LAITURI (1965)

Laituri on Ruutsalon neljästä pitkästä näytelmäelokuvasta lähimpänä perinteistä juonielokuvaa. Se on satiirinen kertomus boheemikirjailijan luomisen tuskasta ja ihmissuhdesotkuista. Alkukuvana nähtävä Kinescope jäi Ruutsalon elokuvalliseksi testamentiksi ja kiteytykseksi hänelle keskeisestä teemasta: filmin ja kuvataiteen yhdistämisen loputtomista mahdollisuuksista.

***

Eino Ruutsalon käsikirjoittama, ohjaama ja kuvaama komediaelokuva Laituri kertoo villiin taiteilijaelämään keskittyneestä helsinkiläiskirjailija Ilpo Härkölästä (Matti Ruohola), joka etsii inspiraatiota maaseudulta. Hän tapaa onnetonta avioliittoaan vanhempiensa luokse paenneen Leenan (Ulla Markkula), jonka mustasukkainen aviomies Arto (Yrjö Tähtelä) keskeyttää parin alkavan romanssin. Ilpo palaa Helsinkiin ja tyttöystävä Kaijan (Riitta Larjanko) luokse.

Eino Ruutsalon neljäs kokoillan elokuva perustui jälleen ohjaajan omaan käsikirjoitukseen. Laituri on lähinnä humoristissävyinen kertomus suomalaisen mieskirjailijan kesästä, mutta ennakkoon yleisön mielenkiinto pyrittiin suuntaamaan ”seksivallin” murtumiseen. Naisten paljaat rinnat eivät estäneet elokuvatarkastamoa hyväksymästä Laituria leikkauksitta, kuitenkin veron takaisinsaamisoikeus siltä evättiin. Elokuvan yleisömenestys olikin hiukan vuoden keskitasoa parempi

Filmografian mukaan miespääosassa nähtiin Matti Ruohola ensimmäisessä elokuvatehtävässään, samaten naispääosassa ensi- ja ainutkertalainen amatööriesiintyjä Ulla Markkula, helsinkiläinen Sievissä syntynyt konttoristi. Myös tarinan muut naiset Riitta Larjanko, Leena Valasmo, Tuuli Sahenkari, Kirsti Moberg, Tuula Lappalainen ja Saga Dahlstedt olivat valkokankaan ensikertalaisia. Helsingin ohella elokuvaa kuvattiin mm. Järvenpäässä, Kangasalla ja Kalajoella. Eräässä repliikissä mainitaan niin ikään kesällä 1965 Suomi-Filmissä valmisteilla ollut nudistielokuva Väreitä. Arton ja Leenan asunto sisustettiin Yleisradion tv-studioon Pasilaan.

Laiturin jälkeen Eino Ruutsalo elokuvantekijänä keskittyi lyhytelokuvien, mainospalojen ja muiden tilaustöiden tekoon. Hänen ainoa pitkä elokuvansa vuoden 1965 jälkeen on ollut 1982 toteutettu puolidokumentaarinen Havis Amanda – Helsingin kaunotar.

– Suomen Kansallisfilmografiaa hyödynsi Jari Sedergren 2022

Kinescope

Syksyllä 1991 Suomen elokuva-arkisto järjesti Eino Ruutsalon elokuvien retrospektiivin elokuvateatteri Orionissa. Lyhytelokuvasarjaa varten taiteilija halusi tehdä vielä yhden ja viimeisen elokuvansa. Mukaan tarttui niin satunnaisia mainospaloja, kuvia auto-onnettomuuksista, hukkapätkiä elokuvista Hetkiä yössä ja Tuulinen päivä, tilausfilmiä, kineettisiä kokeiluja kuin pelkkää kirkasta filmiäkin.

Ruutsalo ja hänen pitkäaikainen assistenttinsa Anne Laitinen käsittelivät kaiken eteen tulleen kuvaston käsin ruhjoen, leikkaushuoneen lattialle ajaen ja sen päälle tallaten. Lähes koko elokuva etenee tuhoutuneen näköisenä negatiivikuvana. Destruktiivisen testamentin ääniraidalla kuullaan Donnerin, Kurenniemen ja Ruutsalon kollektiivista elektronista tajunnanvirtaa vuodelta 1967.