1960-luku oli episodielokuvien kulta-aikaa. 4 x 4 oli yhteispohjoismainen projekti, jonka jokainen jakso sijoittui eri maahan ja eri vuodenaikaan: Suomi ja talvi, Norja ja kevät, Tanska ja kesä, Ruotsi ja syksy. Maunu Kurkvaara oli ohjaajanelikon kokenein konkari, muut enemmän tai vähemmän aloittelijoita – heidän joukossaan arvoon arvaamattomaan kohonnut Jan Troell. Teos sai kunniamaininnan Moskovan elokuvajuhlilla.

Maunu Kurkvaara osallistui talvella 1964–65 suomalaisena osapuolena neljän pohjoismaan yhteisesti tuottamaan episodielokuvaan 4 x 4. Hankkeen puuhamiehenä oli ruotsalainen Bengt Forslund, myöhemmin 1970-luvulla Ruotsin elokuvainstituutissa mm. tuottajana ja Harry Scheinin jälkeen toimitusjohtajana työskennellyt mies, joka 1980 väitteli tohtoriksi aiheenaan Victor Sjöström.

Suunnitelma perustui siihen, että kukin neljästä pohjoismaasta vastasi oman episodinsa tuotannosta ja sai sitä vastaan korvauksetta maansa levikkiin muiden episodit. Toisena johtotähtenä oli se, että jokainen episodi sijoittuisi eri vuodenaikaan, Maunu Kurkvaaran Pourquoi? talveen, norjalaisen Rolf Clemensin Pike med hvit ball / Tyttö ja pallo kevääseen, tanskalaisen Palle Kjaerulff-Schmidtin Sommerkrig / Kesäsota kesään ja ruotsalaisen Jan Troellin Uppehåll i Myrlandet / Jarrumiehen vapaapäivä syksyyn.

Elokuvantekijänä Kurkvaara oli joukon vanhin ja kokenein: Kjærulff-Schmidt oli ohjannut neljä pitkää teatterielokuvaa sekä useita televisiofilmejä, Clemens yhden kokoillan elokuvan, ja Troellilla oli tilillään toistaiseksi vasta muutama lyhytelokuva. Pituutta elokuvalle kertyi 107 minuuttia, josta Kurkvaaran jakson osuus oli hiukan yli viidennes.

Elokuva kuvattiin mustavalkoisena, mutta anamorfisella Agascope-optiikalla. Pourquoi?:n miespääosan esittäjä Jaakko Ahvonen oli aikaisemmin työskennellyt apulaisena Kurkvaaran kuvausryhmässä. Naispääosaan Kurkvaara kaavaili ensin jotakin nimeltä mainitsematonta tukholmalaistyttöä, mutta vaihtoi sitten roolin ranskalaiseksi ja valitsi siihen mannekiinina ja valokuvamallina tunnetun May-Britt Seitavan.

Tanskalainen ja ruotsalainen episodi arvioitiin yleensä vahvimmiksi pohjoismaisen yhteistuotannon kokonaisuudessa, mutta Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 7.3.1965) kiitti myös Kurkvaaran osuuden ”kuvauksellista kuntoa ja käsittelyn tavallista miellyttävämpää sävyä”: ”Kurkvaara näyttää hallitsevan lyhyen muodon hyvin, tarjoaa Helsinki-näkymänsä luontevasti ja liikkuu nyt ilmeisesti hyvintuntemissaan ’maastoissa’ (taideopiskelijain parissa). Päähenkilöinä olevien nuorten, miellyttävän näköisen, hyvärakenteisen ja viehättävästi liikkuvan Maj-Britt Seitavan ja luontevan nykypojan Jaakko Ahvosen tutustumisen ja lyhyen lemmekkään kierroksen seutuvilla on hiven kipeätä nuoren tunteen läsnäoloa – siihen auttaa myös Usko Meriläisen musiikki. Tunnelmat ovat pieniä, mutta tyypillisiä, kokonaisuus on ohutta mutta kosketus jotenkin oikeaotteista, samoin rytmi.”

”Sisällöltään bagatelliksi” luonnehti Yrjö Kemppi (Ilta-Sanomat 7.3.1965) suomalaista episodia ja jatkoi: ”Mutta Kurkvaara kuvittaa väljästi, tarina jätetään sivuseikaksi, samoin sen ihmiset. Pääosia näyttelevät Ateneumin salit ja portaat, Simbergin taiteen kiehtova omanlaisuus, Suurkirkon tienoitten eheä arkkitehtuuri ja nykyisen rakennuskulttuurimme eräät piirteet. Kaiken kaikkiaan: komeata kuvaa, viehättävä Maj-Britt Seitava, kuvauksellinen ja varma Sinikka Hannula ja melko luonteva Jaakko Ahvonen.”

Elokuva osallistui Moskovan neljänsien elokuvajuhlien kilpasarjaan kesäkuussa 1965, jossa se palkittiin kunniamaininnalla – Sergei Bondartšukin Sodan ja rauhan sekä Zoltán Fábrin 20 tunnin jakaessa Grand Prix’n. Kyseessä on korkein kansainvälinen tunnustus, jonka Kurkvaara urallaan sai.

– Suomen kansallisfilmografian 7 osan mukaan (krediitit ja muutama lisähuomautus eri lähteistä PK 24.7.2024)