta improvisoida käyttäen naisellisia apujaan. Kulman takana odottaa kuitenkin muutama yllätys, joihin Coffy ei ole varautunut.

Moniin aikakautensa maskuliinisempiin vigilante-klassikoihin, kuten Dirty Harryyn (1971), Death Wishiin (1974) ja Taxi Driveriin (1976), verrattuna Coffyn esittämä maailmankuva on lähtökohtaisesti vähemmän kyyninen ja asteen jopa idealistinen. Nuoren mustan naisen toimijuus toimintaelokuvasankarina uraauurtavassa Coffyssa esitteleekin nimikkohahmon, jonka toiminnassa on ripaus toivoa paremmasta huomisesta ja ero keski-ikää, tai sitä lähestyviin, valkoisiin miesvastineisiinsa on suuri. Vaikka Coffy on hahmona väkivaltainen, hänet esitetään myös katuvana, pohdiskelevana sekä mustiin poliitikoihin ja parempaan tulevaisuuteen uskovana nuorena naisena.

Pam Grierin roolisuoritus on elokuvan kantava voima ja osoittaa huiman kehityksen ohjaaja Jack Hillin naisvankilaelokuvista vain muutaman vuoden aikana. Grier esitteli Coffyn myötä uudenlaisen toimintasankarin, joka oli viritetty aikakautensa taajuudelle eri tavalla kuin toiminnalliset naisroolit elokuvissa ennen. Roolisuoritus keräsi myös suosiota yhdysvaltalaiselta mustalta yleisöltä, joka näki Grierissä erilaista, aiempia stereotypioita halveksuvaa representaatiota. Tosin palaute värilliseltä yhteisöltä ei ollut täysin yksimielistä, sillä Grierin tapa esitellä seksuaalisuuttaan sai myös osakseen negatiivista kritiikkiä. Retrospektiivissä tämän aspektin kritisoiminen kertoo kuitenkin myös jotain mustan naisen edustuksen vähyydestä aikansa yhdysvaltalaisessa elokuvassa. Grier itse korosti myöhemmin olevansa rooleja esittävä näyttelijä, joka ei pysty edustamaan kaikkia mustia naisia, vaikka kokikin ylpeyttä saavuttamastaan statuksesta.

Coffyn myötä Grieristä tuli blaxploitaation supertähti ja Hillin kanssa seuraavassa, ja viimeisessä, yhteistyöelokuvassa Foxy Brownissa (1974) naisella oli enemmän sanavaltaa lopputulokseen. Foxy Brown suunniteltiin alun perin Coffyn jatko-osaksi nimellä Burn, Coffy, Burn!, mutta AIP:n todetessa blaxploitaatio-jatko-osien heikon taloudellisen menestyksen elokuvasta tehtiin itsenäinen teos. Foxy Brownissa Hill ja Grier jatkoivat kostoteemaa kevyemmässä ja sarjakuvamaisemmassa rekisterissä. Tätä seurasi vielä Grierin soolona tähdittämät Sheba, Baby (1975) sekä Friday Foster (1975) ennen blaxploitaation hiipumista ilmiönä. 1970-luvun lopussa Grier perusti oman tuotantoyhtiön, jonka elokuvat eivät kuitenkaan olleet taloudellisia menestyksiä. 1980- ja 90-luvuilla näyttelijättären roolit koostuivat sivuosista ennen hänen suurta comeback-päärooliaan Tarantino-elokuvassa Jackie Brown (1997).

– Santeri Paju 30.8.2023. Lähteenä Yvonne D. Simsin kirja Women of Blaxploitation: How the Black Action Film Heroine Changed American Culture (2006).