Elokuva-Aitan yleisöäänestyksessä vuoden 1957 suosituimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi aikanaan valittu Kuriton sukupolvi on Mika Waltarin samannimisen näytelmän (1936) toinen filmatisointi. Nuorisokomedian tarina kiertyy hajamielisen professori Varavaaran (Tauno Palo) lasten ja näiden kaveripiirin edesottamusten ja juhlimisen ympärille.

***

Käsikirjoittaja Juhani Nevalainen siirsi Waltarin tarinan onnistuneesti 1930-luvulta 1950-luvulle, ja lättähattunuorison stadin slangin kirjoitti hersyvästi Ritva Arvelo. Ohjaaja Matti Kassilan käsittelyssä parodiset piikit kohdistuvat niin kurittomaan nuorisoon kuin heidän pölyttyneisiin vanhempiinsa. Lopullista irtiottoa Waltarin alkuperäistekstistä Kassila ei kuitenkaan ota, vaan patriarkka laittaa lopulta perheensä aisoihin.

Kuriton sukupolvi toi joka tapauksessa valkokankaalle uuden sukupolven, joka ottaa irtioton vanhemmistaan myös pukeutumisellaan. Kuten Minna Santakari ja Riikka Pennanen toteavat tekstissään Lättähatut ja piukkapöksyt valkokankaalla: ”Siinä kuullaan vauhdikasta rock-musiikkia, jonka tahdissa Husu (Leo Jokela) heittää Japia (Maija Karhi) jitterbug-tanssissa niin että kristallikruunu heiluu katossa. Tytöt (Karhi ja Maikki Länsiö) joraavat piukoissa pöksyissä, jumppereissa ja ballerinoissa. Poikien (Jokela, Matti Ranin ja Jussi Jurkka) ruutupaidat ja farkut ovat nekin varsin rentoja. Nuorista konservatiivisin Marja (Kaija Siikala) on sen sijaan ainoana puettu mekkoon. Musiikin ja tanssin kiihkeä rytmi, vauhti ja voima sekä elokuvan nopeatempoinen leikkaus kertovat räväkämmän nuorisokulttuurin vihdoin ja viimein rantautuneen Suomeen ja aikakauden vaihtuneen kertaheitolla!”