YKSITYISALUE (1962)

Privatområde
Ohjaaja
Maunu Kurkvaara
Henkilöt
Kalervo Nissilä, Kyllikki Forssell, Jarno Hiilloskorpi, Sinikka Hannula
Maa
Suomi
Tekstitys
svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
83 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
elokuvan alustaa arkkitehti, TkT Harri Hautajärvi

Kurkvaaran suhde arkkitehtuuriin ja kuvataiteeseen hallitsee modernia kuvausta.  Yksityisalueen tarinassa keritään auki arkkitehti Kosken elämää ja etsitään syitä hänen itsemurhaansa takaumin ja ystävien muistelmien kautta. Kurkvaara luo vaikutelman modernin ihmisen yksinäisyydestä sijoittamalla tämän erilaisiin arkkitehtonisiin tiloihin, ikään kuin vangiksi.

***

Maunu Kurkvaaran elokuvista Yksityisalueen arvostus on kestänyt vahvimmin ylitse muiden aikalaiskritiikin suosimien töiden, muun muassa Punatukan (1969). Kurkvaaran muun tuotannon lailla Yksityisalue on kuitenkin ollut elokuvakirjoittajille vaikea, monisyinen kohde. Yksityisaluetta on näennäisesti helppo jäsentää, sen kuuluessa tarinaltaan, dialogiltaan ja henkilöhahmoiltaan Kurkvaaran selväpiirteisimpiin hahmotelmiin, mutta sen syvempi taiteellinen ilmaisu on usein jäänyt  konventionaalisemman kertoma-analyysin ulkopuolelle. Uudet lähestymistavat odottavat yhä erästä 1960-luvun hienointa suomalaista elokuvaa.

Kurkvaaran kameran läheinen suhde arkkitehtuuriin ja kuvataiteeseen on harvoin yhtä hallitseva kuin Yksityisalueen modernin viivoittamissa sisätiloissa, joiden litteää vaikutelmaa vasten henkilöhahmot leijuvat kuin vangittuina kubistiseen maalaukseen. Harvemmin voi mustavalkoista elokuvaa luonnehtia tutkielmaksi väreistä, mutta Yksityisalueessa mustan, harmaan ja valkoisen sävyistä hohkaa hämmentävää huomiontunnetta, henkilöhahmojen vaatteisiin ulottuen. Värielokuvana mustalla, harmaalla ja valkoisella Yksityisalue suhtautuu osaksi taiteellista kulkua, joka Meren juhlissa eteni tummaan punaiseen, siniseen ja vihreään. Kurkvaaran eräänlainen trilogia modernin ihmisen yksinäisyydestä – Rakas…(1961), Yksityisalue ja Meren juhlat (1963) – ei jää henkilöhahmojen ilmentämien mielentilojen asteelle.

Takautumajaksoin kulkevan Yksityisalueen tarinassa etsitään syitä arkkitehdin itsemurhaan. Kalervo Nissilän ilmentämä keski-ikäinen mies kokee jääneensä ammatissaan nuorempiensa varjoon. Arkkitehtikilpailun voittaneena hän ei pidä sijoitustaan oikeutettuna, vaan kokee uusien tuulien puhaltaneen ylitseen. Vaikka päähenkilön eksistentiaalinen ahdistus jää perimmiltään mysteeriksi, Kurkvaara sijoittaa hänet jatkuvasti tilojen ja rakennelmien vangiksi.

Kallion kaupunginosan karu laatikkorakentaminen luo kontrastia koreammille suunnitelmille, talous ajaa ohi estetiikan. Vastaavaa ristiriitaa ilmeni myöhemmin porvarillisemman Jörn Donnerin elokuvassa Täällä alkaa seikkailu (1965), joka epätoivoisesti pyrki laajakangaskuvin pakenemaan Helsingissä, miespäähenkilönään niinikään sulkeutunut arkkitehti.

Yksityisalueessa Jarno Hiilloskorpi esittää itsensä murhanneen miehen kollegaa, joka jäljittää tämän taustoja, haastattelee ihmisiä kuin journalisti Citizen Kanessa. Työtovereiden, vaimon ja rakastajattaren kohtaamiset raottavat tilojen ja esineiden, banaalienkin, kautta erään miehen maailmankuvaa.

Kurkvaaran silmä on enemmän kuin kotonaan hillityn kulmikkaissa lavasteissa, mutta vailla design-intoilua, ilmentäen tilojen suoraa yhteyttä ihmisten henkiseen pahoinvointiin. Jo lyhytelokuvassa Kaupunki (1957) ilmennyt ahdistus lokeroihin, numeroihin ja kortteihin ilmenee joka nurkasta, samaan aikaan, kun elokuvassa on ristiriitaista kauneutta. Yksityisalue on hyvin valkoinen elokuva, oleellisimpien ulkokuvien sijoittuessa talveen, muistuttaen samanaikaisesta Eino Ruutsalon teoksesta Tuulinen päivä (1962). (Kurkvaaran rankin elokuva lienee rahvaan yksinhuoltajanaisen kuvaus Naiset, jossa loskaiset maisemat ja krääsään ahdatut kerrostaloasunnot koristeverhoineen ovat suorastaan musertavia.)

Yksityisalueessa Kurkvaara hyödynsi modernia säveltäjää Usko Meriläistä, käytettyään aiemmissa elokuvissaan muun muassa Leonid Bashmakovia. Sitäkin suuremmalla voimalla Yksityisalueessa soi Bach erään elämään innoittavan keskustelun taustalla, arkkitehdin vetäydyttyä mökilleen keskelle metsää ja kohdatessaan viimeisen rakkautensa.

Kurkvaaran vuoden 1959 musta komedia Patarouva näyttää aikatasoissa hyppivällä rakenteellaan viitoittaneen kohti Yksityisalueen palapelimäistä kerrontaa, samalla kun sen jäsennellyt interiöörit näyttävät merkinneen eräänlaista pohjapiirustusta Yksityisalueen lavasteille ja kamerakulmille. Kuitenkin siinä missä kirjailija Oiva Paloheimon luonnehtimat useat elinvoimaiset henkilöhahmot hyppäävät Patarouvassa näkyvästi esiin, on ympäristön merkitys Yksityisalueessa täysin hallitseva. Ihmiset ovat ilmeettömämpiä, vaiteliaampia, alakuloisempia, kaupunkiin sulkeutuneempia.

Elämänhalun etsinnän, kaipuun ja menetyksen teemat yhdistävät Yksityisalueen selkeimmin edeltäjäänsä Rakkaaseen… ja seuraajaansa Meren juhliin. Rakkaan… lopussa  syntymättömän lapsen kautta ilmennyt elämänhalun mahdollisuus toistuu viileämmin Yksityisalueen lopussa, kirkon edustalla arkkitehdin hautajaisten jälkeen. Seinää vasten asettuvien ihmisten elokuvan viimeisessä kuvassa eteen avautuu puistoväylä, johon nuori mies ja nainen kävelevät, kunnes kuvan valtaa häikäisevä valkoinen valo, jonka merkityksenä ei kenties ole mitään muuta kuin sokaista silmät.

– Eero Tammi 23.4.2006