KARVAT (1974)

Hullu Pierrot sekä Karvat esitetään huhtikuun Kuukauden Double Billina. Lampaansyöjistä tuottaja-Jussin napanneen Seppo Huunosen eroottisessa trillerissä Rivieran sijaan nähdään krapulainen etelän lomakohde ja suomalaiselle elokuvahistorialle ennennäkemättömän, godardmaisen leikittelevä stop motion -seksikohtaus.

***

Menestyneen Lampaansyöjät-elokuvansa (1972) jälkeen Seppo Huunonen (1939–2023) ohjasi ja käsikirjoitti yhden Suomen erikoisimmista elokuvista. Käsikirjoitus perustuu löyhästi samaan Lionel Whiten romaaniin, jonka pohjalta Jean-Luc Godard oli aiemmin ohjannut elokuvansa Pierrot le Fou (Hullu Pierrot, 1965).

Aikalaiskritiikki ei ymmärtänyt Karvoja. Aikojen saatossa sitä on nimitelty maamme huonoimmaksi elokuvaksi, sitä on luonnehdittu epäonnistuneeksi ja käsittämättömäksi. Nämä näkemykset ovat melko ymmärrettäviä, ja ne tietysti tekevät elokuvasta kiinnostavan. Mustan huumorin sävyttämä absurdisti etenevä tarina on yhtä kaikki vauhdikas. Pitkän kotimaisen elokuvan camp-osasto ei liene kovin laaja, mutta Karvat siihen ainakin kuuluu.

Neljänkymmenen korvilla oleva aviomies ja kolmen lapsen isä, kirjailijaksikin tituleerattu Pekka Halme on jäänyt työttömäksi. Vaimon kanssa ei mene kovin hyvin. Mies haluaisi kirjoittaa jälleen, mutta mitään ei tahdo syntyä. Eräänä iltana pariskunta lähtee juhliin ystävien kanssa, ja kotiin lastenvahdiksi tulee parikymppinen Maria. Yöllä Pekka heittää Marian autolla kotiin, mutta jääkin sille tielleen, kun tyttö haluaa nauttia yömyssyt. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry, johon kuuluu erilaisia roistoja, seksiä, ruumiita, pakomatka Espanjaan ja seikkailua siellä sekä suomalaisissa kaupungeissa. Tavataan erikoisia tyyppejä ja käydään outoja keskusteluita.

Miltei läpi koko elokuvan mukana soi Seppo ”Paroni” Paakkunaisen free jazz -sävytteinen musiikki, joka luo oivallista tunnelmaa ja korostaa tapahtumien ajoittaista kaoottisuutta ja absurdiutta. Ritva Oksasen tumma, kohtalokas ääni laulaa heti alkukohtauksessa Karvasambaa, jonka teema toistuu läpi elokuvan, ja jonka sanoitti Huunonen. ”Näin kun karvat väristen nyt liikutaan, niin me kohta hirressä myös kiikutaan” rinnastuu tietynlaisessa järjettömyydessään myös koko elokuvan tarinaan. Jorma Panulan säveltämä Musta tango toistuu myös läpi elokuvan niin ikään Ritva Oksasen laulamana, ja hänet myös nähdään sitä esittämässä loppupuolen yökerhokohtauksessa.

On selvää, että elokuvan komiikka on pitkälti tietoista ja tahallista. Loppua kohti yltyvä vauhti ja erilaisten hahmojen ilmaantuminen kohtauksiin sekoilemaan on hauskaakin. Toisaalta on vaikea sanoa, kuinka tosissaan on haluttu esimerkiksi kokeilla erilaisia kerrontakeinoja, joita on siis käytetty, mutta ei ole ihan osattu päättää selkeää linjaa niiden suhteen. Päähenkilö sanoo alkupuolella yhtäkkiä suoraan kameralle ja yleisölle jotain, mutta tällainen kontaktinotto ei toistu ennen kuin aivan lopussa. Mukana on myös mm. kahdella huivilla animoituna tehty rakastelukohtaus ja hidastettuja kuvia ampumisen seurauksena räjähtelevistä kukkavaaseista. Helikopterilennot ja yllättävät supervoimat kruunaavat tapahtumien kulun.

Ehkä emme voi kuitenkaan syyttää vain Huunosen käsikirjoitusta tästä eriskummallisesta keitoksesta, koska pääsyyllinen saattaa olla etupäässä elokuvan päähenkilö. Tietyissä kohdissa kuultava perinteisen kirjoituskoneen ääni – etenkin kun lopussa koneesta otetaan selvästi paperi pois – taitaa kertoa meille, että tässä viimeinkin on syntynyt kirjailija Halmeen uusi romaani.

– Mervi Herranen