HOPEAA RAJAN TAKAA (1963)

Välirauhan aikaan sijoittuvassa Niskasen kolmannessa elokuvassa karjalaisnuorukaiset ovat päättäneet noutaa rajan taakse jääneet perhehopeat. ”Niskanen ja kumppanit osoittavat, että Itä-Suomen kesäisissä metsissä osataan mennä aivan yhtä lujaa kuin Hollywoodin maastossa”, kirjoitettiin aikalaisarviossa. Pääosissa nähdään tulevat elokuvaohjaajat Jaakko Pakkasvirta, Veikko Kerttula ja Pertti Pasanen.

Huom! Elokuvan esitysaika on vaihtunut. Uusi näytösaika on to 13.10. klo 17. Pahoittelemme muutosta. Jo ostetut liput käyvät näytökseen sellaisenaan. Voit myös halutessasi peruuttaa tai vaihtaa lipun muihin näytöksiin joko Kino Reginan lippukassalla tai osoitteessa asiakaspalvelu@eventio.fi

***

Mikko Niskasen kaksi ensimmäistä ohjaustyötä Pojat (1962) ja Sissit (1963), saivat innoituksensa Paavo Rintalan romaaneista, sota yhteisenä maaperänä. Sotaan liittyy tavallaan myös Niskasen kolmas elokuva Hopeaa rajan takaa: se perustuu suositun sotakirjailijan Esa Anttalan omaelämäkerralliseen romaaniin kolmesta nuorukaisesta, jotka välirauhan aikana käyvät rajalinjan takaa Kannakselta hakemassa rinne talvisodan melskeissä jääneet perhehopeat. Uskalias retki onnistui, vaikka lieneekin lopulta jättänyt turhuuden absurdin maun, sillä myöhemmin kesällä alkanut jatkosota siirsi perhehopeiden tyyssijan jälleen Suomen puolelle.

Elokuvan näyttelijämiehitys on poikkeuksellinen, mikä johtui siitä, että vuoden 1963 alussa alkanut ja kaksi ja puli vuotta kestänyt ammattinäyttelijöidenlakko esti liittoon kuuluvien näyttelijöiden esiintymisen kotimaisissa elokuvissa. Veikko Kerttula, Jaakko Pakkasvirta ja Spede Pasanen olivat järjestäytymättömiä ja siis käytettävissä. Niskanen puolestaan kuului Näyttelijäliittoon, mutta katsoi voivansa työskennellä ohjaajana, vaikka saikin tästä tulkinnastaan liiton nuhteet.

Elokuvan tarina katsottiin siinä määrin arveluttavaksi, että valtion elokuvatarkastamo kuuli ennen päätöksentekoaan asiantuntijana ulkoministeriön lehdistötoimiston päällikköä Matti Tuovista, joka ei kuitenkaan nähnyt aiheessa mitään ulkopoliittisesti vaarallista, ei etenkään sen jälkeen kun muutoinkin lyhyestä elokuvasta oli sen alkupuolelta poistettu 42 sekuntia ”venäläisen rajapoliisin peräytymistä pistooliuhan edessä”.

Niskasen kolmelle ensimmäiselle, sota-aikaan sijoittuvalle elokuvalle on luonteenomaista toiminnallisuus, seikkailuhenkisyys, suoraviivaisuus, maskuliinisuus. Anttalan korutonta ja vähäilmeistä tekstiä vasten Niskanen piirtää sujuvan, rytmikkään kokonaisuuden, joka tosin loputtomissa tarpomis- ja juoksemisjaksoissaan ei pysty välttämään monotonisuutta. Hopeaa rajan takaa on Niskasen elokuvista ongelmattomin, välityö siinä mielessä ettei se millään merkitsevällä tavalla käsittele hänen läheisiä teemojaan. Kuten aina Niskasella tapaamme siitä kuitenkin sosiaalisen ryhmän, joukon päähenkilöinä. Sodan vaikutus ihmisiin, ongelma joka askarrutti Niskasta Pojissa ja Sisseissä, ei saa sijaansa. Elokuvan henkilöissä on sellaista toiminnan suoruutta ja itsestäänselvyyttä, jota Niskasen muiden elokuvien tietoisemmat ja itsekriittisemmät henkilöt eivät pysty saavuttamaan.

Hopeaa rajan takaa on siis Niskasen tuotannon kokonaisuuden kannalta kiintoisa antiteesi: kyseessä on katsaus mutkattomaan maailmaan, joka on tavoittamaton Niskasen muille, elämän taitekohdan kriisejä poteville ihmisille. Hopeaa rajan takaa kertoo siis ajasta ennen Poikia: lapsuudesta, elämästä puhtaana fyysisenä seikkailuna ilman psykologisia tai sosiaalisia painolasteja.

– Kari Uusitalon ja Tarmo Malmbergin mukaan