HETKIÄ YÖSSÄ (1961)

Hetkiä yössä poikkesi radikaalisti suomalaisen elokuvakerronnan entisistä ajattelutavoista ja perustui juonen sijaan kuvailmaisuun. Ruutsalon irtiotto kotimaisen elokuvan traditiosta oli avaus kohti eurooppalaista elokuvataidetta. Alkukuvina nähdään kuuron tytön ja pojan kävelyretken lyyrinen kuvaus Puhuvat kädet sekä modernin jazzin siivittämä Cervantesin klassikon päivitys Don Quijote.

***

Kuvataiteilija Eino Ruutsalo vuonna 1953 teki ensimmäisen lyhytelokuvansa New York ja osoitti heti taipumustaan tekijän sisäisten tuntemusten ilmaisijana. Ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvansa Hetkiä yössä Ruutsalo ohjasi syyskesällä 1960. Se valmistui kevättalvella 1961, mutta sai odottaa teatteriin pääsyä aina elokuun lopulle saakka. Silloinkin esityspaikaksi valikoitui vain syrjäinen Astra-Studio Helsingissä. Hetkiä yössä esitettiin Valladolidin uskonnollisten elokuvien festivaalilla ja saatiin sen ansiosta myös kaupaksi Espanjaan.

Ruutsalon persoonallista lähestymistapaa ja elokuvan allegorisuutta pidettiin tuoreeltaan varsin vaikeaselkoisena ja ongelmallisena. Se ei saanut paljon katsojia. Elokuvan alku, pitkiä kamera-ajoja Helsingin öisillä kaduilla ilman kuvauslamppujen valoja, Unto Salmisen monologin säestämänä oli meillä jotakin ennen näkemätöntä. Ruutsalon oma luonnehdinta: ”Kamera pyörii yössä – irrallisia kuvia syntyy – ne synnyttävät meissä muistikuvia, yhteenliittymiä, tai eivät synnytä. Ihminen sellaisenaan on mielenkiintoinen. Nainen miehelle. Mies naiselle. Ei ole olemassa lopullista kohtaloa – on vain tapahtumia. Eri ihmiset sivuavat toisiaan – mikään ei ole liian kiinteää eikä valmista. Kaikki leijuu ja saa uusia muotoja” (Elokuva-Aitta 22/1960).

”Hetkiä yössä poikkeaa rakenteellisesti täysin ns. story-elokuvista, sillä se liikkuu impulssien, assosiaatioiden ja symboolien varassa. Näin ollen se aloittaa suomalaisessa filmissä uuden teemojen kehittelyn. Teemalle alistettu rytmi, kuvan arvot, henkilöiden plastillisuus ja repliikkien irtonainen viitteellisyys pyrkivät vaikuttamaan puhtaasti filmillistä tietä”, kirjoitti nimimerkki h. Keskisuomalaisessa 1961.

Suurin osa elokuvan esiintyjistä on amatöörejä – Irma Myllys lentoemäntä, Anne Sjöroos entinen keittäjä, Lauri Haapanen merkonomi ja muusikko, Teuvo Mertens tullivirkailija, Väinö Marttinen sitomomestari ja Armas Kauhanen, takavuosien tunnettu rikosreportteri Kuha. Ammatillista näyttelijävoimaa edustavat vain Yrjö Tähtelä, Kaarlo Juurela, Severi Seppänen ja Mojo Parikka. Käsikirjoitustyössä Ruutsalo käytti apunaan Helge Liljaa, suomenruotsalaista kirjailijaa ja merimiestä.

Valtion elokuvatarkastamo määräsi Ruutsalon esikoiselokuvalle 10 %:n veron – saman kohtalon koki vuosien 1959-61 muista kotimaisista uutuuksista ainoastaan Maunu Kurkvaaran Autotytöt. Verovapauden Hetkiä yössä sai vasta ylimmässä valitusasteessa, Korkeimmassa hallinto-oikeudessa puoli vuotta myöhemmin.

– SFK:n mukaan Jari Sedergren 2021

Don Quijote

Don Quijote ja Sancho Panza asuvat vanhassa laivahylyssä. Manchan ritari on lukenut liikaa sarjakuvia ja elää unelmissaan yhteiskunnasta vieraantuneena. Heidän omalaatuisuutensa käsitetään vajavaisuudeksi. Heihin palaa usko menneitten aikojen romantiikkaan tavattuaan museossa Don Quijotea lukevan nuoren tytön. Nuori tyttö tapaa oikean ritarin aseenkantajineen. Tyttö liittyy heihin ja he vaeltavat yhdessä. Kaikki on hyvin siihen asti kun tyttö, Dulcinea Tobosalainen, hullaantuu nuoreen ”ritariin”, joka kohtaa heidät moottoripyörällään. Tyttö hyppää moottoripyörän tarakalle ja lähtee uuden ihastuksensa matkaan. Kumppanukset katsovat haikeina heidän peräänsä ja ihmetellen heille jäänyttä vanhaa kirjaa, jonka he myyvät antikvariaattiin.

Puhuvat kädet

Kevät tekee tuloaan. Kuuromykkä tyttö ja poika tuntevat auringon lämmön kasvoillaan, ilma on valoa tulvillaan. Näiden nuorten maailmasta puuttuu ääni ja heidän kielensä on toisenlainen, mutta he ovat silti onnellisia keväästä ja toisistaan.