TOIVELAULUJA (1961)

Önskevisor
Ohjaaja
Ville Salminen
Henkilöt
Pirkko Mannola, Esko Salminen, Leif Wager
Maa
Suomi
Kesto
80 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Vuosina 1959–1966 Suomessa valmistui seitsemän iskelmäkarusellielokuvaa. Salmisen viimeisenä elokuvateatterielokuvana valmistunut, Hollywood-musikaalien innoittama ison budjetin värillinen episodielokuva, oli sarjan kunnianhimoisin. Suosikkiartistien ohjaajakonkaria innoitti nyt uusi sukupolvi, kuten Pirkko Mannola, Eino Grön ja Annikki Tähti.

***

Toivelauluja oli suosikkielokuvia paljon tehneen Ville Salmisen viimeinen elokuvaohjaus, järjestyksessään kolmaskymmenes. Uudet haasteet odottivat jo elokuvaa tehtäessä Mainos-Televisiossa tuotantopäällikkönä.

Haasteita toki oli, sillä Ville Salminen ei ollut ennen ohjannut värielokuvaa. Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuuskin oli edellisen kerran käyttänyt värifilmiä elokuvassa Juha (1956). Salminen oli myös lavastanut kaikki aiemmat elokuvansa itse. Tällä kertaa lavasteet suunnitteli Tapio Vilpponen nimimerkillä Roy, joka pitkällä urallaan lavasti musiikkielokuvia Suomen Filmiteollisuudelle vain kahdesti. Tekijäporukka oli muutenkin kokenutta: käsikirjoittajana toimi Reino Helismaa, musiikista vastasi yhtä kokenutta väkeä, ensimmäisenä Toivo Kärki.

Tarina oli yksinkertaisuuden ilmentymä: Pirkko Mannolan esittämä Pirkko ja Esko Salmisen roolihahmo Pekka tapaavat tansseissa ja eroavat, kunnes tarinankerronnan eri kiemuroiden kautta jälleen saavat toisensa. Elokuvan nimi viittasi Musiikki-Fazerin kustantamaan suosittuun iskelmätekstivihkosten sarjaan, jossa juonen punaisena lankana on Toivelauluja-vihkosen kulkeutuminen yhden yön aikana kädestä käteen.

Elokuvan tanssikohtausten suunnittelijana toimi Airi Säilä, SF:n studiopäällikkö Alf Salinin puoliso. Suuritöiseen romanitanssikohtaukseen osallistui yli 60 tanssijaa, avustajina oli ainakin tanssiurheiluseura Terpsikhoren jäseniä.

Ville Salminen muisteli elokuvansa tekoa televisioesityksen yhteydessä 1975: ”Jos ei kiinnitetä huomiota sisältöön, niin filmillisesti sitä oli mukava tehdä. Siinä on joitakin hyvinkin onnistuneita kohtauksia, muunmuassa tanssikohtaukset. Ulkokuvauksia ei ole nimeksikään, filmasimme SF-halleilla ja joskus vuokrattiin Käpylän palokunnantalo. Toivelauluja-vihkonen siirtyi kädestä käteen – siinä koko käsikirjoitus – ja filmimetrit siirtyivät purkkiin.””

– Jari Sedergren 2022