AUTOTYTÖT (1960)

Bilbrudar
Ohjaaja
Maunu Kurkvaara
Henkilöt
Ritva Vepsä, Vuokko Docktare, Sinikka Hannula, Maija Karhi, Leo Jokela
Maa
Suomi
Tekstitys
svensk text
Kesto
80 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
alkukuvana Autoja (1958, 7 min) * yht. 87'
Ikäraja

Ajankohtaisille lehtiotsikoille rakentuneet skuuppi- tai raporttielokuvat muodostavat Maunu Kurkvaaran tuotannon erään päälinjan – kunniakkaan sellaisen, sillä lähtökohdiltaan kaupallisilta vaikuttaneet teokset olivat vain harvoin aidon sensationalistisia. Autotytöissä sosiologisen syväluotauksen kohteena on muuan aikakauden kohu- ja nuorisoilmiö: rekka-autojen mukana maata kiertäneet alaikäiset seikkailijattaret.

***

Maunu Kurkvaara oli tehnyt kiitolinjakuljettajien työstä kertovan lyhytelokuvan He ajavat öisin vuonna 1956. Se ei häntä tyydyttänyt ja hän tuhosi elokuvan. Aihepiiri jäi elämään ja neljä vuotta myöhemmin syntyi kokoillan elokuva Autotytöt.

Rekka- ja kuorma-autoilijoiden mukana Suomea kiertävät autotytöt olivat tuolloin ajankohtainen, yhdeksi sosiaaliseksi ongelmaksi tunnustettu kysymys. Käsikirjoituksen tekijäksi Kurkvaara pyysi mainostoimittaja Erkki Koivusalon, joka oli kunnostautunut radiokuunnelmien tekijänä ja työskennellyt käsikirjoittajana Hannu Lemisen (Morsiusseppele, 1954) ja Toivo Särkän (Kovaa peliä pohjolassa, 1959) kanssa. Kurkvaaran osuutta Autotytöissä on varsinkin elokuvan alkujakso, jossa Kati (Sinikka Hannula) ja rekkakuski (Yrjö Tähtelä) tapaavat Jätkäsaaren satamassa Helsingissä. Hannula oli ollut mukana jo parissa Kurkvaaran elokuvassa, Ritva Vepsälle rooli oli ensimmäinen kuten myös Vuokko Docktarelle, joka esiinnyttyään Aarne Tarkaksen elokuvassa Minkkiturkki (1961) siirtyi kampaamonomistajaksi alalla hyvin tunnetulla nimellä Vuokko Mattila.

Docktare oli tavannut Kurkvaaran ollessaan tuntemansa pojan kanssa autolla liikkeellä Helsingissä. ”Pysäköitiin kahvila Ursulan kohdalle ja mentiin juomaan kahvia ulkoilmaravintolan rantaan. Hetken kuluttua pöytäämme tuli herrasmies, joka sanoi nähneensä minut heti autosta laskeutuessani ja kysyi tulisinko elokuvaan Autotytöt. No taas minulla alkoi järki raksuttaa, että ei saa tuntemattomien herrojen pyyntöihin suostua. Ajattelin minä niinkin, että jaahas, vai tällaisia nämä Helsingin herrat ovat, heti kalastelemassa nuoria tyttöjä.” Seuralainen kuitenkin valisti, että Kurkvaara on tunnettu elokuvaohjaaja, minkä jälkeen Docktare soitti ohjaajalle, pääsi koekuvaukseen ja ”niin minusta leivottiin ’filmitähti’ yhdessä hetkessä.” Lopulta hän kuitenkin valitsi elokuvaesiintymisien sijaan ”turvallisen ammatin”. (Aikki Perttola-Flinckin haastattelemana, Katso14.6.1976)

Elokuvan sensaatiomainen aihe sai elokuvatarkastamon varuilleen. Se antoi elokuvalle rangaistusveron (10 %) vaikka lyhensi sitä 1,5 metriä (äänestyspäätöksellä 3–3) kohdassa, jossa elokuvan alussa esitellyistä laittomista palveluista tarjotaan rahaa. Elokuvalautakunta pysytti päätöksen, vain Matti Kurjensaari kannatti verovapautta.

Elokuva jakoi kriitikkojen mieliä. Ohjaajan eteenpäinmeno tunnustettiin, kamerakulmista pidettiin ja ajoittainen replikoinnin korvaaminen kuvailmaisulla tyydytti. Itse replikointi ja kielen muoto taas herättivät kriittisiä tunnelmia. Herbert Katzin musiikkia pidettiin hieman vanhahtavana ranskalaisena muotijuttuna, mutta taitavasti tehtynä.

– Jari Sedergren 10.5.2006