BIRDY (1984)

Ohjaaja
Alan Parker
Henkilöt
Matthew Modine, Nicolas Cage, John Harkins
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
118 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
William Whartonin romaanista
Ikäraja

Cannesin elokuvajuhlilla tuomariston erikoispalkinnon voittanut elokuva oli nuorten pääosanäyttelijöidensä läpimurto. Birdyn ja Alin epätavallisesta ystävyydestä kertova kirjasovitus vie Philadelphian työläisoloista Vietnamin sotaan. Sotakokemus traumatisoi lintuihin samastuvan Birdyn niin pahasti, että hän joutuu mielisairaalaan, jossa Al yrittää saada häneen kontaktia.

***

William Whartonin maineikas debyyttiromaani Birdy julkaistiin vuonna 1978. Se menestyi oitis ja sille myönnettiinkin Yhdysvaltain kansallinen kirjallisuuspalkinto esikoisromaanien sarjassa. Kirja ansaitsi myös ehdokkuuden Pulitzer-palkintogaalassa. Kuitenkin elokuvaversion tekemistä romaanin pohjalta pidettiin liki mahdottomana ponnistuksena. Sisäistä ajattelua ja mielikuvituksen lentoa on kerronnassa mukana paljon. Kahden pojan, epätavallisten ystävysten tarina on ilmaistu Whartonin tekstissä molempien näkökulmasta ensimmäisessä persoonassa. Ohjaaja Alan Parker (1944-2020) kuitenkin tarttui kiinnostavaan ja haastavaan aiheeseen Birdystä (Matthew Modine) ja Alista (Nicolas Cage). Kertomus Birdystä, jolla on pakkomielteinen samastuminen lintuihin ja lentämiseen voisi tuskin olla elokuvallisesti maanläheinen.

Teemoina Birdyssä ovat epätodennäköinen ystävyys, sota ja sen traumaattisuutta seuraava hulluus. Nykyhetken tapahtumat sijoittuvatkin mielisairaalaan. Takaumien kautta katsoja pääsee näkemään nuoruusaikaa Philadelphiassa. Kotikaupungissaan kaksikolla on intohimona kotikyyhkysten kasvattaminen. Molemmat ovat lähtöisin köyhistä taustoista, työläisoloista. Sota hajottaa nuorukaiset erilleen toiselle puolelle maailmaa. Kirjassa kyseessä on toinen maailmansota, elokuvaversiossa Parker on siirtänyt tapahtumat koskemaan Vietnamin sotaa. Parker on päivittänyt tarinan ja hyödyntää moraalisesti mutaista Vietnamin sotaa traumatisoidakseen kahden toverin elämän. Tarina Alfonso ”Al” Columbatosta, painimestarista ja hänen kehittyvästä ystävyydestään Birdyyn on kerrottu häikäisevällä rakenteella. Tämä kaikki saattoi paperilla hämmentää lukijaa, mutta leikkaaja Gerry Hamblingin siirtymät ovat niin selkeitä, että katsoja voi tuntea ikään kuin olevan johdatettu tarinan läpi mestarin toimesta. Birdyssä on tuokioita sisältäen yksittäisiä otoksia, joissa mennään nykyajan fantasiasta menneisyyden kautta nykyisyyteen ja sitten taas uudelleen menneeseen aikaan.

Birdy palkittiin Cannesin elokuvafestivaaleilla Tuomariston erikoispalkinnolla toukokuussa 1985. Matthew Modinen (s. 1959) ja ainoastaan 20-vuotiaan Nicolas Cagen (s. 1964) roolisuoritukset ovat fantastisia ja päähenkilöiden suhde vaivaton. Elokuva on pitkälti riippuvainen näyttelijöistä ja tulkintojen autenttisuudesta. Nuorille näyttelijöilleen Birdy oli todellinen läpimurto. Silmiinpistävintä ovat muutokset, joita miehet käyvät läpi elokuvan aikana. Modinelta ei vaadita tekemään paljon mielisairaalassa, vaikka hänen fyysinen esityksensä lintujen innoittamasta katatoniasta on erittäin vakuuttavaa. Birdy tuntuu olevan siellä iäisyyksien päässä huolettomasta sielusta ja poikamaisesta charmista ennen Vietnamia.

Nicolas Cagen hahmon psyykkinen ja fyysinen muutos puolestaan Birdyn edetessä on syvästi järkyttävä. Röyhkeä itseluottamus todella huokuu hänestä nuorena miehenä parhaimmillaan. Sodan toisella puolella hän on kuin kuivunut kuori, oire ihmiskunnan typerimmistä ja tuhoavimmista vaistoista. Mielisairaalassa Birdyyn yhteyttä luova Cage tulkitsee eleineen häikäisevän hämmästyttävällä tavalla tämän metamorfoosin, selkeän muutoksen roolihahmon kehityksessä. Cage on äärimmäisen vakuuttava ja sympaattinen vaurioituneena, haavoittuneena sekä shokissa olevana miehenä. Ja hän tulkitsee Alin ilmeitä, sydänsuruja ja raivoa senkaltaisella tavalla, johon jopa hänen kaltaisensa hieno näyttelijä ei ole myöhemmin yltänyt.

Kokonaisuuden kannalta leikkaus on hienoa, käsikirjoitus loistavaa ja ohjaus älykästä muodostaen 1980-luvun klassikon. Musiikista vastasi Peter Gabriel luoden Parkerin sovitusta mainiosti tukevan soundtrackin. Hitaammissa kappaleissa on eteerinen laatu, peili linnun mielelle ja kun toiminta vaatii, on lyömäsoittimien voima hätkähdyttävä. Birdyn partituuri on yhtä lailla osa elokuvan tunnekudosta kuin mikä tahansa osatekijä. Parker improvisoi ja on myös koko työryhmän ansiota, että lopputuloksena on vakuuttava, kauniisti toteutettu elokuva.

–  Camusin (Cine Outsider) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 6.6.2024