KAIKKI RAKASTAVAT (1935)


Tässä komediassa Ansa Ikosesta ja Tauno Palosta tuli suomalaisen elokuvan kaikkien aikojen lemmenpari. Tarina liikkuu sekä kaupungissa että maalla, mutta nopeasti sanaillut oivallukset ovat päähenkilöidensä, siis kaupunkilaisten, arkijärjen mukaisia. Väärinkäsityksiä kyllä silti riittää.
***
Kaikki rakastavat oli kolminkertainen lähtölaukaus: se oli Tauno Palon ja Ansa Ikosen ensimmäinen yhteinen elokuva, Valentin Vaalalle se oli hänen ensimmäinen ohjaustyönsä Suomi-Filmissä, yhtiössä, jonka palveluksessa hän pysyi uransa loppuun. Niin ikään Kaikki rakastavat voidaan lukea ensimmäiseksi sarjassa niitä 1930-luvun Vaala-komedioita, jotka toivat tuulahduksen mannermaista ilmaa ja esittelivät päähenkilöinä uutta kaupungistunutta sukupolvea. Elokuva alkaa Helsingin ravintolaelämästä, mutta pian tapahtumat keskittyvät saaristossa sijaitsevaan täysihoitolaan, jonka keskiluokkaisen herraskaista elämänmuotoa höystetään varmuuden vuoksi rempseällä maalaishuumorilla. Kaikki rakastavat syntyi kohta Siltalan pehtoorin (1934) ilmiömäisen menestyksen jälkeen, mikä näkyy käsikirjoituksen eräissä piirteissä ja yhteisissä näyttelijävalinnoissa (Uuno Laakso, Elna Hellman, Matti Lehtelä).
Kaikki rakastavat on kokoonpantu Vaalan komedioitten tyypillisistä aineksista: varakkaiden ihmisten huvielämästä ja lemmensotkuista, viattomista parinvaihdoista, jotka aiheuttavat väärinkäsityksiä, leikkimielen ja tosi rakkauden poimuiluista. Erilaiset sattumukset ja kommellukset erottavat Ansan ja Taunon tulkitsemat nuoret rakastavaiset, lisäksi Jalmari Rinne ja Birgit Nuotio ovat tunkemassa heidän väliinsä, ennen kuin kaikki selviää parhain päin. Herrasväen edustaman tahattoman huumorin vastapainoksi Uuno Laakso, Matti Lehtelä ja Elna Hellman karrikoivat levein ja tietoisen farssimaisen ”kansanhuumorin” vedoin taiteilijan, rengin ja piian rooleissaan.
Vaalan tunnetut lahjat komediaohjaajana saattavat tässä elokuvassa olla vielä nupullaan, tyylilaji vielä etsimässä itseään, mutta saariston monissa luontokuvissa on kestävää patinaa, ikuisesti menneen ajan viehätystä. Moottorivenekilpailu on nasevasti leikattu ja nuorten samoamiset kallioisessa maisemassa on ohjattu näkemyksellisesti. Ja jälkiviisaasti on tietysti helppo nähdä, että Ansassa ja Taunossa on todella ”sitä jotakin”: karismaattista läsnäoloa ja yhteisyyden kemiaa.
Elokuvan huumaava avausjakso on tietoista tähdentekemistä ja tuo mieleen Fred Astairen ja Ginger Rogersin vähän aiemmin tapahtuneen lanseeraukseen: Ansa ja Tauno tanssimassa lähikuvassa serpentiinien ympäröiminä, väki taputtamassa, orkesteri, ilmapallojen puhkaisu, samppanjan kaataminen lasiin. Tämä vapunvietto, pula-ajan ”kuva-ateria” (Pentti Haanpään termi) määrittää Vaalan urbaanisuuden, leikin, erotiikan ja loiston ohjaajaksi, joka lähestyy kuvailevassa leikkauksessaan käsitteellistä montaasia. Ansan ja Taunon duetto nuoruuden muistojen ja haaveiden kestävyydestä on historiaa syntyhetkellään.
– Markku Varjolan (1983, 1991) & Sakari Toiviaisen (1983) mukaan
Kaikki rakastavat -elokuvan digitaalinen restaurointi 2013
Kaikki rakastavat -elokuvalle tehtiin täysi 4k restaurointi ja siitä valmistettiin esityskopioksi 4k DCP. Kuva skannattiin DFT Scanity filmiskannerilla 4152×3164 resoluutiolla, joka on skannerin kennon natiiviresoluutio. Raakaskannatun ja restauroinnissa käytetyn kuvan tarkkuus on huomattavasti korkeampi kuin 4k DCP:ssä käytettävä 2160 pystypikseliä. Tällä korkealla resoluutiolla saatiin hyvää liikkumavaraa restaurointiin.
Lähtömateriaalina käytettiin alkuperäistä Kodakin nitraattinegatiivia. Vaikka kyseessä on ensimmäisen polven filmi, oli se huomattavan heikossa kunnossa useista filmikopioinneista johtuen.
Ruuduittain kuvasta poistettiin roskat ja naarmut. Vaikeissa kohdissa, joissa on esimerkiksi paljon liikettä, osa naarmuista päätettiin kuitenkin jättää kuvaan, koska korjattu tulos näytti huonommalta kuin alkuperäinen naarmu. Roskien ja ikävien naarmujen lisäksi jouduttiin korjaamaan erilaisia filmille jo syntyneitä tuhoumia. Paljon aikaa käytettiin liitosten korjaamiseen. Paksujen teippiliitosten aiheuttama vääristymä saattoi pahimmillaan olla useamman kuvan verran molempiin suuntiin liitoksesta. Kohtauksittain kuvaa stabiloitiin ja korjattiin välkettä. Restaurointiin käytettiin DaVinci Revivalia.
Kun skannauksessa käytetään lähtömateriaalina originaalinegatiivia, kuva täytyy valomääritellä kauttaaltaan uudelleen. Valomäärittely tehtiin restauroidulle kuvalle DaVinci Resolvella. Referenssinä käytettiin alkuperäisen filmikopion sävymaailmaa.
Äänen osalta lähtömateriaalina käytettiin magneettista ääninauhaa, ns. arkistocordia, joka on tehty alkuperäisestä ääninegatiivista. Ääninegatiivia ei voitu käyttää tuhoutumien takia. Vaikka magneettiääni onkin toisen polven materiaali, sen käsittely on tyypillisesti lähtömateriaalina helpompaa kuin optisen filmiäänen. Elokuvan alkuperäinen monoääni on valitettavan heikkolaatuinen ja paikoin dialogin ja kohinan välinen suhde on kallellaan kohinan puolelle. Tavoitteena oli saada aikaan mahdollisimman miellyttävän kuuloinen kopio lähtötaso huomioon ottaen. Taustakohinaa ei pyritty poistamaan kokonaan vaan vaimentamaan riittävästi. Liiallinen prosessointi tekee helposti äänestä keinotekoisen kuuloisen ja tätä pyrittiin välttämään. Kohinan lisäksi äänestä poistettiin häiritsevät napsut ja sihinät, sekä mahdollisuuksien mukaan korjattiin säröä.