POHJALAISIA (1925)
Österbottningar 
Artturi Järviluoma käsikirjoitti elokuvan samannimisen näytelmänsä pohjalta. Tarina autonomian ajan kapinoivista talonpojista sopi Suomen itsenäisyyden ensimmäisen vuosikymmenen isänmaallisiin tuntoihin. Puhenäytelmä muuntui elokuvassa toiminnalliseksi ja taustalla nähtiin lakeuden maisemia.
***
Artturi Järviluoman Pohjalaisia on Suomen suosituimpia näytelmiä. Myös sen äänifilmatisointi on ollut suosittu ja jatkuvasti nähtävillä ensiesityksestään alkaen. Alkuperäistä filmatisointia, Pohjalaisia-elokuvaa vuodelta 1925, oli 80 vuoden ajan vaikea saada nähtäväkseen, joskin Suomi-Filmi säilytti sen huolellisesti ja julkaisi siitä vuonna 1994 vhs-videon.
Ensimmäisen filmatisoinnin käsikirjoituksen laati näytelmäkirjailija Artturi Järviluoma itse, ja sen ohjasi Jalmari Lahdensuo, joka oli ohjannut myös kantaesityksen Suomen Kansallisteatterissa. Teatterillisista lähtökohdista huolimatta Pohjalaisten toteutus on komean elokuvallinen, ja siinä on annettu tilaa kuvaaja Frans Ekebomin upealle kompositiolle, kuten käy ilmi heti alussa, jossa nähdään kyläkuntien tappelu sillalla vaikuttavana siluettimaisena kuvajaksona. Luonnon – suurten lakeuksien ja mahtavien jokien – läsnäolo on oleellista, ja on helppo käsittää vankeudesta karanneen Antin päätös palata, koska hän ei voi elää muualla kuin näillä lakeuksilla.
Kuvauksen fyysinen realismi ulottuu myös kyntökohtauksiin, taustalla pyöriviin tuulimyllyihin, pihojen arkkitehtuuriin, tupien sisustukseen, herännäisten tilaisuuksiin, häjyjen aseisiin ja ihmisten asuihin. Kylällä kiertää ontto oltermannin sauva, jonka sisällä on asiakirjoja. Alkoholia kulutetaan runsaasti joka talossa, ja mukana on pakollinen juopottelukohtaus.
Häjyjen saapuminen seuroja häiritsemään on dynaamisesti toteutettu. Oiva Soini nousee tehtävänsä tasolle Jussin roolissa, miehenä joka nousee etummaisena puolustamaan rauhallisia illanviettäjiä. Jussin ja Köystin tappelu tuntuu aidolta. Kun Jussi voittaa, Köysti ja Jussi paiskaavat kättä, ja Köysti julistaa, että Jussi on nyt lukko, eli ensimmäinen.
Järviluoman draama sijoittuu 1800-luvun puoliväliin, häjyjen riehunnan julmimpaan aikaan. Häjyjen vastakohdaksi nousevat herännäiset. Vallesmannin korskeaa ja nöyryyttävää käytöstä vihataan jopa enemmän kuin häjyjä. Elokuvassa nostetaan jännite sähköistävästi loppuhuipennukseen, jossa vallesmanni pidättää viattoman Jussin ja nöyryyttää tätä ruoskalla. Jussi murtaa kahleensa paljain käsin ja käy käsiksi vallesmanniin, joka ampuu Jussia, mutta kuolettavasti ammuttunakin Jussi puukottaa vallesmannin hengiltä ja kuuluttaa viimeisenä viestinään, että tämä ”kansa ei koskaan nöyrry ruoskaa tottelemaan.” Liisan kirkkaiden silmien teema on toistunut koko tarinan, mutta ”ei mun silmäni enää ole kirkkahat”, sanoo Liisa Jussin ruumiin äärellä, ja hänen surun täyttämät silmänsä nähdään elokuvan mieleenpainuvana loppukuvana.
– Antti Alanen 8.6.2012 päälähteenä Suomen kansallisfilmografia 1 (1996)